Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcast
Jakso: Villa Mairea ja taiteen ”juoksutyttö” Maire Gullichsen – Saida Lindroos, Mairea-säätiö
Tuottaja: Porin kaupunginkirjasto
Juontajat: Minna Siikilä-Laitila ja Marko Kankaanpää

[vauhdikasta musiikkia, vaimenee taustalle]

Marko Kankaanpää: Tervetuloa seuraamaan Porin kaupunginkirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Podcastissa haastatellaan Satakunnan alueella toimivia tai Satakunnan seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Tässä jaksossa haastattelijoina toimivat Marko Kankaanpää ja Minna Siikilä-Laitila. Ja tänään olemme saaneet vieraaksemme Mairea-säätiön asiamiehen Saida Lindroosin. [musiikki vaimenee] Saida kertoo meille satakuntalaisesta kulttuurin voimahahmosta ja taiteen mesenaatista Maire Gullichsenista sekä arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemasta vuonna 1939 valmistuneesta Gullichsenien edustusasunnosta Villa Maireasta. Lämpimästi tervetuloa Saida.

Minna Siikilä-Laitila: Tervetuloa paikalle, Saida. Ja tietenkin ensimmäisenä kysyttäisiin, että jos voisit hieman kertoa itsestäsi? Eli kuka olet ja mitä tämänhetkiseen toimenkuvaasi kuuluu?

Saida Lindroos: Kiitos paljon kutsusta, tosi kiva olla täällä. Mä olen Saida Lindroos ja mä toimin tosiaan Mairea-säätiössä asiamiehenä. Eli työpaikkanani on Villa Mairea. Ja vapaa-ajalla mä olen aktiivisesti mukana meidän paikallisen urheiluseuran Koiton toiminnassa ja semmoinen aktiivinen penkkiurheilija. Mutta mun ilokseni se mun työnkuva siellä Villa Maireassa on tosi monipuolinen, siihen kuuluu aika paljon kaikenlaista. Että mä vastaan siitä säätiön toiminnan suunnittelusta, hallinnosta, projekteista. Sitten mä toimin esihenkilönä meidän muulle henkilöstölle. Ja sitten jonkun verran mun työnkuvaan kuuluu myös erilaisia kokoelmiin liittyviä työtehtäviä. Ja sitten vierailutoimintaa eli niitä opastettuja kierroksia. Että aika laajasti kaikenlaista.

Minna: Eli jos menee sinne opastetulle kierrokselle, niin sut voi tavata sitten täällä kierroksilla?

Saida: No kyllä mut aina toisinaan voi sielläkin tavata. Että meillä on toki sitten paljon oppaita, jotka pääosin siellä opastaa. Mutta itsekin opastan mielelläni aina silloin tällöin.

Marko: No minkälainen sun polku tähän työhön sitten on? Että koska kuulit Maire Gullichsenista ensimmäisen kerran ja millä tavalla sitten päädyit sinne säätiöön työskentelemään?

Saida: No noormarkkulaisena mä olen toki tiennyt Mairesta ihan lapsesta saakka. Mutta ehkä semmoinen erityinen kiinnostus hänen uraa ja elämää kohtaan on sitten syntynyt opiskeluaikoina. Että Mairehan on hyvin tämmöinen innostava ja inspiroiva henkilö. Ja säätiössä mä olen alun perin aloittanut oppaana ja kokoelmatyöntekijänä 2016 ja sitä kautta sitten edennyt siellä organisaation sisällä. Ja se on ollut mulle kyllä aika lailla semmoinen unelmatyöpaikka, koska mun semmoiset omat kiinnostuksenkohteet ihan nuoresta saakka on ollut moderni arkkitehtuuri ja moderni taide. Ja tuolla Maireassa ne tietysti sitten ihan täydellisellä tavalla yhdistyy.

Minna: Joo, tuossa tulikin jo sitten mainittua nämä taideteokset. Niin mitkä on sun omat henkilökohtaiset suosikit näistä teoksista, joita siellä Maireassa on esillä?

Saida: No niin laajasta ja monipuolisesta modernin taiteen kokoelmasta on aika vaikeaa valita semmoisia yksittäisiä suosikkeja. Ja ehkä mun tekisi mieli sanoa, että mun suosikki on se kokonaisuus eli ihan kaikki teokset kokonaisuutenaan. Mutta ehkä jos yksi taiteilija pitäisi valita, niin Fernand Léger voisi olla semmoinen, jonka teokset mua sitten erityisellä tavalla puhuttelee.

Marko: No Mairehan opiskeli 20-luvulla itsekin Pariisissa maalausta. Niin millä tapaa tämä hänen opiskeluaikansa siellä sitten mahdollisesti vaikutti siihen hänen taidekäsitykseen? Ja miten se ehkä näkyy niissä Villa Maireassa esillä olevissa teoksissa?

Saida: No Maire itse kertoo, että hänen kiinnostus taiteeseen syttyi itse asiassa jo aiemmin. Eli kun Maire oli 9-vuotias, niin taiteilija Magnus Enckell oli palkattu Mairen lapsuudenkotiin Havulinnaan maalaamaan perheenjäsenten muotokuvia. Ja tarina kertoo, että Mairen pikkusisko Irma oli viety ensin malliksi, mutta sitten taiteilija oli sanonut, että ei hän voi maalata mitään kirkkoenkeliä, että eikö teillä nyt yhtään rumempaa lasta olisi. Ja sitten kun tuotiin Maire, niin hän sitten kelpasi tähän mallin tehtävään. Ja Maire itse muistelmateoksessaan muistelee, että kun hän toimi mallina Enckellille, niin hän oli niin lumoutunut niistä väreistä, mitä taiteilija käytti, että hänestä tuntui, että hän voisi syödä väriä. Ja näin sitten hän itse ajatteli, että hänen taideinnostus alkoi. Mutta totta kai sitten nämä Pariisissa vietetyt ajanjaksot vielä sytytti Mairea ihan uudella tavalla. Että Maire lähti 17-vuotiaana Pariisiin Santeri ja Majsi Salokiven pensionaattiin. Ja opiskeli siellä 20-luvulla ja vielä 30-luvullakin. Ja tietenkin Pariisi oli just se paikka, jossa taidetta haluttiin opiskella, jos se vaan oli mahdollista. Ja noina Pariisin vuosina hänelle sitten tarttui mukaan semmoisia tärkeitä henkilöitä ja kontakteja, muun muassa hänen opettajanaan toiminut Fernand Léger. Ja sitten muun muassa yksi hänen taiteilijaystävä oli Alexander Calder. Eli hän liikkui hyvin tämmöisissä moderneissa taiteilijapiireissä, mitkä varmasti sitten vaikutti niihin hänen käsityksiin taiteesta.

Minna: Joo, että voi sanoa, että hyvin nuorena jo lähtenyt sitten taiteen polulle. Että jo sieltä lapsuudesta tullut niitä vaikutteita, mitkä sitten kantoi läpi koko hänen elämänsä. Ja hänestä puhutaan tällaisena taiteen juoksutyttönä. Niin miten sä näkisit tämän? Tai pystytkö tätä vielä avaamaan?

Saida: Joo. Maire oli itsekin siis taiteellisesti hyvin lahjakas, hän oli tosiaan opiskellut taidemaalausta. Mutta aika varhain hän hylkäsi sitten ajatuksen tämmöisestä ammattitaiteilijan urasta. Eli hän teki sitten elämäntyönsä modernin taiteen ja semmoisen modernin elinympäristön edistäjänä. Eli toimi keräilijänä ja mesenaattina ja ajoi modernin taiteen asiaa. Ja Maire perusti vuonna -35 Vapaan Taidekoulun, joka tarjosi sitten vaihtoehdon semmoiselle perinteisemmälle taideakatemiaopetukselle. Ja sitten hän perusti Nykytaide-yhdistyksen, joka sitten mahdollisti näitä ulkomaisen modernin taiteen näyttelyiden järjestämistä Suomessa. Ja tietysti porilaiset varmasti tietää sen, että Mairella oli näppinsä pelissä tässä Porin taidemuseon perustamisessa. Eli hän säätiöi sen kotimaisen taiteen kokoelman jo 70-luvulla ja lahjoitti sitten Porin kaupungille taidemuseon perustamiskokoelmaksi. Ja se on itse asiassa aika merkittävä kokoelma eli se sisältää satoja teoksia ihan Schjerfbeckistä Salliseen. Ja vähän ehkä raflaavasti mä uskallan sanoa, että taidemuseo saatiin aikaseksi kyllä pitkälti Mairen lahjoitusten ja lobbaamisen ansiosta. Eli nykykielellä ilmaistuna Maire oli siis tosi hyvin verkostoitunut ja hän teki tosi sinnikästä työtä näissä taidepiireissä. Että ajattelisin, että hän on ollut aika vaatimaton, kun hän on kutsunut itseään taiteen juoksutytöksi, koska se oli oikeasti tosi merkittävä se Mairen panos tälle modernin taiteen jalkautumiselle tänne Suomeen.

Minna: Siis tuo on kyllä tosi vaikuttavaa. Että just itse työskentelen pääosin Noormarkun kirjastolla eli ihan siinä vieressä, niin tuntuu todella hienolta ajatella, että kuinka lähellä on tällaista kulttuurin kehtoa sitten, mikä on vähän erilainen. Että todella vaikuttavaa. Ei voi muuta kuin hattua nostaa. Että hän on saanut ihan hirveästi aikaan.

Saida: Kyllä. Just näin.

Marko: Ja kirjaston lisäksi Noormarkusta tosiaankin löytyy sitten myös tämä Mairen ja puolisonsa Harry Gullichsenin edustusasunnoksi rakennettu Villa Mairea, joka on arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema. Mua kiinnostaisi tällainen, että aivan alun perin, että missä yhteydessä sitten Gullichsenit tapasivat Aallon pariskunnan?

Saida: No siinä oli taidehistorioitsija Nils-Gustav Hahlilla sormensa pelinsä. Eli hän saattoi Aallot ja Gullichsenit alun perin yhteen. Hahl tunsi nämä molemmat pariskunnat. Hän oli ollut maailmannäyttelyssä pääsihteerinä ja alkoi haaveilla tämmöisestä keskuksesta, missä voitaisiin sitten myydä näitä Aallon huonekaluja. Niillä Aallon huonekaluilla oli itse asiassa kovat markkinat ulkomailla, mutta se myynti oli tosi puutteellisesti järjestetty siinä vaiheessa. Eli täällä Suomessa huonekalutehtailla ei osattu englantia ja se oli tosi hankalaa se kontaktointi sinne, pääosin Britteihin. Ja Aallolla itsellään ei ollut oikeastaan aikaa tai resursseja keskittyä siihen huonekalumyyntiin. Että Hahl pyysi sitten Mairea tähän hankkeeseen rahoittajaksi. Ja Maire omien sanojensa mukaan ei ollut kyllä kovin kiinnostunut arkkitehtuurista tai kodin sisustamisesta tuossa vaiheessa. Mutta sitten tähän Hahlin ideaan liittyi myöskin tämmöinen taidegalleriatoiminta. Eli hän suunnitteli semmoista keskusta, missä sitten huonekalumyynnin tuotoilla voitaisiin rahoittaa taidenäyttelyitä. Ja tämä sai Mairen sitten innostumaan tästä projektista. Eli Artek, joka nimensä mukaan, Art and Technology, yhdisti tämän huonekalutuotannon ja taiteen, niin se perustettiin vuonna -35. Ja näin sitten alkoi tämä Aaltojen ja Gullichsenien ystävyys, joka sitten myöhemmin johti useiden siis rakennusten ja kokonaisten teollisuusyhdyskuntienkin suunnitteluun.

Minna: Ja tähän liittyen, niin miten sitten tämä suunnitelma tästä Villa Maireasta sai alkunsa? Ja miten tämä lähti pyörimään tämä pallo niin sanotusti siinä sitten eteenpäin?

Saida: Joo, se lähti oikeastaan siitä, että Harry Gullichsenista tuli Ahlströmin pääjohtaja 30-luvun alkupuolella. Eli Mairen isä Walter oli johtanut yhtiötä ja hän menehtyi vähän äkillisesti. Ja silloin sitten tietysti tarvittiin uusi pääjohtaja. Ja Ahlström lukeutui siis Suomen suurimpiin teollisuusyrityksiin ja pääkonttorikin sijaitsi Noormarkussa. Mutta kuitenkin sitten tämä kolmekymppinen tuore johtajapariskunta asui Helsingissä. Ja Noormarkussa oli pääkonttorin lisäksi nämä yhtiön kaksi aiempaa johtajasukupolvea asunut, he oli rakennuttanut, Antti ja Eva, Isotalon. Ja Walter ja Lilli sitten Havulinnan. Eli oli aika luontevaa, että tämä kolmaskin sukupolvi sitten rakennuttaa kodin kasvavalle perheelle ja toisaalta sitten yhtiön käyttöön. Ja Maireaa on alettu suunnitella vuonna -37 ja sitten se on valmistunut elokuussa -39. Ja näistä Gullichseneista siis etenkin Harry oli innostunut tämmöisestä modernista asuinympäristöstä, uudenlaisista huonekaluista, taloteknisistä kokeiluista. Ja näihin sitten Aaltoa kannustettiin tämän rakennushankeen aikana.

Marko: Tällaisen voisiko sanoa uraauurtavan arkkitehtonisen rakennuksen valmistuminen vaatii hirvittävästi suunnittelutyötä, rakennustyötä ja kaikenlaista, mitä tavan kirjastovirkailija ei välttämättä osaa kuvitellakaan. Niin mua sitten kiinnostaa, että minkälaisia Aaltojen ja Gullichsenien/Ahlströmien yhteistyöverkostoja tässä tarvittiin tämän prosessin aikana?

Saida: No käsitykseni mukaan tämä suunnittelutyö toteutettiin kokonaisuudessaan Aallon toimistossa. Mutta sitten näissä itse rakennustöissä käytettiin itse asiassa siis ihan paikallista noormarkkulaista ja satakuntalaista työvoimaa. Ja semmoinen ehkä pointti, minkä haluan nostaa myös tästä Mairean suunnitteluvaiheesta esiin, on se, että jos vähän yleistän, niin Alvar Aalto vastasi tämän rakennuksen suunnittelusta ja sitten Aino Aalto sisustuksesta kiinteine osineen ja irtokalusteineen. Että tämmöinen oli sitten tämän pariskunnan välinen työnjako karkeasti ilmaistuna. Ja tuolta Aallon toimistosta sitten tätä rakennustyötä valvomaan lähetettiin nuori arkkitehti Paul Bernoulli. Ja kuuleman mukaan hän laihtui siis useita kiloja tämän rakennusprojektin aikana, että se oli aika stressaavakin sitten se Mairean rakennustyömaan valvominen.

Minna: Joo ja tietysti sitten, kun tässä nyt kirjastossa ollaan, niin täytyy luonnollisestikin kysyä, että miten sitten Harry ja Maire käyttivät Villa Mairean kirjastoa? Ja millaisia teoksia he hankkivat tähän kokoelmaansa erityisesti? Oliko siellä jotain tiettyjä painotuksia, jos katsoo sitä kirjakokoelmaa siellä?

Saida: Joo, no kirjasto on toiminut tämmöisenä kokousten ja neuvottelujen järjestämispaikkana yhtiön käytössä. Ja sitten tietenkin ihan siis perheen tämmöisenä yksityisenä kirjastona. Ja säätiöllä on tosi laaja kokoelma teoksia aika eri aikakausilta itse asiassa. Että siinä on aika paljon siis kaunokirjallisuutta ja sitten isoja kokonaisuuksia erilaisia taidekirjoja. Perheen kotikielihän oli ruotsi eli tietenkin ruotsiksi on paljon kirjallisuutta. Mutta sitten muun muassa englanniksi ja ranskaksi, jotain myös sitten suomeksikin.

Marko: Ja nyt ollaan kaupunginkirjastossa, yleisessä kirjastossa, kaikille avoimessa kirjastossa. Ja myöhemmin sitten, ilmeisesti jo Harryn edeltä menon jälkeen, niin sitten tämä Villa Mairea säätiöitettiin ja Maire avasi sen myöskin yleisölle. Niin koska tämä säätiö on tarkkaan ottaen perustettu ja mikä sitten oli Mairelle semmoinen lähtölaukaisun antava tekijä, että hän päätyi tällaiseen, että Villa Mairea avataan yleisölle? Ja että siellä järjestetään näitä kesänäyttelyitä?

Saida: Joo. No mä voisin heittää semmoisen hauskan anekdootin ehkä, että kuulemma Alvar Aalto oli sanonut aika pian jo Mairean valmistumisen jälkeen Mairelle, että sitten kun lapset muuttaa pois kotoa, niin sittenhän sä voit järjestää täällä tilaisuuksia ja taidenäyttelyitä ja muita. Että ehkä se ajatus on ainakin semmoisena jonkunlaisena mahdollisena skenaariona ollut ilmoilla jo aika pitkään. Mairehan siis järjesti omana aikanaan Maireassa ja sen pihapiirissä tosi paljon erilaisia esimerkiksi kesänäyttelyitä, missä saattoi käydä kymmeniätuhansia ihmisiä. Ja hän tavallaan rahoitti muuta toimintaa. Eli hän sai niitten Mairean kesänäyttelyiden lipputulojen avulla sitten muuta taidenäyttelytoimintaa rahoitettua. Että se oli yksi semmoinen pointti, mikä hänellä oli. Mutta sitten syksyllä -80 hän perusti Mairea-säätiön. Ja mä uskoisin, että yksi semmoinen keskeinen syy oli se, että Maire siis halusi, että myös sitten hänen kuolemansa jälkeen se rakennus on auki yleisölle. Ja että se on ikään kuin vakiintunut osa sitä rakennuksen käyttöä, että siellä järjestetään näitä tutustumisia sitten kiinnostuneille. Eli Maire oli jo itse aloittanut sitä toimintaa, hän oli palkannut sinne oppaita. Mutta säätiön kautta siitä tuli sitten tämmöistä vakiintunutta. Ja sitten tietenkin säätiön tehtäväksi tuli huolehtia näistä Villa Mairean kulttuuriarvoista. Eli säätiö omistaa tosi mittavat taidekokoelmat, esinekokoelmat, kirjastot, arkistot, joiden parissa sitten tehdään merkittävässä määrin tänä päivänä työtä. Että meillä on kolme vakituista työntekijää tänä päivänä ja sitten oppaita vielä päälle. Että nyt ollaan sitten jo ihan sillain vakiinnutettu asemamme ja toimimme museoammatillisin periaattein.

Minna: Joo. Ja tuossa jo hieman sitä sivuttiinkin, eli teillä kesä on tällaista aktiivista aikaa. Niin onko teillä muuten sitten, että kuinka paljon näitä vierailijaryhmiä teillä käy keskimäärin? Ja onko kesän ohella muita sesonkeja vai onko kesä sitten tällainen tärkein aika vierailuille? Että miten vilkasta tämä toiminta on?

Saida: Joo. No Villa Mairea on kyllä tosi suosittu vierailukohde tänä päivänä. Että meillä käy semmoinen 4500-5000 kävijää vuodessa. Ja sinne rakennukseenhan ei siis pääse muuta kuin näillä opastetuilla kierroksilla. Ja totta kai se kiireisin sesonki meillä on aina se kesä, että silloin me järjestetään, voisi sanoa, että viitenä päivänä viikossa useita kierroksia joka päivä. Mutta olemme kyllä ympäri vuoden auki, että talvikaudella sitten näitten yleisökierrosten määrä vähenee, mutta sitten on ryhmävierailijoita ympärivuotisesti. Ja meillä käy itse asiassa aika paljon arkkitehtuurista ja taiteesta kiinnostuneita ryhmiä, muun muassa kansainvälisiä arkkitehtiopiskelijoita aika paljon.

Minna: Joo, pitikin just kysyä, että millaiset ihmiset käy näillä teidän kierroksilla? Ja mistä kaikista maista olette saaneet vierailijoita? Että tosiaan mainitsikin jo tästä, mutta pystytkö sä antamaan jotain esimerkkejä esimerkiksi, että mitkä kansalaisuudet tai maat on edustettuna?

Saida: Joo. No meillä käy itse asiassa tosi monipuolisesti erilaisia ihmisiä. Että ennen koronaa meillä oli noin puolet ja puolet kotimaisia ja ulkomaisia. Ja nyt tällä hetkellä on sitten vähän enemmän kotimaisia ja vähän vähemmän ulkomaisia kävijöitä. Ulkomaisista ryhmistä semmoisia isoja ryhmiä, jota voisin nostaa, niin on tietenkin japanilaiset ja yhdysvaltalaiset ja sitten Euroopan maista aika sillain tasaisesti eri puolilta. Ja tietenkin just nämä arkkitehtiopiskelijat ympäri maailman on semmoisia, että meillä on hyvinkin pitkään, siis vuosikymmeniä käynyt tiettyjen yliopistojen arkkitehtiopiskelijoita muun muassa. Että sillain on semmoisia ikään kuin vakiovieraitakin sitten muodostunut.

Minna: Mä arvasin, että japanilaiset mainitaan [naurahduksia].

Saida: Kyllä.

Marko: Joo, noi Alvar Aallon japanilaiset vaikutteet on sellainen, mikä mua haastattelukysymyksiä miettiessä, kun tein taustatyötä, niin rupesi kiinnostamaan. Että millä tapaa sitten Aalto sisällytti näitä japanilaisen estetiikan vaikutteita tähän arkkitehtoniseen suunnittelutyöhönsä?

Saida: Alvar Aaltohan oli tosi kiinnostunut japanilaisesta arkkitehtuurista. Ja kuulemma tutki sitä tarkoin erilaisista arkkitehtuuriaiheisista julkaisuista. Ylipäätään siis Aallon arkkitehtuurissa sanotaan olevan aika paljon semmoista japanilaista yksinkertaista estetiikkaa. Ja just se tapa, miten luonnonmateriaaleja on hyödynnetty siinä yksinkertaisessa muotokielessä, niin on ehkä semmoinen viite sinne Japaniin. Ja tietysti sitten Mairean kohdalla erityisesti semmoinen talvipuutarha, jota me usein kutsutaan kukkahuoneeksi, niin se on hyvin semmoinen japanilaishenkinen. Että siinä on niiniseinää ja liuskekivilaattaa ja semmoiset aika japanilaishenkiset liukuovet muun muassa. Että se on kyllä semmoinen yksi kulttuuri- tai yksi arkkitehtuurisuuntaus, mistä Aalto on paljon ammentanut inspiraatiota. Ja tulkinnut sen sitten ehkä tämmöisillä kotimaisilla materiaaleilla ja semmoisella suomalaiselle tutulla tavalla.

Minna: Ja tästä sitten tietysti voi vielä kysyä, että miten kuvailisit tällaista Villa Mairean kansainvälistä arkkitehtonista merkitystä? Se on selvästi maailmalla hyvin tunnettu, mutta pystyisitkö tuosta vielä heittämään jotain tämmöistä kommenttia?

Saida: No Mairean merkitys on tietysti ihan kiistaton. Ja voisi sanoa, että semmoinen sanoin kuvaamattoman suuri tälle kansainväliselle arkkitehtuurille. New York Times itse asiassa listasi Mairean jokunen vuosi sitten maailman viiden merkittävimmän yksityiskodin joukkoon, että...

Minna: Vau.

Saida: ...semmoisella listalla ollaan. Sitä rakennusta tietenkin voidaan pitää siis Aallon töiden ihan parhaimmistona, että se on toiminut esikuvana lukuisille muille myöhemmille suunnitelmille sekä Suomessa että sitten ympäri maailman. Ja ehkä jotain sen rakennuksen tunnettuudesta kertoo sekin, että kuvat vastavalmistuneesta Villa Maireasta lennätettiin siis New Yorkin maailmannäyttelyyn syksyllä -39. Ja Gullichsenit oli juuri tuolloin matkalla Yhdysvalloissa, ja näkivät siis kuvat kodistaan maailmannäyttelyssä ensimmäisen kerran ennen kuin he olivat nähneet rakennusta edes paikan päällä valmiina. Eli se on ihan siitä valmistumisestaan saakka ollut maailmankuulu ja tänä päivänäkin siis on vielä sitä.

Minna: Ei voi sanoa muuta kuin että kylmiä väreitä. Että siis todella vaikuttavaa.

Marko: On, on. Miten sen Villa Mairean rakennuspaikka sitten aivan alun perin valikoitui?

Saida: No alun perin itse asiassa sille rakennukselle oli kaavailtu ihan toista rakennuspaikkaa Noormarkunjoen varrelta. Aalto oli inspiroitunut Frank Lloyd Wrightin tästä Fallingwater housesta, joka on sijoittuneena semmoisen pienen ikään kuin vesiputouksen ylle. Ja ajatellut, että joki olisi tärkeä osa sitä rakennuksen arkkitehtuuria. Syystä tai toisesta sitten tästä ajatuksesta luovuttiin ja Mairea päätettiin sijoittaa Mairen lapsuudenkodin Havulinnan läheisyyteen, missä Mairen äiti Lilli tuolloin asui. Se oli silloin jo siis tämmöinen männikkö, mutta totta kai sitten hongat oli huomattavasti nykyistä pienempiä. Ja kyllähän tämä tämmöinen mäntymetsä on tämmöiselle Aallon rakennukselle aika semmoinen tunnistettava ja tyypillinen sijoituspaikka, että sinänsä se nyt sopii hyvin tähän Aalto-rakennusten kaanoniin. Mutta ihan tarkkaa syytä siihen en tiedä, että miksi se siitä luovuttiin siitä joen läheisyydestä.

Minna: No ei tarvitse sitten ainakaan pelätä mitään tulvia, että ei tule vesivahinkoa. En toki tiedä, kuinka lähelle jokea olisi sijoitettu. Tietysti toisaalta, kyllähän se virtaava vesi, niin se olisi aika kaunis näky siellä ikkunoissa.

Saida: Niin.

Minna: Että puolensa ja puolensa.

Saida: Kyllä.

Marko: Ja mänty, honka, petäjä. Se on ylväs ja hieno puulaji.

Minna: On, on. Ehdottomasti. Ja jos mietitään vielä hieman sitten tätä arkkitehtuuria, niin millaisia tällaisia modernistisen arkkitehtuurin erityispiirteitä tästä Villa Maireasta on löydettävissä? Sehän oli aikanaan hyvin uraauurtava rakennus.

Saida: No tämä on tosi hyvä kysymys. Mä ajattelisin kyllä, että Mairea, ja Aallon tuotanto ehkä laajemminkin, on itse asiassa tosi hyvä semmoinen oppikirjaesimerkki modernistisesta arkkitehtuurista. Ehkä äkkiseltään vaikka joku Le Corbusier tai joku muu hyvin jyrkkää muotokieltä suosinut arkkitehti mielletään semmoiseksi modernistisen arkkitehtuurin parhaaksi ilmentymäksi. Mutta itse asiassa tämmöiset Alvar Aallon ja Frank Lloyd Wrightin tyyppiset orgaanisen lähestymistavan modernistit on yhtälailla keskeisimpiä nimiä. Ja tämä form follows function eli muoto seuraa käyttötarkoitusta -ajatus on tosi hyvin nähtävillä Maireassa. Että se arkkitehtuuri, miksei ne huonekalutkin, on suunniteltu käyttötarkoitus edellä. Ja sitten tietysti tähän modernistisen arkkitehtuurin määritelmään kuuluu ylimääräisen koristeellisuuden riisuminen ja puhtaiden geometristen linjojen suosiminen. Eli tämmöinen selkeä ja yksinkertainen muotokieli. Ja Mairean tapauksessa näihin sitten yhdistyy se orgaaninen luonnonläheinen muotokieli ja luonnonmateriaalien käyttö.

Minna: No tuohan on just hirveän trendikästä just tälläkin hetkellä, kun on tämä minimalismibuumi ja muu. Niin todellakin edelleen ajankohtainen. Voi sanoa, että aallonharjalla. Ja just tämä ekologisuus ja luonnonmateriaalit, niin todella, että tänäkin päivänä voi sanoa, että in niin sanotusti [pieni naurahdus].

Saida: Kyllä.

Marko: Juu ja tuo oli minullakin, kun mä mietin noita japanilaisia vaikutteita, mistä aiemmin tuosta puhuttiin, niin juuri itsellä on semmoinen mututuntuma ko. kulttuurista, että siellä on paljon just tätä minimalismia ja sellaista vähäeleisyyttä ja funktionalisuuden korostamista. Niin se on jännä sitten, että meillä Noormarkussa on tällaista estetiikkaa edustava rakennus. Sitten arkkitehtuurista sisustukseen. Villa Maireassahan taidekokoelma on ikään kuin integroitu muuhun sisustukseen. Niin mistä tämä ajatus sai alkunsa? Ja toisaalta sitten, että mitä kautta muut sisustuselementit hankittiin?

Saida: Joo. No Mairean sisustuksesta oli siis vastuussa Aino Aalto. Ja Aino suunnitteli varta vasten Villa Maireaa varten hyvin merkittävän määrän huonekaluja. Ja lisäksi hän sitten käytti jonkun verran näitä Artekin olemassa olevia huonekaluja. Eli ne valmistettiin joko varta vasten, eli uniikkeja, tai sitten tämmöisiä pienissä sarjoissa valmistettuja. Mairehan siis toki asui siinä rakennuksessa noin 50 vuotta ja täydensi sitten sisustusta jonkun verran. Että hankki muun muassa lisää tuoleja tai hyllyjä tai tämäntyyppisiä lisäyksiä. Nämä täydennykset suunnitteli Aino Aalto. Tai sitten Ainon kuoleman jälkeen tämä muu Artekin sisutusosasto. Ja tänä päivänäkin siis se sisustus on pääosin alkuperäinen ja pieniltä osin sitten vaan siihen on tehty lisäyksiä. Mairen kuoleman jälkeen sitä ei ole enää varsinaisesti päivitetty sitä sisustusta, että me ylläpidämme sitä siinä asussa kuin se on Mairen aikana ollut. Ja tämä taidekokoelma on tietenkin hyvin semmoinen keskeinen osa tätä interiööriä. Itse asiassa ihan semmoinen alkuperäinen ajatus oli se, että siinä pihapiirissä olisi tämmöinen erillinen galleriarakennus, missä taidetta olisi sitten voitu pitää tämmöisinä vaihtelevina kokonaisuuksina esillä. Mutta ihan tarkkaan en tiedä, että kenen aloitteesta sitten tämä suunnitelma kuitenkin päätettiin hylätä ja muovata sitten sitä päärakennuksen suunnitelmaa niin, että siellä olisi paljon paikkoja, missä sitä taidetta voidaan pitää esillä. Maireassa on itse asiassa useita semmoisia erilaisia kisko- tai tankosysteemejä, joista sitten näitä teoksia voitiin ripustaa ilman, että seiniin tarvitsisi porata reikiä ruuvia varten. Sitten siellä on semmoiset pienet taidekaapit kirjahyllyjen taustapuolella, missä voitiin sitten säilyttää semmoisia mieluisia ylimääräisiä teoksia ja helposti vaihtaa esillepanoa. Eli se ihan alkuperäinenkin ajatus oli se, että se taidekokoelman ripustus päivittyy ja vaihtuu aina tilanteen mukaan. Että ajattelenkin, että se taidekokoelma ja sen taidekokoelman erilaiset ripustukset on itse asiassa tosi keskeinen osa tätä rakennusta. Ja että Mairea ei olisi ihan sama rakennus, jos ne seinät olisi vaikka tyhjät.

Minna: Joo, itsehän vihaan tyhjiä seiniä. Omassa kodissani jokainen seinä on täynnä tauluja ja kuvia ja muuta. Että ymmärrän hyvin tämän näkökulman. Tuossa puhuitkin jo vähän siitä, että näitä taideteoksia voidaan myöskin sitten vaihdella. Niin onko se vähän sesongin mukaan? Vai mikä teidän periaate on sitten näissä toimenpiteissä, kun otetaan yksi pois näytiltä ja toinen tilalle?

Saida: No nämä Villa Mairean taidekokoelmat siis tänä päivänä omistaa Mairea-säätiö. Ja meillä on useita satoja teoksia siinä kokoelmassa, joten kaikki ei tietenkään voi olla yhtä aikaa siellä esillä. Ehkä semmoinen yleisperiaate voisi olla, että se Mairean ripustus pyritään säilyttämään semmoisena Mairen aikaisena ja tunnistettavana. Mutta kuitenkin sitten samalla pyrittäisiin kierrättämään niitä teoksia jonkun verran niin, että ne pääsee pimeisiin olosuhteisiin huilaamaan, pimeisiin varastoihin aina välillä. Ja sitten me jonkun verran myös lainataan museonäyttelyihin teoksia. Että kyllä siinä ripustuksessa on semmoista variaatiota, mutta kuitenkin niin, ettei koko ripustusta vaihdeta yhdellä kertaa.

Minna: Joo. Tietysti sekin, että siinä tulee sitten sitä UV-säteilyä ja muuta, että varmaan hyvä, ettei ihan koko aikaa ole nämä arvokkaat teokset siinä altistuneena, että saavat välillä tosiaan levätä.

Saida: Kyllä, just näin.

Marko: Ketkä sitten kaikista näistä, voi tietysti olla tämäkin hankala kysymys, kaikissa on aina puolensa. Mutta ketkä sitten Villa Maireassa esillä olevien taiteilijoiden perusteella, niin voisi ajatella, että ketkä sitten oli Mairelle sellaisia merkittävimpiä taiteilijoita?

Saida: Tämä on tosi vaikea kysymys, koska Maire hankki kokoelmiinsa semmoisia teoksia, mistä hän piti. Eli se oli aina se valintakriteeri hänelle. Että siinä mielessä mun tekisi mieli sanoa, että kaikki taiteilijat siinä kokoelmassa on merkittäviä. Mutta ehkä mä haluaisin nostaa sen esille, että Mairelle siis muutamat taiteilijat muodostui läheisiksi ystäviksi. Että ehkä voi ajatella, että sitä kautta sitten ne on semmoisia merkittäviä. Että muun muassa tämä aiemmin mainittu Alexander Calder oli semmoinen. Ja sitten esimerkiksi Kurt Jungstedt, jonka kanssa Mairella oli ystävyyssuhde. Että haluaisin ehkä ajatella, että sitten tämmöinen henkilökohtainen yhteys voisi olla semmoinen määräävä tekijä siinä, että ketkä on niitä merkittäviä taiteilijoita.

Marko: Joo, kysymystä miettiessä tuli itsellänikin mieleen, että kysymys saattaa olla hankala. Kuten myös tuo äskeinen kysymyksenmuodostus [pieniä naurahduksia].

Minna: Ja mä luulen, että meillä alkaa tässä... On niin hyvää keskustelua ollut, mutta kello käy. Niin kysyn vielä yhden kysymyksen ja sitten siirrymme hieman tämmöiselle yleisemmälle tasolle. Mutta miten tämä idea syntyi siitä, että tämä taidekokoelma integroituu tähän muuhun sisustukseen? Että mistä se idea lähti?

Saida: No joo, siihen mä tavallaan ehkä vastasinkin siinä mielessä, että alun perin oli ajatus siitä galleriarakennuksesta. Mutta sitten kuitenkin päätettiin, että se sisustus olisi tavallaan, että se taidekokoelma olisi osa sitä sisustusta. Että mä ajattelisin, en tiedä kenen aloitteesta se tuli, mutta varmaan se oli juuri niin, että se on toisaalta tämmöiselle modernistiselle merkkiyksityiskodille aika semmoinen tyypillinen ominaisuus, että myös sitten se taidekokoelma halutaan osaksi sitä sisustusta.

Minna: Niin että se on semmoinen kodinomainen ympäristö, eikä niinkään mikään taidegalleria.

Saida: Joo.

Minna: Että se on semmoinen saumaton kokonaisuus. Ja siellä on kuitenkin ihmiset ihan asunut.

Saida: Kyllä.

Minna: Niin se on tietenkin täysin loogista.

Marko: Joo, meillä alkaa olla tiedonjanomme tyydytetty. Minna tuossa jo mainitsi tästä yleisemmästä tasosta. Ja sehän tarkoittaa sitä, että kertoisitko sitten lopuksi, että mitä luettavaa haluaisit meidän podcastimme kuuntelijoille suositella? Tai miksei sitten jotain musiikki- tai elokuvasuosituksiakin.

Saida: No mä voisin ehkä haluta antaa kaksi kirjavinkkiä. Nyt on ihan tuore vastavalmistunut Sakari Siltalan kirjoittama Walter Ahlströmin elämänkerta Korkea peli julkaistu. Ja pitää tunnustaa, että mulla on itsellänikin se vielä kesken, se on loppusuoralla. Mutta erittäin miellyttävää ja mielenkiintoista luettavaa, niin sen ainakin haluan mainita. Ja sitten kaunokirjallisuuden puolelta oma suosikkini on Kjell Westö, jolta on myöskin julkaistu uusi teos. Että ainakin Westöötä uskallan suositella.

Minna: Joo, nyt kun sanoit tuon Korkean pelin, niin se on nyt todellakin juuri tämmöinen erittäin tuore kirja, että siihen kannattaa varmasti kyllä tutustua. On tämä kirja kyllä itsellekin jo kirjastossa tullut vastaan.

Marko: Alkaisi vaikuttaa siltä, että alamme olla valmiita. Tuleeko sinulla Saida vielä jotain mieleen, mitä haluaisit kuuntelijoillemme ehkä kertoa?

Saida: No tervetuloa tietenkin Villa Maireaan. Että meille pääsee ympäri vuoden käymään. Ja tosiaan kesällä ollaan auki hyvinkin laajasti ja talviaikanakin meidät kyllä tavoittaa. Että toivottavasti tulette kaikki siellä käymään. Voin luvata, että käynti on kyllä sen arvoista [pieni naurahdus].

Minna: Joo, ehdottomasti olen tulossa. Että se vielä varmistui tämän podcastin nauhoituksen aikana. On jopa hieman noloa, että työskentelen niin lähellä kyseistä paikkaa, mutta en ole vielä päässyt sinne käymään. Ja kirjastossakin olen koonnut muun muassa Mairen näyttelyitä hänen nimipäivänään ja näin edespäin. Niin tämä on nyt sellainen puuttuva palanen, mikä täytyy kyllä saada mukaan, että menee itse katsomaan paikan päälle.

[vauhdikasta musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Saida: No se on onneksi helposti korjattavissa.

Minna: Kyllä, kyllä. Ehdottomasti tulen vierailemaan.

Marko: Oli ilo ja kunnia saada sinut vieraaksemme. Lämmin kiitos.

Saida: Kiitos paljon.

Minna: Kiitos.

[vauhdikasta musiikkia]

Miesääni: Kuuntelit juuri Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Jos pidit kuulemastasi, tykkää, jaa, laita seurantaan ja kommentoi. Anna meille myös palautetta. Kerro, mitä pidit tai mistä aiheista sinä haluaisit kuulla tulevaisuudessa.

[musiikki vaimenee]