Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcast
Jakso: Kirjaston tulevaisuus, tekoäly ja tekijänoikeudet – Siina Vieri ja Jyri Träskelin
Tuottaja: Porin kaupunginkirjasto

[vauhdikasta musiikkia, vaimenee taustalle]

Marko Kankaanpää: Tervetuloa seuraamaan Porin kaupunginkirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Podcastissa haastatellaan Satakunnan alueella toimivia ja Satakunnan seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Tänään vierainamme ovat Porin kaupungin kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin sekä aiemmin Porin kirjastopalvelujohtajana toiminut Siina Vieri. Podcastin juontavan Jarkko Kivi ja Marko Kankaanpää. Lämpimästi tervetuloa seuraamme.

[musiikki vaimenee]

Marko: Jyri Träskelin on toiminut tehtävässään vuodesta 2019 lähtien. Siina Vieri puolestaan toimi Porin kirjastopalvelujohtajana vuosina 2019–2022, jonka jälkeen hän siirtyi Suomen kirjastopalvelu Oy:n kehittämispäälliköksi. Ja nyt Jarkolla on varmaan sitten lämmitteleviä kysymyksiä.

Jarkko Kivi: Tervetuloa nyt Siina ja Jyri molemmat...

Siina Vieri: Kiitos.

Jyri Träskelin: Kiitos.

Jarkko: ...meidän podcastiin. Tämä on nyt tämmöinen hyvä lämmittelykysymys, että oletko mielestäsi vaikuttaja?

Jyri: No sanotaan näin, että jos vaikuttaja, mitä sillä termillä tänä päivänä ymmärretään tai mikä esimerkiksi itsellä on assosiaatio, niin se menee aika vahvasti tuonne somemaailmaan, niin en. Mutta sitten jos miettii tätä viran puolesta, että mihin kaikkiin asioihin on tavalla tai toisella kytkeytynyt ja mitkä on omat mahdollisuudet tehdä muutoksia, uudistuksia, näin poispäin, niin kyllä tässä on sitä vaikutusvaltaa. Että siinä mielessä kyllä koen jollakin asteella olevani vaikuttaja.

Siina: Itse haluaisin ajatella, että vaikuttaja tarkoittaa sitä, että väkisin vaikuttaa [naurahduksia], että vaan menee ja vaikuttaa ja tekee sitä vaikuttamista, vaikuttamistyötä siinä. Eli että on sillä omalla osaamisalueellaan vaikuttaja, vaatii vähintäänkin sitä, että on mukana niissä piireissä sen oman osaamisen ympärillä. Ottaa osaa siihen toimintaan. Jolloin näen, että kirjastovaikuttaminen, vaikka itse en enää kunnallisella puolella vaikutakaan, heh heh, niin kuitenkin kirjastoalalla koen olevani vaikuttaja. Ja pyrin vaikuttamaan siihen, että kirjastoalalla asiat paranee, tieto löytyy ja kirjastolla on paljon tarjottavaa myös tulevaisuudessa. Niin kyllä vaikutan vaikka väkisin.

Jyri: Mä heti tartun tähän. Me lähdettiin miettimään tätä sillain jotenkin tosi uraorientoituneesti, koska kyllähän toi vaikuttaja, sen voi mieltää vaikka ja mihin liittyväksi. Ja kyllä mä näkisin, että jokainen meistä vaikuttaa omassa perhepiirissä, ystäväpiirissä, harrastuksissa tai tollain. Ja se vaikutus on joko positiivista tai negatiivisista, usein molempia. Mutta tavallaan, että se... Huomaat sä, heti mä olen tällainen kunnallinen byrokraatikko, joka hakee liennytystä joka suhteessa [naurahtaa].

Siina: Ja maailmoja syleileviä näkökulmia.

Jyri: Kyllä.

Jarkko: Juu ja siis tämähän oli oikeastaan oikein hyvä alustus ja kuvailu myöskin tämän podcastin jonkunnäköiselle perusajatukselle, että me ollaan myös tässä meidän podcast-tiimin kanssa haluttu ajatella tämä vaikuttaja-sana laajemmin. Somevaikuttajat on ehkä semmoinen pinnalla oleva asia, mutta vaikuttajia on hyvin monenlaisia ja hyvin monenlaisissa tehtävissä niin järjestöissä, harrastustoiminnassa, kuin sitten taas kunnallisella ja tehtävänsä puolesta ihmisiä, jotka vaikuttavat sitten taas asioihin. Ja yleensä kuitenkin ihmisillä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa, jotka sellaisiin tehtäviin ajautuu, niin heillä on yleensä halu vaikuttaa asioihin noin pääsääntöisesti, ajattelisin näin. Ja otetaanpas siitä sitten vähän teidän historiasta, että Siinahan on ollut hyvin monenlaisessa kirjastotoiminnassa mukana. Ja kansainvälistä kokemustakin on tuolla vuosien saatossa kertynyt. Sä olet opiskellut yhdeksää kieltä.

Siina: Kyllä.

Jarkko: Ja Japani on ainakin kaikille, ketkä sinut tuntevat, niin tietää, että Japani on selkeästi sulle semmoinen sydäntä lähellä oleva asia. Mutta mikä on se asia, mikä on sysännyt sut ylipäätään lähtemään kirjastoalalle?

Siina: No varmaan se lähti siitä, että kaikki kouluesitelmät tuli omassa lähikirjastossa tehtyä. Ja sitten teini-ikäisenä niitä paikkoja ei hirveästi ollut missä hengailla, niin asuin sitten kirjastossa. En aikanaan hirveästi lukenut kirjoja nuorempana ja äitini ei voinut sietää tätä, käveli mun lähikirjastoon ja sanoi, että nyt jotain lukemista tälle. Ja mä olin ehkä vähän ensin nihkeenä sen pinon edessä. Luin koko pinon ja lähdin itse hakeen lisää pinoja. Sen jälkeen olin 12-vuotias kirjastossa tekemässä esitelmää ja pläräsin sarjakuvahyllyjä siellä, ja vanhempi herrasmies tuli kysyyn, että anteeksi missä teillä on täällä unikirjat. Ja minähän en siellä töissä ollut, mutta vein tämän herran sinne unikirjahyllyyn. Ja tämä oli varmaan semmoinen, mikä jäi sitten, semmoinen kirjasto kotina, olohuoneena, viihtymispaikkana. Ja sitä kautta sitten, kun mietin, että mitä lähtisi opiskelemaan, niin äitini muistutti minua näistä asioista. Ajattelin, että tämä voisi olla se juttu. Ja sitten Tampereen yliopistolle informaatiotutkimusta opiskelemaan. Ja heti tiesin, että yleinen kirjasto olisi se oma juttu ehdottomasti. Ja nykyään luen semmoisen 300-400 kirjaa vuodessa. Että paljon tulee, suurin osa toki sarjakuvia, mutta kyllä niissä tekstiä löytyy [naurahtaa].

Jarkko: No sitten Jyrille, että Jyri on, ainakin sinun oman verkkosivustosi mukaan...

Jyri: Onko mulla sellainenkin? [naurahduksia]

Jarkko: Kyllä sinulla on. Sitä ei ehkä ole päivitetty ihan hetkeen aikaan. Mutta siellä oli kuitenkin hyvin kuvattu myöskin menneisyyttä ja tämä koulutuspohja. Olet siis musiikkipedagogi, musiikkiteknologi ja kulttuurituottaja koulutukseltasi. Ja olet toiminut muuan muassa musiikinopettajana, nuorisotyön ohjaajana, sitten lastenkulttuurihankkeessa olit projektinjohtajana, Ohjaamo-hankkeessa. Korjatkaa vaan, jos menee joku vikaan [naurahtaa].

Jyri: Tarpeeksi lähellä [naurahduksia].

Jarkko: Niin mikä oli semmoinen hetki sitten taas, kun sä päätit lähteä itse tämmöisiin tehtäviin, missä vaikutat näitten palvelujen tuottamiseen? Että tollein nopeasti ajateltuna, niin musiikki ollut ilmeisesti kantava teema taustalla koko ajan?

Jyri: Joo. Siis ihan pienestä asti mä olen varmaan, olenkohan mä ollut sitten vielä koulussakaan, tai sitten ihan alakoululla, kun aloittanut tuossa silloisessa Palmgren-opistossa soitinvalmennusryhmässä. Ja siitä se sitten lähti musiikkiluokkien kautta sillain pitkällinen, aika jo hyvin varhaisessa vaiheessa tavoitteellinen harrastuspolku. Ja mä olin ihan varma jo siinä yläasteen alussa, että musta tulee musiikinopettaja, että se oli se haaveammatti. Ja sitten lähdin toki suuntautumaan opinnoissa sitä kohti. Ja kävi siinä mielessä hyvin, että aika nopeasti opintojen, tai silloisten opintojen jälkeen, niin pääsin sitten muutaman vuoden tuolla Turun seudulla tekemään noita musaopettajan hommia. Olin yläkoulun ja lukion musiikin aineenopettajana. Ja sitten siinä tavallaan sen myötä tajusin, että tämä on ihan kivaa, mutta ei tämä nyt ehkä ollutkaan se ihan täysin mun juttu. Ja sitten siinä vähän etsiskeltiin muuta. Ja menin nuorisopuolelle töihin ja siellä pääsi aika nopeasti sitten tekemään erilaisia tapahtumatuotantoja, mikä oli sitten toki musaharrastuksen ja bänditouhun kautta jo tavallaan tuttu. Mutta sitten pääsi vähän pikkuhiljaa siinä sitten isompiin saappaisiin ja tekemään aina isompaa ja isompaa tapahtumaa ja sai enemmän vastuuta. Ja sitten mä lähdin siitä innostuneena sitten tekeen tota kulttuurituotannon YAMK:ia siinä työn sivussa. Ja sitten toki kun sai sitten senkin tutkinnon läjään, niin taas tuli mahdollisuus kokeilla vähän isommin siipiä. Ja sitten tavallaan siinä oli koko ajan kantavana voimana ollut se, että [pieni naurahdus] takaraivossa jyskytti, että ”jos mä olisin tuol korkeemmal pallil, ni mä kyl tietäisin millai nää asiat pitäis tehdä paremmin”.

Siina: Tiedän tunteen [naurahduksia].

Jyri: Kyllä. Eli lähti sieltä tavallaan ruohonjuuritasolta sillain pikkuhiljaa tekemään, etenemään isommin ja isommin. Ja sitten yhdessä vaiheessa olin pienemmän kunnan nuorisopuolen johtajana vajaan vuoden pätkän. Ja sitten lastenkulttuurikeskuksen tuottajana ja näin poispäin. Sitten tuli mitta täyteen hyvässä ja pahassa Turkuun ja Turun kaupunkiorganisaatioon. Ja sitten onneksi täällä aukesi... Tai ei koko kaupunkiorganisaatiota, osaa siitä. Nyt taas alkoi tämä peittely [naurahduksia], että en mä nyt ole oikeasti näin ilkeä. Mutta Porissa aukesi sitten Ohjaamo-hankkeen vetäjän paikka ja onnekseni sain sen. Ja sitten pääsi taas tutustumaan vähän uudenlaiseen organisaatioon. Ja sitten tämä oli kyllä ihan, siinä mielessä tuli puskista tämä nykyinen virkani, että kenelläkään ei ollut hajuakaan, että se vapautuisi. Ja toki sitten siinä, kun näin, että tällainen tehtävä oli tullut hakuun, niin pitkän aikaa pohdin, että viittiikö tätä hakea. Koska mä olin jotenkin mieltänyt, ja varmaan mitä Satakunnan Kansan kirjoituksia silloin luki, niin aika moni muukin oli mieltänyt, että se ei ole tällaisen tekijän paikka, vaan se on enemmän sitten sellaisen hallintoammattilaisen paikka. Mutta kyllä mä sitten vähän sillain puoliksi, no en nyt läpällä, mutta sillain, että kokeillaan nyt, että mitä tästä tulee. Ja sitten yllätyksekseni pääsin mukaan näihin haastattelurundeihin ja sitten loppujen lopuksi lautakunta halusi sitten ottaa, valita tähän virkaan sellaisen ihmisen, kenellä on sitä kenttäkokemusta laajalti ja tulee sieltä tekijöiden parista, eikä ehkä niinkään sitten ole tuollainen...

Siina: Paperinpyörittelijä.

Jyri: Niin, sellainen hallintovirkamies. Ja toki siis kunnallishallinto vuosien saatossa hyvässä ja pahassa tullut tutuksi. Mutta ehkä mä koen, että mä lähestyn tätä tehtävää aika eri kulmasta kuin muut vastaavissa, ei tietenkään kaikki, mutta valtaosa vastaavissa asemista olevista. Niin se on ehkä mun vahvuus hyvässä ja pahassa. Mitä sä kysyit? [naurahduksia] Mä rupesin selittämään tässä, mä tykkään niin puhua itsestäni [naurahtaa].

Siina: Plus, että härskisti tietysti voin lisätä, että Porin kaupunki on onnekas saadessaan, että Jyri on täällä töissä. Voin ihan härskisti kehua tässä.

Jyri: Ei ollut maksettu mainos.

Siina: Niin [naurahduksia].

Jarkko: Ja itse asiassa tuohon olisi ihan mielenkiintoista tarttua hiukan vielä, että haluatko hiukan avata omaa filosofiaa sitten tehdä sitä työtä? Että kun sanoit, että olet enemmän tekijä kuin sitten byrokratian pyörittäjä, tai miten tämän asian haluaakin kuvata. Niin joka tapauksessa, että millä tavalla sä lähestyt sitten näitä tehtävänkuvaan kuuluvia asioita?

Jyri: No siinä tavallaan just mennään ehkä tuohon ekaan kysymykseen, siihen vaikuttamisaspektiin. Että tämä virka, missä mä nyt olen, niin se on kuiteskin sen verran merkittävä, että siinä on oikeasti konkreettinen mahdollisuus vaikuttaa niiden tekijöiden, on ne sitten kaupungilla, kunnalla töissä, tai sitten kolmannen sektorin, sen alan, kulttuurialan toimijoita, niin pystyy oikeasti vaikuttaan heidän olosuhteisiin, asemiin, fasiliteetteihin ja tollasiin. Ettei tarvi olla enää se yksi puhuva pää, joka huutaa, että näin pitäisi tehdä, vaan on se tyyppi, joka oikeasti ainakin periaatteessa pitäisi pystyä niitä muutoksia tekemään. Ja kyllä mä nyt näkisin, että olen saanut ainakin jonkin verran ajettua läpi ja tehtyä niitä muutoksia, mitä on tapetilla ollut omassa päässä. Ja sitten myös se, että mulle on ollut suht helppoa käydä dialogia tekijöiden kanssa, puhutaan sitten kaupungin työntekijöistä tai vapaan kentän toimijoista, kun tehnyt itse sitä työtä, niin osannut. Että ei ole ollut mitään [pieni naurahdus], ei ole tarvittu tulkkia tai murtaa hirveesti muureja, että on päässyt hyvään keskusteluyhteyteen toimijoiden kanssa. Toki poikkeuksia löytyy aina joka paikasta, mutta sillain isossa kuvassa.

Jarkko: Joo, se kuulostaa tosi hyvältä lähtökohdalta aina, että halutaan vaikuttaa. Niin kuin tossa jo aiemmin mainitsinkin, että ihmiset, jotka hakeutuu tehtäviin, jossa on sitä vaikutusmahdollisuutta, niin heillä on yleensä näkemys siitä, että mihin he haluavat vaikuttaa. Siinahan on nyt, kuten tässä introssa jo todettiin, niin olit Porin kirjaston palvelujohtajana. Ja nykyisin sitten taas toimit tuossa Suomen kirjastopalvelu Oy:n kehittämispäällikkönä. Niin mihin sä siellä haluat vaikuttaa?

Siina: Joo, eli Suomen kirjastopalvelu Oy:hän on alun perin yleisten kirjastojen perustama tämmöinen ikään kuin kuvailukeskus. Ja sitten se on siitä siirtynyt yksityiseksi ajan myötä, parikymmentä, kolmekymmentä vuotta sitten suurin piirtein. Ja tosiaan me tuotetaan luettelointia, nykyisin termein kuvailua, se on se meidän ydin edelleenkin. Eli sitä, että jotta löydät ne kirjat kirjastosta, mitä haluat, niin jonkun pitää ne tiedot viedä sinne. Ja me ollaan keskitetty palvelu sillä tavalla, että aikalailla kaikki Suomen yleiset kirjastot, löytyy myös ammattikorkeakoulukirjastoja ja muutakin, niin ostaa meiltä näitä kuvailutietoja. Ja kun se on keskitetty, niin se tarkoittaa, että me pystytään panostaan siihen osaamiseen ja syväsisältöön ja muuta. Ja tämä on varmaan se, mikä mua kiinnosti kaikkein eniten tässä työssä. Itsehän olen salaa rakastanut kuvailua jo kauan, vain harvat ovat tämän koskaan minusta tienneet. Ja se on ehkä semmoinen näkymätön osa kirjastokenttää, koska se ei avaudu välttämättä kaikille kirjastolaisille itsellekään, jos sitä ei pääse tekemään. Mutta samalla se tavallaan näkyy vain se lopputulos siellä asiakkaan päässä, mutta ei tiedetä, että miten siihen ikään kuin ollaan menty. Että se matka on hämyinen niin sanotusti. Ja teemme yhteistyötä paljon Suomen Kansalliskirjaston kanssa ja teemme myös heille tuota luettelointi- tai kuvailutietoja. Ja tämä on semmoinen näyttämö, joka koskee koko maailmaa. Näitä samoja tietoja tuotetaan ympäri maailman, niihin on kansainväliset, kansalliset säännöt, koodistot, millä niitä tehdään. Ja me ollaan vahvana siinä kehittämistiimissä sekä Suomen tasolla että ihan tietysti globaalistikin myöskin. Eli miten sitä metadataa, sitä oikeanlaista tarpeeksi hyvää tietoa tuotetaan, jotta se loppukäyttäjä löytää sen, mitä etsii. Ja tämähän ei koske tavallaan pelkästään kirjastoja. Että jos me ajatellaan Zalandon verkkokauppaa tai mitä tahansa muuta, niin jonkun täytyy tuottaa se tieto sinne, se ei putoa mistään automaattisesti. Ja näin. Elikkä että pääsee vaikuttamaan niihin käytäntöihin, jolla sitä kirjaston ydintä, niitä tietomalleja ja tiedontuottamista kehitetään ja luodaan paremmin palvelevaksi ja järkevämmäksi ja tehokkaammaksi. Niin se oli varmaan semmoinen asia, mikä sydäntäni lämmitti eniten, että pääsee myös sitten järjestelmiä kehittämään ja tämäntyyppistä. Eli se vaikuttaminen on tavallaan monella tasolla. Se vaikuttaa siihen yksittäiseen pieneen kunnan kirjastoon, se vaikuttaa kirjastokimppuihin, se vaikuttaa koko Suomeen ja sitä kautta koko maailmaan. Eli hyvin mielenkiintoisella kentällä, joka on kuitenkin aika sillein eriytynyt, voisi melkein sanoa.

Marko: Mä voisin tässä kohtaa ujuttaa tällaisen oman teeman tähän jaksoon, pälkähtipä tuossa päähäni. Eli kun nytten ihan viime vuosina tämä tekoäly ja se tulevaisuus, mitä tekoäly mahdollisesti tuo tullessaan, on ollut hirveästi keskustelussa, niin miten sä näet, että se näkyy tällaisessa katalogisointityössä ja luetteloinnissa?

Siina: Ihanaa, että kysyit. Kyllä. Koska tavallaan perusbibliografinen datahan tavalla tai toisella on jossain vaiheessa järkevää tuottaa koneellisesti sitten, kun se on mahdollista. Mutta sitten kun puhutaan sisällön kuvailusta, elikkä mistä se kirja kertoo, mitä on ne teemat ja muut, niin tekoäly voi plärätä sen kirjan läpi, se voi plärätä takatekstin läpi, mutta se ei pysty tulkitsemaan. Eli se pystyy vaan kerään yhteen jo olemassa olevaa, mutta se ei pysty toteamaan, että nyt kun tämä kertoo tästä, niin tämähän on perheromaani. Se ei pysty siihen. Elikkä se laadukas sisällönkuvailu on juurikin se, millä me myös löydetään sitä tietoa paremmin, koska me joudutaan tekeen niitä tulkintoja sieltä ja tuomaan sitä tietoa yhteen. On vähän sama kuin kirjastokentällä muutenkin puhe siitä, että mitä kirjastolaiset tekee. Mikä se on se, että siellä olisi se sisällöntuotanto ensisijainen, se mitä tavallaan kone ei pysty tuottaan. Loogistahan on korvata sellainen työ, minkä kone pystyy tekeen. Se tehostaa sitä ja pistää paukut siihen asiantuntijatyöhön, mitä se kone ei pysty tekemään. Ja vaikka pystyisikin tekeen, niin vain tiettyyn pisteeseen asti, koska tulkintoja, analyysia kone ei pysty ainakaan moneen kymmeneen vuoteen todennäköisesti, ja pystyykö koskaan. Ehkä sitten kun se on sentient, tämmöinen itsellinen kone, joka ajattelee itse, niin ehkä sitten. Mutta ennen sitä, niin se, että mitä se on se, mitä me halutaan tuottaa ja mihin ne paukut kannattaa laittaa, ja laadukas sisällönkuvailu on ihan ehdotonta. Koska muuten me ei löydetä, muuten se materiaali, kirjallisuus ja muu, oli se mitä tahansa, katoaa siihen valtavaan massaan, kun siellä ei ole tarpeeksi erottelevia tekijöitä.

Jarkko: Tosta nyt ihan mielenkiinnosta, koska mulla ei ole kirjastolla taustaa, niin mulla on ehkä lupa kysyä tätä [pieni naurahdus]. Niin onko siis käytännössä niin, että kirjakustantajat ei siis tee sitä metadatakuvailuasiaa itse vaan he tuottaa sen sitten Suomen kirjastopalvelut Oy:n kaltaisilla toimijoilla?

Siina: Juu, siis kustantajilta tulee lähinnä ennakkotiedot, perustiedot, jossa on tekijä, nimeke, tämmöistä perusraakadataa, jota ei ole tarkastettu. Eli se on koneellista raakadataa päällisin puolin, jolloin se voi olla myös virheellistä, koska julkaisu voi muuttua vielä siitä, kun siitä on se data kerätty. Eli se ongelma on se, että me joudutaan kuitenkin edelleen ikään kuin tarkastuttaan ja käymään läpi sitä sen lopullisen tuotteen kanssa. Elikkä se kone ei edelleenkään pysty itse korjaamaan sitä prosessia. Ja näin ollen siellä saattaa vaihtua asiat. Ennakkotiedothan on ennen kuin se kirja on ikään kuin julkaistu. Sivumäärät voi vaihdella, kirjan koko voi vaihtua. Pehmeäkantinen, kovakantinen, kaikki nämä voi teknisesti ottaen vaihtua. Ja sitten niitä ei tosiaan niitä tietoja periaatteessa käydä läpi, mutta ne on se pohja, mitä me sitten käytetään ja rakennetaan se lopullinen kuvailu siihen päälle.

Marko: Miten Jyri näkee sitten laajemmin kulttuuripalveluiden suhteen tekoälyn roolin tulevaisuudessa?

Jyri: Mä näkisin sen ehkä sellaisena avustavana/täydentävänä tekijänä. Siis ihan ensimmäisenä on se, vaikka tulee, mitä meillä kaupungin järjestämiä palveluita, niin vaikka museoiden virtuaalinäyttelyt. Verkkoympäristössä tapahtuva tuollainen esitystoiminta, niin nythän se on sillain, että periaatteessa kaikki... No taidemuseolla on muistaakseni edelleenkin tämä Katseiden välissä -näyttely verkossa sillain, että ne on 3D-mallintanut sen oman näyttelyhallinsa ja tehnyt ihan sellaisen aidon, tai niin aidon kuin mahdollista näyttelykokemuksen verkkoon. Ja siellä kun on heidän teoksiaan mallinnettu, niin sitten jos joku klikkaa vaikka jotain veistosta tai maalausta, niin siitä tulee tietoa niin tekijästä kuin siitä teoksesta, minkä on kaiken pitänyt itse syöttää, siis museon henkilökunnan sinne. Niin tuollaisissa tapauksissa, että jos olisi joku tällainen rajapinta, että tossa on nyt tuon tekijän tämänniminen maalaus tolta vuodelta, joku klikkaa, niin tekoälyhän pystyisi monikertaisesti syöttämään joko siitä maalauksesta, tekijästä, vuosiluvusta, tekniikasta, tyylisuunnasta, mistä tahansa, mikä liittyy siihen teokseen, niin sellaista tietoa, mikä voisi sitten palvella näyttelyn käyttäjää. Kaikessa sitten esimerkiksi hakutoiminnoissa, siis niin virtuaaliympäristössä toimivissa hakutoiminnoissa kuin sitten, että menet sitten konkreettisesti etsimään tietoa vaikka jostakin museoiden kokoelmista tai arkistoista tai vaikka lastenkulttuurikeskuksen värikylpy arki-, no siis ehkä tuollein arkisto- ja tietokantakäytön parantaminen ja helpottaminen ja mahdollistaminen asiakkaille. Että en mä sitten näe, niin. Hiton hankalan kysymyksen heitit [naurahduksia]. No ehkä sitten myös tällainen viihteellinen aspekti siis siinä mielessä, että tekoälyn avulla voisi luoda, tai helpottaa sitä kynnystä luoda vaikka omia, osana näyttelyä luoda oma taideteos, oma biisi, oma maalaus, oma teksti tai joku tollanen. Että sillain, ettei sen asiakkaan tarvitsisi olla vihkiytynyt siihen alaan, vaan se voisi syöttää vaikka kirjallisesti tai puhuen jotain parametreja, määritteitä ynnä muuta, että haluan nyt tehdä, tekoäly tee minulle maalaus, jossa aurinko laskee järven taakse ja samaan aikaan kuuluu Impaled Nazarenen uusin biisi. Niin tähän tyyliin. Ja sitten siitä saisi sellaisen karrikoidun kokemuksen. Että tuollaisia erilaisia tiedonhaullisia ja viihteellisiä soveltamisaloja mulla tuli ensimmäisenä mieleen näihin kulttuuripalveluihin liittyen. Ja toki, että jos niveltää suoraan omaan työhön, niin mä en ole vielä omaa Chat GPT:täni kouluttanut niin paljoa, että onnistuisi tämä, että vastaa tähän valtuustoaloitteiseen tai kirjoita lausunto tästä lakiesityksestä. Mutta sitten kun se onnistuu, niin... [pieni naurahdus]

Siina: Se olisi kyllä aika kova.

Jyri: ...helpottaa.

Marko: Tekoälyhän tulee varmasti sitten osallistumaan tähän tiedonkäsittelyn prosesseihin ja niin sanotusti juttelemaan esimerkiksi nyt vaikka kirjastojärjestelmän kanssa. Niin näkeekö Siina, ja miksei Jyrikin, mutta ehkä nyt tätä kysyn erityisesti Siinalta, jotain haasteita esimerkiksi vaikka tietoturvan suhteen?

Siina: No tekoälyhän tietysti, on aina hyvä muistaa, että se katsoo aina menneisyyteen. Elikkä se käyttää sitä tietoa, joka sinne on syötetty. Eli mikä on se pooli, mistä se nostaa niitä asioita. Ja samoin jos ajattelee vaikka, no vaikka jos tekisi taideteoksia Impaled Nazarenen biisin siivittämänä, niin se, että sehän kerää sen aina jostain olemassa olevasta. Että se ei pysty ikinä tuottamaan sitä, ainakaan toistaiseksi, vielä tyhjästä. Jolloin sen lisäksi, että tietysti siihen tulee tekijänoikeuskysymykset ja muut tämmöiset näkökulmat, niin siihen tulee myös sitten se moraalinen ongelma mukaan väkisinkin. Ja se, että halutaanko me tekoälyn kanssa katsoa oikeasti menneisyyteen, mikä hyöty siitä on. Että kun monissa, jos sinne syöttää haun, että sairaanhoitaja, niin sitten ne on 30-luvun asuissa ja naisia pelkästään, kun löytyy ne kuvat. Ja tämäntyyppistä. Että mä ainakin haluaisin ajatella, että kirjasto katsoo aina eteenpäin. Mielellään ei hirveästi taaksepäin, se menneisyys on jo koettu. Se olisi edelleen voimassa, jos se olisi järkevää tehdä sillä tavalla. Niin onko siinä vaarana se, että me ruvetaan tavallaan käyttämään menneisyyttä uudelleen tulevaisuuden luomiseen, jolloin se jää ikuiseen luuppiin, josta ei päästä pois.

Jyri: On. Ja sitten mun täytyy tarttua tohon vielä, mistä sä puhuit aiemmassa vastauksessa, että se tulkinta ja analyysi, mikä on, ja mikä ehkä on hyväkin, että se on tekoälyn kohdalla todella olematonta tai varsin ohutta. Mun mielestä se konkretisoituu parhaiten tässä, mä olen viime aikoina viihdyttänyt itseäni katsomalla TikTokissa, mä en muista sen käyttäjän nimeä, mutta se tekee siis tällaisia suomalaisia ikivihreitä biisejä tekoälyn avulla. Että on vaikka Paula Vesalan kappale ja tekoälyn avulla laitettu Vesa-Matti Loiri laulaan sitä. Ja se kuulostaa todella aidolta, se Vesa-Matti Loirin ääni on Vesa-Matti Loirin ääni. Mutta esimerkiksi se myötäilee sitä alkuperäistä Paula Vesalan kappaleen melodiaa ihan sataprosenttisesti, jollain Loiri ei varmasti olisi tehnyt. Koska siitä puuttui, no Loiri on nyt ehkä ääriesimerkki tulkinnassa, mutta siellä on älyttömästi kaikkia muitakin tällaisia pareja. Että se kuulostaa aidolta, mutta joka ikinen ihminen tietää, että tässä on nyt jotain väärää. Ja se on se inhimillinen aspekti, mikä siitä puuttuu, mitä tekoäly ei pysty ainakaan toistaiseksi luomaan, oli kyse sitten biiseistä tai taideteoksista tai kirjoituksista tai mistä tahansa. Ja mun mielestä se on ehkä hyvä.

Siina: Ja kuka saa määrittää sen, että mikä se pooli on, mistä se tieto otetaan. Koska sillähän on kaikki valta silloin. Että jos sinne tuutataan vaan tiettyä kamaa, josta se tekee sitä, niin se kaventaa kyllä aika paljon. Ja kun ajatellaan kuitenkin vaikka internetiä, niin mitä siellä on eniten? Vanhaa tavaraa. Vähiten siellä on viime vuodelta tai...

Jyri: Mä olisin vastannut, että pornoa, mutta [naurahtaa].

Siina: ...tältä vuodelta. Mut et kaikkein eniten sieltä löytyy tietysti sitä vanhinta, jota tuutataan sinne koko ajan ja on tuutattu sen alusta asti ja näin. Että se voi olla hauska lisä, mutta toivoisin, että emme ainakaan ripustaudu sen kaulaan.

Marko: Joo, mulla on itselläni tällainen Nirvana Kurt Cobain -menneisyys ja tuossa jokin aika sitten YouTubessa rupesi pyörimään ihan moderneista hiteistä tekoälyllä tehtyjä versioita, jotka lauletaan Cobainin äänellä. Se oli hämmentävää [Siina naurahtaa]. Viittasin tossa jo tietoturvaan ja pilkahtiko jo tekijänoikeudet sitten. Että mites sitten tämä tekijänoikeuksien osuus toisaalta tekoälyn suhteen, mutta myöskin digitalisaatioon laajemmin?

Siina: Kyllä, toihan on mielenkiintoinen kysymys, koska se myös sivuaa omaa työtäni. Koska me tuotetaan metadataa myöskin, joka on tavallaan siis sisällöntuotantoa sillä tavalla enemmän tai vähemmän, ikään kuin tekijänoikeuden alaista kaikki tuotetut sisällöt. Ja jakamiskulttuuri väkisinkin tekee tämän hyvin hankalaksi. Ja meidän lainsäädäntö on hyvin kaukana takanapäin vielä oikeastaan siinä 1990-luvun maailmassa. Ja juurikin tämä tekoäly on muun muassa hyvä esimerkki, että me olemme jo takamatkalla siinä, että Vesa-Matti Loiri voi laulaa Vesalan biisejä, koska tässä rikotaan kummankin, toisen itseyden tekijänoikeutta samoin kuin vaikka digitaaliset näyttelijät ja muut. Ja niihin tavallaan, voiko kukaan edes antaa suostumustaan käyttää omaa ääntään tai itseään johonkin, voiko sellaista antaa pois, on hyvä kysymys.

Jarkko: Mutta eikös tuo vertaudu aika paljon esimerkiksi DJ:n työhön? Koska DJ:hän tavallaan ottaa, ja samaten nyt hiphop on sellainen genre, missä tätä samaa hyödynnetään, sitä mikä on olemassa, ja muokataan niistä oma juttu. Ja se on uusi teos tavallaan siinä kohtaa, kun se DJ on miksannut ja käsitellyt monta biisiä yhteen.

Sini: Juu...

Jyri: Mutta tavallaan niissä otetaan huomioon se, että jos sanotaan, että DJ on keikalla, niin se on, puhunut nyt Suomen lainsäädännöstä, en kansainvälisesti tiedä, mutta se on keikkapaikan vastuulla hoitaa siitä tekijänoikeusmaksut...

Sini: Kyllä.

Jyri: ...teosmaksut ynnä muut. Tai sitten, että jos se tällainen miksaus, muokkaus, uudelleenmiksaus julkaistaan, niin julkaisijan täytyy hoitaa, huolehtia siitä, että alkuperäisen oikeuden omistajien kanssa on sovittu mahdollisesta korvauksesta, mikä onkaan. Koska niitä on pilvin pimein esimerkkejä. Että mä väittäisin, että tälläkin hetkellä on varmaan satoja oikeudenkäyntejä päällä, missä kiistellään siitä, että onko tämä teos plagioinut tätä teosta vai miten mennään. Ja aika usein se on sillein, niin kun nykyäänkin, että kun miksataan jotain vanhoja biisejä, niin nämä tavallaan vanhojen biisien oikeuden omistajat on vaan tyytyväisiä siihen, että joku nuorempi sukupolvi tuo heitä esiin. Esimerkiksi siis, no mitä nyt Suomessa on ollut viime vuosina, JVG tekee Pakko painaa pitkää päivää. Ja Portion Boys, mikä se oli, Vauhti kiihtyy. Tällaisia asioita. Että nämä on nyt ääriesimerkkejä, koska ne soi tuolla radioiden soittolistojen kärjessä. Mutta sitten kun mennään vähän UG:npaan, missä miksataan tekijää, mikä ei ole niin hyvin tunnettu, ja myöskään tämä uusi miksauksen tekijä ei ole niin hyvin tunnettu, niin se on vaan win-win-tilanne. Mutta lähtökohtaisesti, että jos niitä julkaistaan tai esitetään, niin jollakin on aina vastuu huolehtia mahdollisista sopimuksista ja tekijänoikeuskorvauksista.

Siina: Mutta harmaalla alueella mennään esimerkiksi, jos kirjallisuuden puolella mietitään semmoisia, mitkä on isompia juttuja ollut, niin vaikka jos ajattelee Stephenie Meyerin Twilight-kirjoja, nuortenkirjoja, jotka siis perustuvat ja ovat alun perin muokattujen nimien kanssa Harry Potter -fanifiktio. Ja pelkästään fanifiktion julkaiseminen on jo harmaalla alueella, koska siellä käytetään toisen tuottamaa sisältöä ja sitten siitä vielä julkaistaan uusi teos. Että kirjallisuuden puolella tätä on kuitenkin suhteellisen paljon vähemmän toki, mutta jos mietitään nyt vaikka sitä tekoälyä, mitä jos se rupeaa napsimaan lauseita sieltä täältä ja kokoamaan niitä uudelleen ja luomaan tarinoita olemassa olevien kirjojen pohjalta. Mihin me tarvitsemme kirjailijoita enää? Tämäntyyppistä. Että siellä ei ole ehkä vielä keksitty sitä, että periaatteessa esimerkiksi vaikka runojen tekeminen napsimalla sanoja sieltä täältä, niin sehän on aika helppoa ja halpaa.

Jarkko: On.

Jyri: Mutta toihan on jo hyväksi havaittu keino esimerkiksi akateemisessa maailmassa. Käsittääkseni meillä on yksi kansanedustaja tältä alueelta...

Siina: Totta [naurahtaa].

Jyri: ...joka on gradussaan harrastanut tätä.

Siina: Kyllä. Mutta siinä ei ole vielä ehkä keksitty niin suurta kaupallista potentiaalia, että se olisi. Mutta emme haluaisi ehkä olla siinäkään takamatkalla taas, että todetaan, että nyt näitä on, mitäs me sitten tehdään.

Jyri: Ja toi on, kun nostit sen tekijänoikeuslainsäädännön, niin sehän on tässä se isoin ongelma. Tai ei välttämättä lainsäädäntö, vaan se, että millä syklillä Suomessa saadaan muutettua lainsäädäntöä, kun näitä innovaatioita ja erinäköisiä tekijänoikeusrikkomusmahdollisuuksia [pieni naurahdus], niin kaupallisia kuin muitakin, tulee koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Ja se, että lakiin saadaan edes joku muutos, niin se on vuosien prosessi.

Siina: Kyllä. Ja se on jo vanha juttu siinä vaiheessa, kun lakia saadaan leivottua siihen edelliseen menneeseen tilanteeseen.

Marko: Ja sitten me täällä kirjastossa olemme tietysti lainsäädännön alaisuudessa, mutta asiakkailta saattaa tulla ideoita/toivomuksia sitten, jotka voivat olla ristiriidassa sen kanssa. Mielenkiintoinen tulevaisuus.

Siina: Kyllä.

Jarkko: Kun nyt tässä kirjastoteemoissa ollaan hyvin, niin voitaisiin oikeastaan jatkaa vähän samalla teemalla. Ja voitaisiin ottaa tämmöinen helppo kysymys kuin millainen on tulevaisuuden kirjasto?

Siina: Ai, tämä on myös yksi lempiaiheistani, josta olen riehunut enemmän tai vähemmän. Mutta itse toivoisin ehkä, että kirjasto koko Suomen kentällä miettii semmoisena yhtenäisenä laitoksena mihin halutaan mennä. Elikkä toivoisin, että kirjasto ei olisi julkisen puolen R-kioski. Tämä on ehkä se mun pelkokuvani tässä, että haalitaan ihan kaikkea ja tehdään sitä, tätä ja tota. Mutta siitä puuttuu se punainen lanka, että miten ne sidotaan yhteen, miten niillä tuotetaan enemmän kuin vain ne yksittäiset asiat. Esimerkiksi että pystytään sitomaan siihen, että kirjasto olisi se olohuonemainen, ilmainen, helposti lähestyttävä, turvallinen paikka kaikille. Ja tähän on helppo sitoa sitten muita asioita. Ja se, että mitä ne on ne asiat, mitä me halutaan kirjastona tuottaa, ja mitä niillä asioilla loppupäässä tuotetaan. Että mietittäisiin kansalaisen näkökulmasta semmoista pitkän aikavälin hyötyä. Että miten saadaan tällaisesta julkisesta palvelusta, joka on niitä ainoita kunnallisia palveluita, jotka on ilmaisia, toki verovaroista, mutta sillä tavalla käyttö ilmaista, ja on tilaa, on osaajia, auttajia, on palveluita, jotka on helposti saavutettavissa, niin miten siitä saataisiin se kaikkein suurin hyöty irti. Ja että ne ihmiset löytäisi sinne myöskin. Ja se, että täytyy huomioida se vauvasta vaariin, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikille kaikkea. Vaan mietitään, että millekin ryhmälle mitäkin. Mikä olisi se semmoinen suunta. Ja kaikkien kirjastojen ei tarvitse olla samanlaisia, tuottaa samoille segmenteille samoja asioita. Vaan että huomioitaisiin enemmän se, että missä se kirjasto sijaitsee. Jos se sijaitsee pienessä kunnassa, jossa ei ole mitään muita palveluita, ei ole kahviloita, ei välttämättä ravintoloita, näin, niin sillä on ihan erilainen merkitys kuin vaikka Helsingin keskustassa Oodilla. Että enemmän mietittäisiin sitä käyttäjäkuntaa siinä ja mikä tarve on. Niin ne olisi ainakin semmoisia asioita. Ja se tilat tiloissa on mun ehdoton suosikkini. Että aikanaan kun kirjastoja on rakennettu, ne on rakennettu tasan siihen hetkeen. Nyt tarvitaan tätä ja täällä on viisi pistokepaikkaa ja se on siinä.

Jyri: Ja aineistolle älyttömästi säilytystilaa.

Siina: Joo. Aineistolle valtavat säilytystilat. Ja että tilat on myös ollut sellaisia, että ne on huonosti muokattavissa. Että on menty ehkä arkkitehtuuri edellä ja heti saman tien liian pieniin tiloihin. Ja että ne olisi muokattavissa, koska me ei todellakaan oikeasti tiedetä, mitä kirjasto on vaikka 15, 20 vuoden päästä. Niin on hyvä se, että meillä on edes mahdollisuus tähdätä mihin vaan, jos asiat on liikuteltavissa, muokattavissa. Ja akustiikka on myös sellainen asia, mitä toivoisin, että pohditaan. Koska jos me halutaan vauvasta vaariin palvella kuntalaisia, niin ihmisillä on hyvin erityyppisiä tarpeita. Ja on ihan selvä, että sulla ei oikein nuorisotila voi olla keskellä hiljaista lukusalia. Tällaiset asiat ei yksinkertaisesti toimi. Että se olisi kanssa semmoinen, mitä olisi... Että kuka perustaa tai rakentaa konserttisalin, jossa ei ole akustiikkaa? Ei kukaan. Ja tämä on vähän sama idea, että mietittäisiin näitä asioita. Ja se, että me saataisiin niitä kaupungin toimijoita tuottamaan kirjastossa. Että kirjasto olisi myös...

Jyri: Tuotantoalusta.

Siina: Tuotantoalusta. Ja samalla myös, että kirjasto lähtisi niitten seinien ulkopuolelle etsimään niitä asiakkaita, meneen mukaan niihin muihin toimintoihin. Ja samalla ne muut toiminnot tulisi kirjastoon, ettei oltaisi niin seinien sisällä.

Jyri: Mä voisin tosta jatkaa. Tai oikeastaan Siina aika hyvin niin sanotusti tyhjensi pajatson. Mutta sen, mitä mä näen tärkeimpänä nyt ja tulevaisuudessa, että kirjasto pystyy pitämään sen statuksen, että se ei ole edes, matala kynnys on väärä, se on ehkä kynnyksetön palvelu.

Siina: Kyllä. Kuoppa.

Jyri: Että se, että sitä käyttää ihmiset iästä, sosiaalisesta statuksesta, mistä tahansa attribuutista riippumatta. Ja myös mikä tärkeintä, kirjaston käyttö ei leimaa ketään. Mä ihan heti en keksi mitään muuta varsinkaan julkista palvelua, no okei koulu ehkä toinen, mutta että menet sä sitten Kelaan, työkkäriin, ohjaamoon, lääkäriin, mihin tahansa, niin aina on joku, joka vähän kattoo kieroon, että mikä sulla on vikana, kun joudut käyttään tota palvelua.

Siina: Kyllä.

Jyri: Siis tällain kärjistetysti. Mutta kirjastolla ei ole sitä stigmaa, vaan se on ihan oikeasti konkreettisesti koko kansan palvelu. Että tosta täytyy pitää kiinni huolimatta siitä, mitä ne kirjaston sisällä tarjottavat palvelut tai toiminnalliset muutokset tai mitkä tahansa on. Ja sitten toi, minkä Siina nosti myös, mä kannatan sitä erityisesti, että koska viime vuosina varsinkin se on kiihtyvällä tahdilla odotettu, että kirjasto tarjoaa enemmän ja enemmän uudenlaisia ja monipuolisia palveluita kuntalaisille joko maksutta tai ihan tosi pienellä vastikkeella, on kyse sitten äänitysstudiosta tai digitointimahdollisuudesta, 3D-printtereistä, mistä tahansa. Ja nämä on yleensä sillain, että on kaupallisella puolella tullut joku innovaatio, mitä on mahdollista rahalla hyödyntää, niin sitten se on vuosi, kaksi, niin oletetaan, että koska sen saa Oodista, niin sen pitää saada Jämijärven sivukirjastosta tyyliin. Että tavallaan kirjastolle on tullut osin ansaitusti ja osin vähän tahattomasti se leima, että siellä pystyy tekemään kaikkea mahdollista ja mahdollisimman pienellä maksulla. Niin siitä syystä just, että kirjasto toimisi tuotantoalustana, esimerkkinä vaikka että sen sijaan, että ostetaan verovaroilla erilaisia laitteita ynnä muita kirjastoon kuntalaisten käytettäväksi, niin miksei me osteta verorahoilla sitä palvelua joltakin alueelliselta toimijalta, joka voisi tulla tuottamaan sen kirjastoon. Ja tämä toimija saisi siitä sen hyödyn, ja asiakkaalle se on ihan, tai no ei nyt ihan se ja sama, mutta periaatteessa sen palvelunkäytön kannalta sama, että onko se suoraan kirjaston palvelu vai kirjastossa alihankintana toimivan tahon palvelua.

Siina: Kyllä. Ja tässä taustalla myös on sekin, että me tarvitaan osaavaa henkilökuntaa. Mutta mistä me löydetään kirjastoihmisiä, jotka osaa...

Jyri: Osaa kaikkea.

Siina: ...osaa aivan kaiken biisien äänityksestä alkaen teatterilavastukseen ja kaikkeen mahdolliseen. Ja sekin, että eihän sellaista koulutusta löydy kirjastolaisille mistään. Että se on myös jonkinnäköinen oletus, että ne pitäisi vaan itse kaikki osata, ensin käyttää ja sen jälkeen osata neuvoa myöskin asiakkaita. Mikä on juurikin se tärkeä näkökulma siihen, että se olisi parempi mennä enemmän niin päin, että ne niitten alojen osaajat tulevat jakamaan sitä tietoaan kuin se, että joutuu käyttämään paukkuja siihen, että itse opettelee. Koska se ei kuitenkaan se osaamisen taso tule olemaan samaa kuin vaikka jollain-

Jyri: Ja sitten se on pois muusta työstä.

Siina: Kyllä. Se on pois muusta työstä. Ja se on aika pelottava kuva, että kaikki pitäisi osata ja pyytämättä.

Marko: Jokaisen alan erityisasiantuntija [naurahtaa].

Siina: Kyllä.

Jarkko: Nyt kun fyysisten aineistojen lainausmäärät koko ajan pienenee ja ne siirtyy digitaaliseen maailmaan, niin säilyykö kirjastolla se perustehtävä, mikä on aikanaan ollut kirjaston ainoa tehtävä?

Jyri: Säilyy. En mä epäile hetkeäkään. Se on jo nimessä. Nimikin sen kertoo, että kirjastosta saa kirjoja ja siellä on tietämystä ja osaamista kirjojen suhteen. Toki siis toi on ihan tosiasiallinen toi kehityskulku, että fyysiset aineistot ja niiden merkitys osana kirjastotyötä pienenee koko ajan, mutta ei se koskaan, tai mä en ainakaan usko, että se koskaan tulee häviämään ja katoamaan kirjaston sisällöistä. Toki siis se, että miten eri kirjastot suhtautuu tähän kehitykseen, niin se on sitten oma asiansa. Että onhan esimerkiksi tilakysymyksissä se, mihin tässä jo viitattiinkin, että kirjastoja ei onneksi enää tehdä, kirjastotiloja, aineiston säilytys ykkösprioriteettina. Vaan se, että pyritään mahdollistamaan ja tekemään joustavia, mukautuvia, liikuteltavia, muokattavia tiloja, niin väistämättä tällainen kehitys tulee johtamaan siihen, että se aineisto ei tulevaisuudessa ole ehkä niin laajalti tai ainakaan niin nopeasti saatavilla. Koska jos miettii taloudellisesti esimerkiksi, että on järkevää, että pääkirjasto on mahdollisimman saavutettavalla paikalla keskustassa, jossa on kalliimmat mahdolliset neliöt. Niin totta kai sinne pitää tehdä niitä erilaisia toimintatiloja, huoneita, näitä eri palveluja kuin aineiston säilytystä ja noutoa. Niin se voi sitten tehdä sen, että jossain vaiheessa tehdään erillisiä, tai voi olla että tehdäänkin, kun mä en nyt ole kirjastolainen, voi olla että puhun ihan läpiä päähäni. Siina sitten korjaa seuraavassa puheenvuorossa mun teesejä. Mutta että tavallaan tehdään se toiminnallinen kirjasto asiakkaita varten keskustaan ja sitten jonnekin pellolle aineistovarasto. Ja kun asiakas haluaa sen aineiston, niin se voi olla, että se joutuu sitten sen vuorokauden odottamaan. Ettei se saakaan sitä kirjaa tai lehteä tai muuta just saman tien, kun se menee sinne tulostamaan 3D-mallinnuksen lapsenlapsensa varpaasta tai miksaamaan tekijänoikeusvapaata musiikkia [naurahtaa] uudeksi tuotteeksi. Niin sitten se vasta seuraavana päivänä joutuu tai saa tulla takaisin hakemaan sen kirjan. Että tollasen kehityskulun mä nään ihan vaan jo taloudenkin kannalta mahdollisena.

Siina: Sen lisäksi varastointi on kallista. Ei pelkästään tiloina, vaan myös sinä työnä. Ja sitten kun se suhteutetaan siihen, että mitä me varastoidaan, varastoidaanko me kaikki. Että kirjastoammattilaisen yksi tärkein työnkuva on poistamisen kauneus siinä, että mietitään mitä se on se, mitä me halutaan pitää, mikä on relevanttia tässä ajassa, mikä on relevanttia näille kuntalaisille. Että onko järkeä pitää aineistoa, joka seisoo 30 vuotta täysin koskemattomana varastotiloissa, jotka on valtavat. Ja senhän takia meillä varastokirjasto löytyy, oliko Joensuu, Mikkeli, jossain sielläpäin. Vai Kouvolako. No, joku niistä kunnista siellä. Joka on siis valtakunnallinen ja on valtion erityiskirjasto, jonne sitten voidaan tätä tämmöistä mystisempää aineistoa siirtää, jolle on huomattavasti paljon vähemmän kysyntää, jotta voidaan terävöittää sitä omaa kokoelmaa. Hirveän vahvana on edelleen ajatus, että kirjastossa pitää olla kaikille kaikki sadalta viime vuodelta. Jos mietitään sitä, että tilat eivät kasva, jokaista uutta kirjaa kohden teknisesti ottaen yksi kirja pitää poistaa, jotta sä saat mahdutettua sen sun kokoelmiin. Mutta että siinä tuleekin juuri tärkeäksi se, että jos me mietitään vaikka nyt kansallista e-kirjastoa, joka toivon mukaan on tulossa ja näin, kun ne on lisenssipohjaisia malleja, niin ilman fyysisiä kirjoja meiltä katoaa kirjallisuuden pitkä häntä. Elikkä toisin sanoen e-palvelussa ei ole semmoista ikuisuuden varastointia, missä se samainen kirja olisi sata vuotta käytössä, koska se on päällisin puolin lisenssimalli. On hyvin vähän sellaista aineistoa, joka olisi vain aina saatavilla. Jolloin ongelmaksi tulee se, että mikäli me siirrytään pelkästään e-kirjoihin, niin se on tasan se kokoelma juuri sinä hetkenä, kun sinä menet sitä katsomaan. Mutta mitä sitten, kun sä tarvitset johonkin lopputyöhön jotain tietoa tai jotain tämäntyyppistä ja sitä ei olekaan sitten enää tarjolla. Niin sen takia mä en usko, että painettu kirja tulee pitkään aikaan poistumaan, ellei tähän keksitä jotain pysyvää ratkaisua. Mutta siinäkin sitten, ei se bittitilakaan ihan rajaton ole. Eli samainen ongelma kuin fyysisessä.

Jarkko: Tohon vielä liittyen, niin olisin ihan mielenkiinnosta kysynyt, että kun nykyinen, esimerkiksi nyt Satakirjastojen Ellibs-kirjapalvelu, missä pääsee jo sähköisiä aineistoja hyvin paljon käyttämään, niin perustuu samalle periaatteelle kuin kirjaston perustoiminta eli lainaamiselle. Eli että on tietty määrä niteitä, mitä on mahdollista lainata. Ja sitten, että kuinka moni niitä sitten lainaa ja kuinka monta lisenssiä on ostettu, niin sen verran siellä on sitten mahdollisuus niitä... Niin onko tähän mitään näkemyksiä, että onko parempaa mallia olemassa tai millainen sen mallin pitäisi olla sen e-aineiston saatavuuden kannalta? Että tällä hetkellähän se nyt on vielä se valikoima, mikä Ellibs-palvelussa on, niin sehän on ainoastaan pintaraapaisu siitä, mitä kirjasto tarjoaa. Mutta tulevaisuudessa sitä varmaan on enemmän.

Siina: Ongelmaksi muodostuu aika pitkälti kustantajat. Koska se on heistä lähtöisin periaatteessa se, että mihin käyttöön ja millaisella mallilla annetaan. Ja kun me puhutaan kaupallisista toimijoista, niin raha ratkaisee kaiken. Ja samanaikaisesti, niin kauan kuin kustantajat myy fyysisiä kirjoja, niin heillä ei ole mikään hirveä hinku ihan ymmärrettävistä syistä tarjota ikiaikaisilla lisensseillä e-versiona. Ja esimerkiksi jo äänikirjojen kanssa kirjastot on siinä ongelmassa, että meillä on kustantajia, jotka ei anna äänikirjojaan lainkaan kirjastoille. Ja ihan isoja kustantajia myöskin. Ja samoin että e-aineistoa ei välttämättä saa myöskään kaikilta, vaikka fyysisiä kirjoja saakin.

Jyri: Kun en asiasta sen paremmin tiedä, niin onko se automaatio, että kun tulee fyysinen kirja kustantajalta, niin siitä tulee myös e-kirja? Siis ei välttämättä äänikirja, mutta e-kirja?

Siina: Ei. Koska sekin taas riippuu kirjoittajasta antaako hän oikeudet vaikka e-kirjalle. Ja muistaakseni, oliko näin, että Jari Tervo ei taida antaa. Ellei ole muuttanut mieltään, niin hän oli sitä mieltä, että juu ei todellakaan. Mutta siinä on edelleen ainakin Suomessa, Suomihan on vähän varsinkin muita Pohjoismaita jäljessä tästä, että siinä voi olla myöskin pelko se, että kun se on e-muodossa, niin sittenhän se on kopioitavissa ja tulot menetettävissä. Suomi on niin pieni kielialue, että on tosi vaikea tavallaan tehdä rahaa kirjallisuudella, niin sitten ne pyritään pitämään aika kapeina ne kanavat.

Jyri: Tuli vaan mieleen.

Jarkko: Jos vertaillaan eri kaupunkien kirjastoja. Jyrilläkin nyt joka tapauksessa on kokemusta useammalta paikkakunnalta niistä. Niin miltä tällä hetkellä Porin kirjasto näyttäytyy, että missä Porin kirjasto on onnistunut ja mitkä on semmoisia, missä on selkeästi takamatkalla?

Jyri: No mä voin lähteä tästä, että Porin kirjasto tai kirjaston työntekijät on onnistunut huomattavan hyvin oikeastaan kaikessa, mitä heiltä odotetaan. Ja varsinkin pääkirjaston suhteen olosuhteista huolimatta. Että tämä tilanne on mikä on ja siitä on viimeiset vuodet puhuttu ihan [naurahtaa] aktiivisesti. Niin se kuiteskin, että ollaan saatu, no Siina toi ton joustavuuden esiin, niin nämä tilat ei ole nyt joustavimmat mahdolliset, niin silti täällä on onnistuttu hyvinkin monipuolisesti ja laajalti toteuttamaan toimintoja. Toki siis tiedän, että se on ihan absurdia haihattelua, että Poriin saataisiin joku Oodi kakkonen. Koska sitten taas miettii Helsingin kokoluokkaa, että siinä on kuiteskin Oodinkin läheisyydessä sellaisia ns. perinteisempiä kirjastoja, että se on ihan luonnollista, että Oodi on sellainen kirjaston alla toimiva kaiken kansan olohuone ja tehdas ja koelaboratorio. Mutta että pystyttäisiin Poriin tuomaan jollakin aikavälillä pääkirjastoon, keskustakirjastoon jotain sitä nykyajan kirjastolaitokselta tai kirjastolta odotettavaa toimintaa ja palveluja, ja rakenteellisia muutoksia niin toimintoihin kuin itse rakennukseenkin, niin se on se, mitä kaipaisin Porin kirjaston suhteen. Koska näitä muutoksia on onnistuttu tekemään paitsi pääkaupunkiseudulla niin melkein missä tahansa muussa isossa ja vähän pienemmässäkin suomalaisessa kaupungissa ja kunnassa sanotaan viimeisen 10-15 vuoden aikana. Toki tapoja on monia. Joissakin rakennetaan kokonaan uusia kirjastoja, joissakin peruskorjataan vanhoja uudempiin tarkoituksiin sopivaksi. Tai sitten on näitä kauppakeskuskirjastoja tai muita tällaisia, että ollaan sulautettu se pääkirjasto, keskustakirjasto osaksi jo jotain toimivaa isompaa kokonaisuutta, missä käy ihmisiä muuten. Vaihtoehtoja on monia. Ja toivon, että lähitulevaisuudessa Pori valitsee niistä jonkun.

Siina: [naurahtaa] Voin ihan estoitta kehua henkilökuntaa. Ihania osaavia ihmisiä. Ja myös ihania osaavia ihmisiä olen palkannut itsekin omana aikanani [naurahduksia] tänne näin. Että voisin melkein sanoa näin, että mihin kaikkeen olisi päästy, jos myös tilat olisivat olleet toimivat. Koska kyllä, kun jo katsoin sitä, mitä kaikkea omana aikanani ja myös nyt tässä oman aikani jälkeen, ja seuraan siis aktiivisesti Facebookissa tietysti Porin kaupunginkirjastoa edelleen, niin se, että kyllä me oltiin hyviä ja kyl me ollaan edelleen hyviä. Että kun kattoo, mitä kaikkea mahtavaa uusia juttuja keksitään, kokeillaan. Ja semmoinen aito into ja osaaminen, mistä olen äärimmäisen ylpeä edelleen. Se suurin kompastuskivi, kun nyt saan ja voin sanoa, on nämä jäätävät tilat. Että kun nämä ei ole lainkaan muokattavissa sen lisäksi, että tämä on [huokaa] hengitettäväksi hankala tässä näin, kun itse vähän yskin ja silmiä kutisee ja tämäntyyppistä. Että kyllä siihen on joka tapauksessa ja mielellään nopeassa aikatahdissa saatava muutos. Koska kaikki muut asiat toimii, niin miten suuri sääli se on, että sitten se kompastuskivi on niinkin yksikertainen kuin seinät.

Jyri: Mihin ei voida vaikuttaa.

Siina: Joo, mihin ei voida tavallaan. Itse voi tehdä kaiken muun paitsi mennä ja rakentaa uusi kirjasto tuohon naapuriin. Että se on sääli, koska mitä kaikkea olisi voitu tehdä ja miten paljon isommalla volyymilla. Ja oltaisiinko me tavallaan jo Oodi kakkonen, jos meillä olisi siihen soveltuvat tilat? Uskallan väittää, että oltaisiin täällä.

Jyri: Mä haluan jatkaa tässä vielä sen verran, että nyt ollaan aika paljon puhuttu pääkirjastosta, niin myös se, mikä on mun mielestä mahtava onnistuminen, että niitä toimintoja ja palveluita on jalkautettu lähäreihin, lähikirjastoihin...

Siina: Kyllä.

Jyri: ...erittäin monipuolisesti mun nähdäkseni Porin kokoisessa kunnassa, Porin kirjaston palveluverkon alueella. Ja sitten yhtenä hyvänä huomiona myös tämä, mitä Porikin pyrkii tekemään, että jokaiselle palvelualueelle, Porin kaupunki on jaettu kahdeksaan eri palvelualueeseen, niin nyt on jo muutamaan noussut, on tällaisia monitoimitaloja. Itä-Porissa on Itätuuli, Vähä-Raumalla on Vähä-Rauman monitoimitalo. Ja Pohjoisväylän monitoimitalo aloitti nyt tässä kuussa ja Pohjoisväylän monitoimitalo-kirjasto aloittaa ensi vai siitä seuraavalla viikolla. Tai no en mä tiedä koska tämä julkaistaan, mutta tässä syksyn [naurahduksia] -23 aikana aloittaa myös Pohjoisväylän uusi kirjasto. Tämä on oikea askel, että kirjastoja integroidaan osaksi tätä kaupungin, kunnan uudisrakennuksia, palvelurakentamista. Niin se mahdollistaa aitsi sen kirjaston toiminnan paremmin, niin myös sen yhteistyön siinä kiinteistössä ja sen alueen toimijoiden kanssa ja niitten hyväksi.

Siina: Ja paremmin palvelee sitä aluettaan.

Jyri: Joo.

Siina: Että mun mielestä toi on hirveän hyvä toi jako alueisiin. Ja jokaisella alueella on se oma alueensa kirjasto. Ja että ne on uusia järjellisiä ilmastoituja [pieni naurahdus] tiloja. Ja moderneja ja saavutettavia. Koska sehän on ollut ongelma, että suurin osa vanhemmista kirjastoista, niin eivät ole millään muotoa saavutettavia eikä niistä sellaisia kirveelläkään saa.

Marko: Mun otsaani iskeytyi tällainen tietoisuuden valokeihäs. Ja se valokeihäs on seuraavanlainen. Miten te näette, voisiko jonkunlainen vastaus näihin tilakysymyksiin olla sellainen, että lähikirjastoja ajateltaisiin kiertueenomaisesti sellaisina pysähdyspaikkoina? Että toimintoja kierrätettäisiin kiertueenomaisesti?

Siina: Se on ehdottoman järkevää. Sitä jo omana aikanani promosin eteenpäin. Mutta että sekin liitettäisiin vahvasti siihen alueeseen, että mitä ne on ne tarpeet. Ettei meidän tarvitse jokaisessa tuottaa sitä samaa, jos sille ei ole tarvetta. Mutta on tärkeä myös viedä niitä palveluita, jotta me pidetään se lähikirjastokenttä hyvin elävänä ja jotta ihmiset löytää sinne ja huomaa, että hei täällä on minulle jotakin. Kirjastojen yleinen ongelma on semmoinen, että jokaisella meistä on mielikuva kirjastosta, joka ikävä kyllä on meidän lapsuuden kirjasto. Ja siihen me peilataan kaikkia. Jokainen muistaa millaista on ollut tenavana mennä kirjastoon. Jopa ne, ketkä edelleen käyttää kirjastoa, niin se mielikuva tulee tuolta takaa. Ja se on aikaa ennen varmaan siellä 2000-lukua suurin piirtein kaikilla. Ja monilla on ajatus, minä en lue kirjoja, siellä ei siis ole minulle mitään. Kuinka saada kiinni nämä ihmiset? Kuinka raahata heidät väkisin näkeen, että mitä kaikkea uutta ja hienoa siellä on? Kuinka tavoittaa näitä ihmisiä? Silloin juurikin nämä lähikirjastot on hirmutärkeässä asemassa. Että jos niistä jää vaan kirjavarastoja, niin se on edelleen se vanha mielikuva siitä, millainen kirjasto joskus aikanaan on ollut. Että saataisiin ne sitoutettua ne ihmiset ja luotua sitä yhteisöllisyyttä. Koska usein niissä paikoissa ei välttämättä ole mitään muita palveluita, että ne ihmiset joutuu tuleen kauppaan keskustaan tai tekeen kaiken muun pois sieltä omalta asuinalueeltaan, niin se, että saisi sitä yhteisöllisyyttä luotua sinne. Koska se myös estää sitä yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja näin. Että siinä on monia semmoisia yhteiskunnallisia hyviä asioita, mitä semmoisella pienelläkin toiminnalla voidaan edistää.

Marko: No itse työskentelen lähikirjastossa ja voin kyllä täysin tämän todeksi todistaa. Sitten tuossa aiemmin oli puhetta siitä, että ulkoiset ja mahdollisesti kolmannen sektorin toimijat tulisivat kirjastoihin ja tarjoaisivat sitä omaa osaamistaan. Mutta jos me käännytään hetkeksi, pienennetään mittakaavaa ja tullaan kuntatasolle, niin mitä tällainen sidosryhmäyhteistyö sitten muiden kunnallisten toimijoiden kanssa? Aiemmin jo todettiin, että koulu ja kirjasto oikeastaan ovat sellaisia paikkoja, joissa yhteiskunnan erilaiset sosiaaliluokat taustoista riippumatta kohtaavat. Päästään tällaisiin teemoihin kuin yhteisöllisyys ja tasa-arvo. Niin millä tavalla voisi kehittää sellaista kunnan sisäistä sidosryhmäyhteistyötä?

Jyri: Toi on sitten taas sellainen, mikä on mulle, jos puhutaan pelkästään vaikka kulttuuriyksikön toimijoista ja miksei muistakin Porin kaupungin toimijoista, niin se on mulle aika sydämen asia. Nyt mä muistelen niitä ihan ensimmäisiä asioita, mitä mä järjestin silloin, kun mut oli tähän virkaan valittu, niin kaksi samansisältöistä koulutuspäivää, tai oli siellä luennoitsijoitakin ja muita, mutta sillain, että se oli kohdennettu kaikille kulttuuriyksikön työntekijöille. Eli kirjastoväelle, museon väelle, lastenkulttuurikeskuksen porukalle, Kulttuuritalo Anniksen porukalle, kaupunginorkesterin niin soittajille kuin hallinnolle. Sillain että tavallaan ”väkisin” törmäytin ihmiset toistensa kanssa. Ja se oli sillain hyvä murrosvaihe, kun siinä oli just uusittu kirjastolaki, sitten oli tullut laki kuntien kulttuuritoiminnan järjestämisestä. Ja sitten esittävien taiteiden laki oli siinä vaiheessa valmistelussa. Eli tavallaan näitten meidän kaikkien toimintaan liittyvien lakimuutosten varjolla, niin pistettiin ihmiset pariksi kolmeksi tuntia kuuntelemaan eka Kuntaliiton esitystä tästä ja sitten oli loppupäivä sillain, että tutustukaa toisiinne ja kertokaa, mikä on hyvin, mikä on huonosti. Ja otettiin sieltä kehitysideoita, joista moni lähti toimimaan. Ja muutama jäänyt elämään tähän päivään. Että sitä kautta törmäytti kulttuurin työntekijöitä, mikä on mun mielestä kantanut hedelmää siinä mielessä.

Siina: Muistan.

Jyri: Nythän se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että sinfonia tai kamarikokoonpanot tekee kirjastokiertueita tai muuta vastaavaa. Annis ja kirjasto on tehnyt hirveästi yhteistyötä. Annis ja Sinfonietta ja museot. Lastenkulttuurikeskus on vienyt valokuvatyöpajojaan muistaakseni ainakin joihinkin lähikirjastoihin ja museoyksiköihin ja tollein. Toki sitä yhteistyötä on ollut ennenkin, mutta että toi tavallaan ehkä siinä mielessä herätti sen sillain uudelleen, että tajuttiin, että ihmiset voi, ja siis porukka voi järjestää yhteisiä juttuja ilman, että sitä täytyy hyväksyttää joka ikisellä isolla pomolla. Ja siihen ei tarvitse juurikaan varata rahaa, vaan että menee ja tekee.

Siina: Vaihdannaistaloutena.

Jyri: Niin. Ja menee ja tekee. Ja se hyödyttää myös paitsi työn mielekkyyden kannalta työntekijöitä, niin myös sitten asiakkaille se on kyllä ihan uusi kokemus, kun pääsee värikylpyyn museossa tai jotain muuta vastaavaa. Ja myös se kohderyhmien kanssa kikkailu. Aikuisten värikylpy oli ihan menestys tossa muutama vuosi takaperin. Ja tätä samaa pystyy laajentamaan ulos pelkästään kulttuurin työntekijöistä. Itse asiassa nuoriso- ja liikuntapuolen kanssa ollaan tehty myös kaikennäköisiä yhteisviritelmiä.

Marko: Pakko kommentoida, että mun mielestä nyt me ollaan just siinä ytimessä, mikä on sitä käytännön tason vaikuttavuutta.

Siina: Kyllä. Mutta entisaikaan se on varmaan, vaikka sitä on tavalla tai toisella tehty aina, niin siinä on tullut ne semmoiset näkymättömät seinät ja ajatus rahasta, joka on eriytetty. Toiminnot, jotka on eriytetty. Eikä ole ajateltu enemmän siltä kannalta, että samalta tililtähän ne kaikki kaupungissa sitten loppupeleissä tulee. Että se semmoinen, että kaupungin toimijat näkisivät enemmän itsensä yhteisenä, ”me olemme kaikki töissä samassa paikassa”, eikä että ”minä olen töissä täällä ja sinä olet tuolla ja tämä on niin vaikeaa siksi”. Että se yhteistyö oikeasti on mielenkiintoisempaa. Se on helppoa, kun siitä tekee helppoa ja vaan alkaa tehdä. Että sen sijaan että perustetaan työryhmä sinne, tänne ja tonne, ja lopputulos yleensä on se, että se ainoa mitä saatiin aikaiseksi oli se työryhmä.

Jyri: Niin. Ja just se asenteen keikauttaminen, oman mielikuvan keikauttaminen siinä, nyt taas kärjistetään, että kirjavinkkaus on kirjavinkkaus, tapahtuu se sitten kirjastolla tai nuokkarissa tai koulussa tai neuvolassa. No okei, neuvola on nyt hyvinvointialuetta, mutta [pieni naurahdus] kuiteskin. Että ei se tee siitä mitenkään vähempiarvoisempaa, se ei ole kirjaston resursseista sinällään pois, jos kirjasto toteuttaa sitä toimintaansa muissakin kuin kirjaston hallinnoimissa toimintaympäristöissä. Ja tämä pätee kaikkeen toimintaa.

Siina: Kyllä.

Jyri: Mun mielestä tässä ollaan otettu viime vuosia todella hyviä askeleita sen suhteen. Mutta sitten edelleen ne on ne siilot valitettavan vahvana ainakin joissakin tiettyjen toimialojen tai tiettyjen yksiköiden kanssa.

Siina: Ja varsinkin jos aina pitää käydä kysyyn lupa siltä, tältä, tolta. Ja sen pomolta ja sen pomon pomon pomolta. Ja lopulta aina kaupunginjohtajaan asti. Niin silloin moni asia jää tekemättä, jos se byrokratia siinä on tehty naurettavan... Vaikka se lopputulo olisi se, että se loppupää sanoo, että antaa mennä vaan. Niin se, että sinne asti päästään. Että sen sijaan, että voisi vaan sillä samalla tasolla sopia, että hei, me tuotetaan tätä teille, tuottakaa te meille tätä. Oravannahkatalous.

Jyri: Kyllä. Mä tiedän, en ole HR-puolen lempilapsi tässä, koska mun mielestä kaikki tällaiset, taas kärjistän, työaikakirjaukset tai muut tuollaiset, ne on ihan toissijaisia asioita. Että kunhan saadaan, kun ketään ei pakoteta tekemään mitään, mikä ei hänen toimenkuvaansa kuulu, että jos joku haluaa vapaaehtoisesti tehdä jotain yhteistyötä, kokeilla, pilotoida jotain, niin sitten on aivan sama mitä kirjataan jonnekin Timmiin. Tai kunhan HR pysyy jotenkin tyytyväisenä.

Siina: Kyllä.

Jyri: Ja that’s it. Että se palvelu ja toiminta ja asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyys ja mahdollisuus tehdä parhaansa, niin se on se, mikä määrää.

Siina: Ja ihminen, joka saa päättää omasta työstään ja tehdä niitä asioita, mikä kiinnostaa, on tyytyväinen työntekijä, joka ehkä haluaakin tehdä niitä töitä.

Jyri: Niin, se on itseensä ruokkiva positiivinen kierre.

Siina: Kyllä.

Jarkko: Joo, tämän voin kirjaston tuoreena työntekijänä allekirjoittaa siinä mielessä, että täällä saa kyllä hyvin vapaasti määritellä sen oman työnsä aikatauluttamisen ja missä sitä teet ja millä tavalla. Että kunhan asiat menee eteenpäin ja sinne suuntaan, mihin lopputulokseen pyritään. Mulla oli tuossa vielä yksi semmoinen teema, mikä nyt voidaan sillain pikaisesti, meillä on aika pitkä keskustelu jo tässä takana. Ja hyvä niin, tässä on tosi paljon sivuttu tärkeitä asioita. Mutta tuo tapahtumat. Se on vähän semmoinen teema, mikä tuossa on kiinnostanut. Ja nyt tuollain ensin voisi mennä vähän sisälle siihen, että millaisena te näette ylipäänsä tapahtumien roolin osana kulttuuri- ja sivistystoimea?

Jyri: Kyllä se on tavallaan se, siis siinä mielessä ehkä asiakkaiden ja palveluiden käyttäjien silmiin se sillain isoin juttu, että ne bongataan ja niitä osataan odottaa. Ja jollei niitä tapahdu, niin sitten niitä halutaan [naurahtaa] laittaa tapahtumaan.

Siina: Ja tavallaan ei ole kulttuuria kaupungissa, jos ei jotakin tapahdu.

Jyri: Niin. Ja siis ne on myös hyviä sisäänheittotuotteita palvelulle kuin palvelulle. Mulla on omakohtainen kokemus siitä, mä olen syntyperäinen porilainen, mutta asuin melkein parikymmentä vuotta muualla. Ja sitten kun muutettiin perheen kanssa syksyllä 2017 takaisin Poriin, niin olisikohan, me oltiin puolitoista viikkoa keritty asuun, niin sitten tuli Tylypori, eli siis Harry Potter -teemainen suurtapahtuma tässä pääkirjastossa. Mulla ei ollut mitään hajua, että mikä, siis tiesin, että joo Harry Potter -tapahtuma, että mennään kattoon. Mä ajattelin, että siellä on niitä kirjoja esillä ja joku on pukeutunut noidaksi ja that’s it. Mutta sitten kun tultiin lasten kanssa, jotka oli siis silloin, nuorempi oli päiväkodissa ja vanhempi oli kolmannella, niin tultiin tohon, että jos tapahtuma muistaakseni alkoi yhdeltätoista, me oltiin kymmentä yli yksitoista tossa kirjaston oven edessä. Ja nimenomaan oven edessä, koska sinne oli siinä vaiheessa jo sellainen jono, että sisään ei mahtunut. Mä ajattelin, että tämä on jotain [naurahtaa], joku vähän isompi juttu. Ja sitten kun vihdoin ja viimein päästiin sisään, niin huh huh. Ja se oli periaatteessa, koska se oli lauantai, se oli ihan normaali kirjaston aukiolopäivä, mutta sääliksi käy sitä tyyppiä, joka tuli päivän lehtiä lukemaan tietämättä mistään tapahtumasta mitään. Niin se oli kyllä, jotenkin positiivisella tavalla pää räjähti sen päivän aikana. Toki tiesi, että kirjastossa ja muualla järjestetään tapahtumia, mutta kyllä se mulle oli sillain, että voiko täällä tehdä tällaisenkin tapahtuman. Ja samanlainen kokemus sitten, kun ekaa kertaa osallistui esimerkiksi Museoiden yöhön. Niin tällaiset ammattitaitoisesti hyvin järjestetyt tapahtumat saa näkemään myös sen, paitsi sen tilan, niin myös sen palvelun, sen toiminnan ihan uudelta kannalta.

Siina: Sisällöt.

Jyri: Niin, sisällöt. Että tavallaan laajentaa sitä perspektiiviä, miten suhtautuu, miten käsittelee niitä palveluita. Ja tämä pätee paitsi kulttuuripalveluihin, niin nähdäkseni kaikkeen, on kyse sitten liikuntatoimesta tai nuorisopuolelta. Tai vaikka, no Turussa aikoinaan oli Turun päivänä, niin siellä paikallinen, siis kaupungin tekninen, oliko se tekninen palvelukeskus tai joku tollanen, avasi kaikki varastonsa ja siellä sai kokeilla päältä ajettavaa ruohonleikkuria tai sait istua traktorin kopissa, ohjauskopissa ja leikkiä kauhan kanssa. Ja siis tuollaisia tavallaan pieniä asioita, mutta laajentaa sitä käsitystä ja mielenkiintoa alaa kuin alaa kohtaan. Että kyllä noi tapahtumat on tavallaan se suola sen ydintoiminnan, perustoiminnan ympärillä.

Siina: Ja kuntapuolella varsinkin siihen tulee se semmoinen tunne kaupunkisi, tunne kuntasi. Että susta tulee paremmin osa sitä ja sä tunnet niitä toimintoja. Ja kirjastoissa tapahtumat, mä haluaisin ajatella semmoisina tukitoimitoimintoina. Semmoisina tärkeinä ydin-, ja kuuluu just siihen, että millä me saadaan linkitettyä tarjottuja asioita yhteen kentällä. Että kun jos ajatellaan 15 vuotta, 20 vuotta taaksepäin, niin tapahtumat olivat poikkeus käytännössä. Joo, 90-luvulla ehkä nukketeatteria, jotain tämmöistä. Että se oli joskus ja jouluna jotakin.

Jyri: Mulla on traumat siitä, kun mä olen kakarana kasarilla [Siina naurahtaa] käynyt tuolla katsomaan kellarissa nukketeatteria.

Siina: Joo.

Jyri: Ja mä tajusin jo silloin, että se ei ollut niin laadukasta kuin nukketeatteri voisi olla. Ja nyt aikuisena tajunnut, että joo [naurahtaa].

Siina: Kyllä. Elikkä että se, että sen sijaan, että pitkään on myös tavallaan, tilastoissakin tapahtumat on vaan semmoinen könttä vaan, että siellä nyt on toi joku tapahtuma jossakin, jotain. Että jos vahvemmin ajateltaisiin sitä, että ne on jo ydintoiminto, ne on niitä tukitoimintoja, joilla tuodaan kirjaston kaikkia palveluita yhteen. Esitellään niitä palveluita. Mitä tärkeämpi siinä onkin miettiä tapahtumien luonnetta, että ne myös sopii ja tukee sitä kirjaston muuta toimintaa. Tiedän paljon, että kirjastokentällä on käynyt niin, että tapahtumien määrää on jouduttu, että niitä alkaa tuleen niin kuin sieniä sateella. Ja sitten ei riitä aika ja ihmiset. on burnoutissa siellä kaikki, kun järjestetään joka viikonloppu jotakin ja tämäntyyppistä. Että sitten joudutaan lähtemään taaksepäin siitä, että karsimme pois. Mikä on tietysti aina huononnus asiakkaan näkökulmasta. Ja sitten se, että jos niitä on liikaa ja ne on levällään kuin Jokisen eväät, niin niitä ei löydetä. Sitten kun se tulee se tulva, niin ei oikein enää kiinnostakaan ottaa osaa niihin. Että se semmoinen, järkeistetyt tapahtumat, jotka tukee sitä toimintaa, on se kaikki kaikessa. Ja että on erityyppisiä tapahtumia erityyppisille ihmisille. Ja että ne sopii siihen kirjaston palveluun ja tukee kirjastolakia myöskin. Niin se, että ei se määrä vaan se laatu. Ja kuitenkin järki mukana, niin se on aika kiteytetysti se, että se yksi sydän siinä nykyaikana.

Jyri: Ja haluan tuoda tähän vielä myös sen aspektin, että nyt ollaan puhuttu kaupungin itsensä järjestämistä tapahtumista. Mutta myös sitten, että kaupunki ja kunta kun omistaa erinäköisiä tiloja, niin ne on niitä, missä ulkopuoliset toimijat, yksittäiset ihmiset tai jotkut pienet yhdistykset, järjestöt sun muut, niin niillä on matalalla kynnyksellä ja suht kustannustehokkaasti mahdollisuus koittaa saada järjestettyä jotain omia tapahtumia. Mä sanoisin, että en olisi varmaan itse päätynyt tälle alalle ja sitten myöhemmin lukemaan kulttuurituotantoa, jollen mä olisi silloin lukioikäisenä saanut järjestää Anniksella ja omissa kouluissani bändi-iltoja. Jotka kyllä, ainakin siis koulussa järjestetyt bändi-illat, päättyi siihen, että bändit joutui maksaan esiintymisestään [naurahduksia], kun ei tullut tarpeeksi yleisöä. Mutta oli sekin opetus sinällään. Ja mahdollisuus, että 18-vuotias jantteri saa järkätä bändi-illan, tai saa järkätä teatteriesityksen itse. Ja tämä ei olisi voinut ikänäkään toimia minkään yksityisen tilan omistajan kanssa, että sitten vaadittiin se, että on kaupunki, miltä saa vuokrata suht edukkaaseen hintaan tilat, missä on infra valmiina.

Siina: Kyllä. Ja edelleen olen Nipporissa mukana täällä, ihan omalla ajalla järjestämässä tätä Porin kaupunginkirjaston mangatapahtumaa tuossa Porin päivänä.

Marko: Ja nyt muistinkin sen, mitä äsken en. Elikkä meillä on tässä pitkä keskustelu takana, se on ollut erittäin mielenkiintoinen keskustelu. Ja mä voisin nyt yrittää jonkinlaista synteesiä. Ja mä teen sen yllättävää kautta, elikkä kirjaston ja kouluyhteistyön kautta. Tiedän, että Porin kaupunginkirjastossa tällä hetkellä suunnitellaan sellaista konseptia, jossa lukiolaisille kerrotaan kirjastolaisten urapoluista. Ja se, että kun Siina viittasit aiemmin siihen, että välillä tuntuu, että alalla on se vaade siitä, että pitäisi hirvittävästi osata erilaisia asioita ja osata kaikki, jos nyt hieman kärjistetään.

Siina: Kyllä.

Marko: Niin toisaalta sitten se, että meillä on täällä kirjastossa ihan riippumatta ammattinimikkeestä erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista erilaisilla nimikkeillä. Jarkko on mediaohjaaja ja minä olen kirjastovirkailija. Ja silti mä allekirjoitan sen Jarkon teesin, että aika hyvin on päässyt puuhailemaan. Niin miten te näette sitten tällaisen asian, että lukioiässä, kun uravalinta tulee nuorelle ajankohtaiseksi ja on nämä nykymaailman vaateet ja kaikki tämä, mitä tässä meidän yhteiskunnassa on, niin olisiko kirjastossa jotain sellaista antia, kun meillä on kuitenkin, viittaan siihen, mitä sanoin aiemmin, että meillä on eritaustaisia, erilaisia kokemuksia omaavia ihmisiä töissä, niin voisiko kirjastolla olla jotain annettavaa tätä kautta, että ihmiset kertoisivat oman tarinansa?

Jyri: Mulla tuli heti mieleen tällainen, mennään astetta pitemmälle, räätälöidään lukion tällainen job shadowing -kurssi. Siis se voisi olla joku äidinkielen valinnainen tai mihin sen nyt sitten sijoittaakaan. Että tulee kirjastoon, tai sen voi laajentaa myös kirjastosta koskemaan muita jotain julkisia palveluita, sillain hiihtää siellä jonkun tietyn tai tiettyjen työntekijöiden perässä vähän niin kuin olisi harjoittelussa, mutta tekee sen osana lukio-opintojaan. Että saa se ensikäden kokemuksen siitä, että mitä se päivittäinen työ kirjastossa tai jossain muussa paikassa on. Koska siitähän on puhuttu niin kauan, kun mä muistan kun mä olin lukiossa, ja varmasti paljon ennen sitä, että kun yläkoulussa on TET-harjoittelut, mikä on kuiteskin sellaista aika pintaraapaisua siihen työelämään. Ammattikoulussa on totta kai, siellä on useita harjoitteluita, koska silloin opiskellaan jo sitä tiettyä ammattialaa ja valmistutaan sen alan ammattilaiseksi. Mutta lukiossa kaikennäköinen, mun nähdäkseni aika pitkälti kaikennäköinen kosketus, konkreettinen kosketuspinta, työelämään puuttuu. Toki siellä tehdään korkeakouluvierailuja ja siis on kaikennäköisiä urapäiviä, päästään keskusteleen eri alojen ammattilaisten kanssa. Mutta että jos sieltä raapaisisi yhden tai kahden kurssin verran koko lukiopolusta siitä, että pääsisi oikeasti tutustumaan, tekemään työharjoittelua tai työvarjostusta tai sellaista. Koska kuiteskin lukiolainen verrattuna vaikka yläkoululaiseen, sillä on jo ehkä jonkinnäköinen käsitys-

Siina: Pitäisi jo kiinnostaa siinä vaiheessa.

Jyri: Niin, pitäisi kiinnostaa. Ja jonkinnäköinen käsitys itsestään, mitä mä ehkä tulen tulevaisuudessa tekemään tai mitä mä en ainakaan tee. Niin mä näkisin, että se palvelisi myös sitten ehkä muita lukio-opintoja, jos pääsisi opiskelujen kautta kokemaan käytännön työelämää.

Siina: Ja ehkä toi varjostaminen just, jos me mietitään vaikka TET:iä, kun ongelma on se, että ei kaikkia työtehtäviä voi sälyttää sille nuorelle. Että ne on aika kapeita, mitä pystytään, kun et ole vielä ammatissa, et ole vielä täysi-ikäinen ja näin. Että se olisikin enemmän juuri sitä, että sun ei sinällään, sua ei pistetä tekemään mitään, mutta sä olet mukana kaikessa tekemisessä.

Jyri: Etkä tunne itseäsi ylimääräiseksi.

Siina: Niin on. Etkä ole semmoinen orjatyövoima siellä, että lakaisepa tuolta lattioita tai pyyhi pöytiä tai tämäntyyppistä. Vaan että se olisi enemmänkin sitä, vähän semmoista mentorointia tavallaan. Eikä sen tarvitse olla jatkuvaa vuorovaikutusta, se voi olla, että sä olet mukana niissä tilanteissa ulkopuolisena katsojana myös. Koska jos me ajatellaan, että kuinka moni työpaikka pystyisi sitten irrottamaan henkilön semmoiseen jatkuvaan opettamiseen ja mentorointiin, niin hirveän monessa ei välttämättä ole. Mutta sen sijaan, että jos se olisikin just tota vähän varjostamistyylistä, että se olisi kevyempää yhdessä kulkemista, niin silloin siinä ei tarttisi irrottaa sitä ihmistä, että no nyt sinä katsot tämän perään tässä näin. Vaan että se olisi just semmoista. Ja se vaatisi myös siltä lukiolaiselta aktiivisuutta siinä, ettei ole perässä vedettävä, vaan tulee niihin tilanteisiin mukaan ja kyselee ja näin. Että se olisi semmoinen ikään kuin dialoginen tilanne hyvin kevyellä kaavalla. Niin semmoinen olisi itse asiassa todella mielenkiintoinen.

Jarkko: Itse asiassa tosta vähän tuli mieleen kyllä, että ihan yleisesti ottaen kirjasto voisi ehkä tehdä näkyvämmäksi sitä, kuinka monenlaisia työtehtäviä täällä ylipäätään on. Koska näkyvinhän on kirjastovirkailijan tehtävä, asiakaspalvelutehtävä kirjastossa, joka näkyy asiakkaille. Ja sen taakse kuitenkin kätkeytyy ihan hirvittävä määrä kaikennäköistä työtä.

Siina: Kyllä. Ja se on vaan 15 prosenttia se asiakaspalvelu siitä koko työn määrästä. Ja monet semmoiset pienet asiat jää väkisinkin pois. Ja niistä ei välttämättä edes näy se lopputulos. Että monesti jos ajatellaan, että on vaikka kirjastossa hallinnon ihmisiä, sitten ajatellaan, mitä ne siellä tekee, kun tavallaan ei tule mitään konkreettista semmoista välttämättä. Mutta mä olen aina sanonut, että jos hallinnon puoli onnistuu, niin silloin muiden työnteko sujuu. Jos siellä on mätää, niin sitten se jatkaa alas asti sen ongelman. Että se on semmoinen, että voisi vähän avata enemmän niitä kevyellä rakenteella.

Marko: Alkaako meidän pajatsomme olla nytten tyhjennetty?

Jarkko: No vähän mietin sitä samaa, että suurin osa teemoista on käyty jo kohtuullisen syvällisesti läpi. Ja kiitoksia Siina ja Jyri oikein mielenkiintoisesta keskustelusta. Mä luulisin, että tästä tulee olemaan kyllä varmasti hyötyä monille. Ja toivottavasti monet sitten tämän meidän podcastin löytävät ja pääsevät sitten kuuntelemaan ja ammentamaan. Mutta lopuksi me voidaan tietysti vielä nyt nopeasti kysyä, että onkos jotain lukuvinkkejä, mitä haluatte kuulijoille suositella?

Jyri: No jaa, mä veikkaan, että se tulee vinkattavaksi, jahka mä saan sen täältä, varauksen ittelleni. Että siis mä olen siinä mielessä tyypillinen mies, että luen harmittavan vähän fiktiota, lähinnä rokkibändien ja artistien elämänkertoja. Ja ehkä sitten jotain tällaisia historiallisia. Että no vähän aikaa sitten luin Suomen ravintolaelämän kehit-, en muista kirjan nimee, 1900-luvun alusta tonne 2000-luvun alkupuoleen. Ja tajusin, että kuin jumalattoman suuri rooli Alkolla on ollut ravintolaelämän, baarielämän säätelyssä vielä pitkälle 90-luvulle asti. Hitto, kun en muista nimeä. Mutta se oli hyvä kirja se [naurahtaa]. Ja nyt odotan kuin kuuta nousevaa, että saan tämän Tommi Kinnusen, ja kukas tämä oli tämä itäsuomalainen luokanopettaja, heidän kirjeenvaihdostaan koostettu kirja nimeltä Huokauksia luokasta, mikä kertoo suomalaisen peruskoulun ja lukion nykytilasta. Tai sanotaan sen kehityksestä opettajien näkökulmasta tämän vuosituhannen aikana. Niin sitä odotan innolla, että pääsen kahlaamaan. Ja toki aina voi lukea Mötley Crüen elämänkerran The Dirt. Se on paras koskaan kirjoitettu kirja ikinä.

Siina: [naurahtaa] Nobelin kirjallisuuspalkinto on mennyt väärään osoitteeseen.

Jyri: Kyllä. Neil Straussille kaikki Nobelit tästä eteenpäin.

Siina: Kyllä. No näin manga- ja sarjakuvafriikkinä on pakko tietysti siihen suuntaan nyt kallistua, kun sä otit tämmöistä järkevämpää kirjallisuutta [Jyri naurahtaa], aikuisten tiedollista kirjallisuutta. Niin Paru Itagakin Beastars löytyy myöskin täältä Porin kaupunginkirjastosta, jos innostutte. Joka on siis antropomorfisoituja eläimiä ja sijoittuu tämmöiseen yksityiskouluun, Cherrytonin kouluun, ja kertoo nuorten jokapäiväisestä elämästä. Ja siellä on tosiaan päähenkilöinä sutta ja jänistä. Ja se on hirveän mielenkiintoinen yhteiskuntakuvaus siitä, kun kasvinsyöjät ja lihansyöjät ovat samassa koulussa. Ja lihansyöjien pitää syödä tofua ja muuta, kun ei voi sitä kaverilammasta pistää poskeen ja näin. Ja sitten siellä on kuitenkin tämmöinen black market, mustan marketin tori, mistä käydään sitten sitä lihaa syömässä, vaikka se on laitonta. Ja siellä löytyy leijonien mafiaa, kaikkea tämmöistä näin. Ja se on hirveän realistinen kuvaus nuorten elämästä. Se on Japanissa siis seinen ja alun perin aikuisille miehille tehty sarja, mikä tekee siitä just, että siellä on todella mielenkiintoisia semmoisia filosofisia ja moraalisia kysymyksiä siellä taustalla. Plus se, että meidän susi ihastuu tähän jänikseen siinä. Ja siinä tulee kanssa semmoisia moraalisia mielenkiintoisia [naurahtaa] systeemejä. Että se on semmoinen, siinä on joku semmoinen synkkyys ja realismi, mikä tekee siitä todella... Ja se on ollut valtavan suosittu. Löytyy myös Netflixistä kaksi kautta animena, jos haluaa sitä sieltä katsoa. Mutta se manga on vielä parempi. Suosittelen lämpimästi, jos haluaa todella oikeeta nuorisokuvausta, vaikka henkilöhahmot onkin antropomorfisoituja eläimiä. Niin tämä sarja on mahtava.

[vauhdikasta musiikkia alkaa soimaan taustalla]

Jarkko: Siitä kuulijoille oivallisia lukuvinkkejä. Ja kiitoksia sinulle, joka kuuntelet tätä lähetystä. Me päätämme tältä erää. Ja me palaamme seuraavissa aiheissa.

[vauhdikasta musiikkia]

Jarkko: Kuuntelit juuri Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Jos pidit kuulemastasi, tykkää, jaa, laita seurantaan ja kommentoi. Anna meille myös palautetta. Kerro, mitä pidit tai mistä aiheesta sinä haluaisit kuulla tulevaisuudessa.

[musiikki vaimenee]