Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcast
Jakso: Järjestötoiminta – Jonna Hyvönen ja Juha Heurlin
Tuottaja: Porin kaupunginkirjasto

[vauhdikasta musiikkia, vaimenee taustalle]

Tiina Tommila: Tervetuloa seuraamaan Porin kaupunginkirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Podcastissa haastatellaan Satakunnan alueella toimivia tai Satakunnan seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Juontajina tänään Tiina Tommila ja Arja Palonen. Tänään keskustelemme nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnista Ystäväkahvila Murun Jonna Hyvösen ja Kulttuuripaja Lumon Juha Heurlinin kanssa. [musiikki vaimenee] Ystäväkahvila Muru tarjoaa päihteettömän ajanviettopaikan 18–35-vuotiaille. Ystäväkahvila on paikka, johon nuori voi mennä viettämään aikaa. Osallistuminen yhteiseen toimintaan ei ole pakollista ja työntekijöille voi puhua murheistaan. Murun tavoite on ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja tarjota nuorille oma paikka. Muru on aloittanut toimintansa Porissa vuonna 2019. Kulttuuripaja Lumo taas on paikka, jonka toiminta on tarkoitettu 18–35-vuotiaille haastavassa elämäntilanteessa oleville nuorille aikuisille. Myös 17-vuotiaat, jotka täyttävät saman vuoden aikana 18 vuotta, ovat tervetulleita mukaan. Ei ole väliä oletko työssäkäyvä, työtön, opiskelija, sairaslomalla tai eläkkeellä. Kaikki ovat tervetulleita. Toimintaan osallistujat voivat olla muistakin kunnista kuin Porista ja toimintaan osallistutaan vapaaehtoispohjalta. Kulttuuripaja Lumo on toiminut Porissa vuodesta 2016. Tervetuloa Jonna ja Juha.

Juha Heurlin: Kiitos.

Jonna Hyvönen: Kiitos. Kiitos, että saatiin tulla.

Arja Palonen: Lumo ja Muru toimii molemmat tuossa kirjaston vieressä Yhteisötalo Otavassa, osoitteessa Otavankatu 5. Joten on pakko kysyä, että minkälainen teidän oma suhde kirjastoon on?

Jonna: Aivan. Tämmöinen alkuun, sitten tällainen kysymys. Porin pääkirjasto on mulle tosi rakas ja tärkeä paikka. Mä olen lukenut pienestä saakka paljon kirjoja, niin on tullut sitten täälläkin pyörittyä ja haettua kirjoja lainaan. Ja luettua myös täällä.

Juha: Mun täytyy kyllä myöntää, että liian vähän tulee käytettyä. Mä olen alun perin Ulvilasta, niin siellä aikoinaan käytin enemmän.

Arja: Lasketaan se silti, se kuuluu Satakirjastoihin.

Juha: Aivan, okei.

Arja: Pääset läpi.

Juha: Jes.

Tiina: Mä voisin heti alkuun kysyä vähän Lumon alkutaipaleesta. Onko näin, että hankkeena ollaan lähdetty liikkeelle?

Juha: Kyllä. Kaksivuotisena hankkeena. Silloin oli töissä sellaiset henkilöt kuin Minna Wallenius ja Annina Cerón. Ja mä olen itse tullut sitten 2017 mukaan vasta.

Tiina: No oliko siinä ihan täysin helppoa alkuun? Oliko alkutaipaleella jotain pieniä haasteita, millaisia vain? Vai oliko heti selvät suunnitelmat?

Juha: No se taas, että mitä mä olen kuullut siitä ekasta vuodesta, niin Minna ja Annina on tosiaan tehnyt tosi ison duunin. Että silloin, kun mä tulin mukaan, niin toiminta oli tavallaan jo käynnissä. Mutta väitän, että ei se helppoa ollut.

Tiina: Mutta kuitenkin vuodessa saatiin jo aika hyvin sillain isot linjat koottua?

Juha: Kyllä. Että se oli kyllä, niin kuin sanoin, niin oli tosi helppo tulla siihen mukaan. Että oli taitavat työntekijät siellä jo ennestään. Ja tavallaan se porukka, se oli käynnistetty se projekti jo.

Arja: Ja aika hienoa, että siitä tuli sitten ihan tämmöinen ei hankkeella toimiva, siis ihan vakiintui.

Juha: Kyllä.

Arja: Niin sekin kertoo, että se toiminta saatiin hyvin käyntiin.

Juha: Kyllä.

Tiina: Se ei ole aina ihan annettu, että niin kävisi.

Juha: Ei varmasti ole. Ja on ihan Suomen mittakaavallakin, niin tosi paljon osallistujia Porin Kulttuuripajalla.

Tiina: Okei, hieno kuulla. Ja siihen mennäänkin sitten vähän myöhemmin vielä, itse osallistavaan toimintaan.

Arja: Ja Muru on aloittanut sitten muutama vuosi Lumon jälkeen. Mistä se lähti liikkeelle?

Jonna: No tähän alkuun sanottakoon, että mä olen siis tullut vuodenvaihteessa Ystäväkahvila Muruun töihin. Että Juha saattaa ehkä vähän sitten täydentää näitä aukkoja, mitä mä en osaa itse kertoa. Mutta olen ymmärtänyt, että on ollut tällaiselle paikalle tarvetta. Ja sitten on tehty hankehakemus. Ja 2019 Ystäväkahvila Muru on alkanut hankkeena myös.

Arja: Ja vakiintunut jo.

Jonna: Vakiintui viime joulukuussa.

Arja: Aika hieno.

Jonna: Aika hieno juttu, kyllä.

Arja: Koska tärkeitä molemmat paikat. Mutta se ei ole itsestäänselvyys, että ne saadaan vakiinnutettua ja saadaan rahoitus sitten pyörimään.

Jonna: Juu, ei todellakaan. Ja niin kuin Juhakin sanoi, että on ollut mahtavia työntekijöitä Lumossa tekemässä Lumosta Lumon, niin samanlailla Ystäväkahvila Murussa on ollut kyllä ihan mielettömiä työntekijöitä luomassa tosta paikasta tuollaista, mitä se tänä päivänä on ja mitä se edustaa ja tarjoaa. Niin saa kyllä jatkaa tätä tehtyä työtä sillein kunnialla, kun on ollut niin hyvä posse siellä aikaisemminkin.

Tiina: No sitten vähän kyseltäisiin oikein tästä itse toiminnasta. Murussahan toimii kahvilakavereita.

Jonna: Kyllä.

Tiina: Ja sitten siellä on ideana just se, että voi keventää sydäntään ja jutella niitä näitä. Ja vaikka tavata uusia ihmisiäkin, kai?

Jonna: Kyllä.

Tiina: Joo. No sitten toi kahvilakaveritoiminta, onko se suosittua?

Jonna: On se suosittua. Mä sanoisin, että meillä on tällä hetkellä about 50 kahvilakaveria. Meillä oli tänä keväänä kahvilakaverikoulutus, kuuden kerran tapaamiset. Ja tämmöinen koulutus, josta valmistui nyt sitten taas 7 uutta vapaaehtoista kahvilakaveria. Niin se on kyllä suosittua [pieni naurahdus].

Tiina: No antoiko tämä koulutus, mistä puhuit, niin antoiko se jonkun näköisiä tavallaan välineitä siihen, jos huomataan, että pelkkä tämmöinen kahvirupattelu ei nyt ehkä riitä? Niin huomaamaan sellaisia tilanteita ja ehkä sitten jotenkin reagoimaan niihin, onko siinä jotain tällaista?

Jonna: Joo. Siinä kahvilakaverikoulutuksessa, se on räätälöity nimenomaan Murun kahvilakavereille. Ja siellä käydään tämmöisiä vuorovaikutustaitoja ja tunnetaitoja läpi. Ja siellä käydään myös tämmöisiä tilanteita, että mitä tehdä sitten jos näkeekin jonkun yksinäisen tai näkeekin jonkun, joka tarvitsisi vähän apua enemmänkin. Ajatus on siinä se, että kahvilakaverit tunnistaisi ne tilanteet ja tulisi sitten meille työntekijöille sanomaan siitä. Ja sitten me otettaisiin koppia ja jatkettaisiin eteenpäin. Eikä sillein, että he alkaisi sitten toisen nuoren asioita niinkään käymään läpi ja auttamaan missään kauhean suuressa mittakaavassa.

Tiina: Joo, tämä kuulostaa todella toimivalta mallilta. Ja varmaan sitä on ollutkin?

Jonna: On, kyllä. Meillä on tuolla tosi hyvä semmoinen yhteishenki ja yhteisöllisyys ihan huipussaan. Että kyllä tosi herkästi he pitävät siellä toisistaan huolta ja huomioivat uusia kävijöitä. Ja toki vanhojakin. Että kaikki otetaan huomioon kyllä Murussa.

Tiina: Voin kuvitella, että siitä on oikeasti semmoinen porukka sillain muotoutunut.

Jonna: Kyllä.

Tiina: Mutta kuitenkin ehkä sellainen porukka, mihin on kiva tulla mukaan.

Jonna: Juu. Tuolla onkin Murussa semmoinen sanonta, että jos pöydässä on tilaa, niin sinne vaan. Että ei ole kyllä semmoista kulttuuria, että jätettäisiin ulkopuolelle ketään. Että vaikka siellä on semmoisia ydinporukoita ehkä muodostunut, niin ne on silti aina avoimia uusille tyypeille.

Tiina: Kuulostaa ihan mahtavalta.

Jonna: Kyllä.

Arja: Lumon toiminta perustuu sitten tämmöisiin vertaisohjaajiin. Ja heitä myös koulutetaan. Mitäs se nyt tarkoittaa se vertaisohjaavuus ja miten se näkyy Lumon toiminnassa?

Juha: Joo. Elikkä on olemassa semmoinen kulttuuripajamalli, mikä on kehitetty silloin, kun näitä kulttuuripajoja aloitettiin. Ja sen pohjalta tota Muruakin, mä voin tässä kertoa, on lähdetty rakentamaan. Että alun perin oli Lumo ja sitten mietittiin, että mitä voisi tähän saada jotain vähän erilaista. Mutta hyödynnettäisiin tosiaan tätä vertaistukea, niin kuin kahvilakavereita esimerkiksi. Mutta joo, eli se tarkoittaa, meillä semmoista käytetään kuin ohjattu toiminnallinen vertaistuki.

Arja: Hieno termi [pieniä naurahduksia].

Juha: Kyllä. Eli se tarkoittaa sitä, että siellä on työntekijät, jotka ohjaa tätä toimintaa. Ja toiminnallinen tarkoittaa sitä, että tehdään yhdessä jotain. Että siellä me ei keskitytä keskusteluryhmiin, vaan siihen tekemiseen. Ja vertaistuki sitä, että nämä osallistujat, ketkä on käynyt sen vertaisohjaajakoulutuksen, niin ne ohjaa sitten niitä pajoja. Eli me työntekijät ei ohjata niitä. Eli vertaisohjaajat suunnittelee ja toteuttaa ne pajat ja me työntekijät ollaan siellä niitten tukena.

Arja: Te olette siinä ympärillä semmoisia katsomassa, että tarviiko joku jotain.

Juha: Joo. Ja me tarjotaan se alusta, niin kun joku käytti sellaista sanaa, että missä se onnistuu se toiminta.

Arja: Teidän viikkokalenteri on aika huikea, siellä on monenlaista toimintaa. Vertaisohjaajia on siis paljon.

Juha: Kyllä. Eli vuosien saatossa on noin sata vertaisohjaajaa koulutettu. Ja heistä edelleen käy noin viitisenkymmentä vuosittain.

Arja: Ja viikkotoiminta perustuu siihen, mikä on niitten vertaisohjaajien se ala, mitä he haluaa. Piirretäänkö vai tehdäänkö käsitöitä vai onko se musiikkia.

Juha: Joo, omat tällaiset kiinnostuksen ja mielenkiinnon kohteet. Elikkä jos sä tykkäät maalailla tai soitella kitaraa, niin käyt vertaisohjaajakoulutuksen, etsitään niitä sun vahvuuksia, missä sä olet hyvä, mikä sua kiinnostaa. Niin sen pohjalta sitten voidaan alkaa rakentaa sulle, yhdessä työntekijöiden kanssa voidaan jutella ja kehittää tämmöisiä ideoita, että mitä pajaa sä haluisit lähtee vetämään.

Arja: Mistä ne nuoret ja nuoret aikuiset löytää teille?

Juha: No tällä hetkellä noin viiskyt prossaa tulee erilaisten tahojen kautta, on se sitten hoitotaho tai joku tällainen tukeva taho. Ja sitten toiset viiskyt prossaa tulee puskaradion kautta nykyisin.

Arja: Mutta voi ihan tulla ovesta ja sanoa, että mä haluasin tulla toimintaan mukaan?

Juha: Kyllä. Ja sillain tullaankin. Meillä on myös siinä viikko-ohjelmassa semmoinen Tervetuloa mukaan -paja joka keskiviikko 11–12. Niin sitä me suositellaan aina, kun joku kysyy, että koska mä tuun, niin se on paras tapa tulla mukaan. Mutta silti tulee porukkaa edelleen sillain, että vaikka jonkun kaverin mukana, että mä tulin nyt tänne. Ja sitten usein, että ei mitään, että mukaan toimintaan vaan. Mutta sitten me sanotaan, että jos haluat enemmän ruveta käymään, niin tule ihmeessä siihen Tervetuloa mukaan -pajaan sitten.

Arja: Eli teille on, Lumoon on matala kynnys. Ja Muruun ei ole lainkaan kynnystä, kun voi mennä vaan kahville. Eikö niin?

Jonna: Kyllä. Näinkin voisi sanoa.

Tiina: Haluaisin kysyä vielä siitä, että kun paljon puhutaan nyt toiminnasta, niin haluatko nostaa jotain sieltä, että mitä kaikkea toimintaa teillä on ollut? Millaisia nämä viikkopajat on, millaisia aiheita niissä on tai näin?

Juha: Joo, elikkä mä voisin sanoa, että meillä on viisi semmoista päähaaraa. Eli meillä on aina jotain musiikkia, aina jotain kuvataidetta, aina on jotain käsitöitä, aina on jotain liikunnallista tai ulkoilullista ja sitten aina on jotain pelaamista, lautapelejä, videopelejä, roolipelejä, tämmöisiä. Ja sitten on tietysti, lemmikit on kauhean suosittuja tämmöisiä. Mutta tuommoiset viisi päähaaraa, mitä me pyritään aina tarjoamaan.

Tiina: Onko teillä ollut esimerkiksi lemmikkejä vierailulla?

Juha: Joo. Että meillä on tosiaan semmoinen lemmikkipaja. Ja nyt olen vähän sellaista villiä huhua jo kuullut, että tossa kesän ohjelmassa, mikä suunnitellaan tänään, niin saattaisi olla taas. Ja siis ihan kaikista suosituimpia ellei suosituin paja on se.

Arja: Paljon yhdessä ryhmässä noin, siis mikä se kävijämäärä on sitten niissä ryhmien sisällä?

Juha: Joo. Elikkä meillä on keskimääräinen pajan osallistujamäärä 7–8. Pienimmissä pajoissa saattaa olla 1 tai 2, eli ne voi olla jotain tosi pieniä. Ja sitten isoimmissa pajoissa on 20 ja joskus on yli 30:kin.

Arja: No entäs Murun keskimääräinen illan kävijämäärä?

Jonna: Meillä käy näissä Murun ns. normi-illoissa 20–30 kävijää. Ja sitten, kun on jotain teemailtaa tai vähän jotain normaalista poikkeavaa, niin sitten puhutaan yli 50 kävijästä.

Arja: Minkälaisia nämä on nämä teemaillat?

Jonna: No riippuen vähän. Että meillä on tänä vuonna ollut, me oltiin pääsiäisenä auki ja me oltiin vappuaatto auki ja meillä oli ystävänpäiväbileet. Ja sitten meillä on sateenkaarikahvila. Järjestetään tosiaan Lumon kanssa ja Satakunnan Setan kanssa neljä kertaa vuodessa, eikö ole? Joo. Niin näissä sateenkaarikahviloissa kävijämäärä ylettyy 80:een suurin piirtein, että ne on tosi suosittuja. Sitten mitäs muuta meillä vielä on. Tämmöisiä, mitä mä nyt sanoin tässä näitä tämmöisiä teemailtoja.

Tiina: No siinä on aika paljon jo.

Jonna: Joo.

Tiina: Eli tosi aktiivista toimintaa.

Jonna: Juu, on.

Tiina: Mä haluaisin kysyä ihan semmoisesta normipäivästä sekä Murussa että Lumolla. Onko semmoista normipäivää olemassa? Haluatteko jotenkin kuvailla? Mitä yleensä, mimmoinen on ihan semmoinen normaali ilta tai päivä tai miten?

Jonna: No mä sanoisin, että meidän normaali ilta on semmoinen, että me avataan neljältä ovet ja jengiä valuu sinne pikkuhiljaa. Jotkut on jo neljältä heti odottaan siinä oven takana, että pääsee tuleen. Ja jotkut on koko illan, pelailee siellä ja tankkaa kahvia koneeseen. Ja jotkut tulee pyörähtämään. Sitten siellä pelataan bilistä. Ja meillä on nyt tämmöisiä hyvinvointiteknologialaitteita kesän ajan siellä, niin niitä on testailtu ja pelailtu. Ja me pelaillaan korttia siellä ja jutskaillaan. Ja jotkut tosiaan tulee ja juo sen yhden kahvikupin ja ei sano mitään kellekään tai vähän vaihtaa kuulumisia ja lähtee meneen. Ja jotkut tulee sinne ja on sitten koko neljä tuntia siellä pelipöydässä. Että semmosta rauhallisen hyvää harmoniaa siellä Murussa tämmöisenä normaalina arki-iltana.

Tiina: Eli tosi monenlaisia eri tapoja olla Murun kävijä.

Jonna: On. Sinne mahtuu jos monenmoista eri persoonaa ja tapaa olla oma ittensä. Että siellä saa olla kyllä.

Tiina: Mites Lumolla?

Juha: Joo. Me tullaan me työntekijät yleensä ysiltä töihin. Ja siinä on aikaa sitten valmistella asioita. Normaalipäivänä meillä alkaa pajat kahdeltatoista ja loppuu neljän viiden välissä. Ja pajojen lisäksi meillä on myös sitä semmoista hengailua. Eli meillä on yleensä kahdestatoista neljään semmoinen aika, että sun ei tarvi osallistua pajoihin, että sä voit tulla myös Lumolle vaan tapaan ihmisiä, pelaan korttia ja niin edespäin. Niin useimmiten, mä lähden siitä kävelemään, niin meillä on semmoinen pieni kahvila, minkä nimi on Mukila, ja siinä on aina joku korttirinki. Ja aina on joku, meillä on siis tarjolla siellä jotain purtavaa aina ja kahvia. Siinä on aina joku ottamassa kahvia. Sitten aina joku paja pyörii jossain ja ihmiset saa mennä sinne, jos haluaa ja niin edespäin. Ja sitten paja, meillä on normaalisti noin, olisiko meillä kolmesta neljään pajaa päivässä. Niin jotkut tulee yhteen pajaan, semmoiseen mikä kiinnostaa eniten. Ja jotkut on sillain, että saattaa olla siinä saman päivän ne kaikki pajat.

Tiina: Kuulostaa sillein toimivalta. Ja jotenkin ajatuksena se, että voit tulla vaan siksi aikaa, kun itse haluat. Että ei tarvitse olla sitä koko päivää tai voi olla vaan yhden pajan tai ei välttämättä ehkä ole pakko olla yhtä pajaakaan, voi tulla vaan hengailemaan.

Juha: Kyllä. Ja meillä ei ole mitään sellaisia aikatauluja niissä pajoissa. Tai niissähän on aikataulut, mutta ei se velvoita mitenkään. Että jos tulee vartin myöhässä, niin no problem, että sinne vaan. Ja sitten lähtee heti, kun siltä tuntuu, jos tuntuu.

Tiina: Mahtavaa.

Arja: Eli kun Lumoon tulee ja voi hengailla siellä ja sitten voi siirtyä Muruun sen jälkeen, eikö niin?

Jonna: Kyllä. Ja mä en tiedä onko meillä jotain prosenttimäärää, kuinka moni tulekaan. Mutta kyllä sieltä yläkerrasta sitten valuu jengiä alakertaan aika komiasti.

Juha: Kyllä. Ja siinä voi tavallaan riippuen osallistujan päivästä, että onko tänään sellainen päivä, että mä haluan tehdä jotain vai haluanko mä mennä vaan tapaan ihmisiä ja kahvitteleen. Ja nukuinko pitkään, meenkö vasta Muruun. Ja paljon asioita. Niin kyllä tarjotaan sillain koko vuorokaudeksi jotain [naurahduksia].

Jonna: Melkeinpä.

Tiina: Välillä ehtii ehkä nukkumaan.

Juha: Kyllä.

Arja: Ja jos iltaa miettii, niin päihteettömiä paikkoja tuon ikäisille nuorille ja nuorille aikuisille ei taida kaupungilla olla muuta kuin Muru? Jos ajattelee kahvilat useimmat menee tietysti aika aikasten kiinni.

Jonna: Kyllä, ei niitä kauhee-

Arja: Tai ainakin se, että ei katsota pahalla, vaikka sä olet istunut yhden kahvikupin kanssa jo kaksi tuntia.

Jonna: Niin että meillä?

Arja: Niin, että te ootte se ainoa tuommoinen paikka.

Jonna: Juu, kyllä. Ja mun mielestä meidän kävijämäärätkin kertoo siitä, että tuommoiselle paikalle on kyllä tarvetta Porissa. Ja mun piti sanoa itse asiassa, tuli nyt mieleen noista tapahtumista, meillä on myös yökahvilat. Järjestetään kanssa muutamia kertoja, neljä kertaa vuodessa, mitkä on kanssa tosi suosittuja. Ja mä veikkaan, että osasyy siihen, minkä takia ne on suosittuja, on se, että ne on yleensä perjantaisin. Ne alkaa kahdeksalta ja loppuu yökahdelta. Niin ei ole kauheasti tahoja, mitkä järjestäisi perjantai-iltaisin nuorille aikuisille päihteetöntä tekemistä tuohon aikaan. Niin ne on kyllä kanssa, että hipoo 80, 90 kävijää nämä yökahvilat. Mikä kanssa mun mielestä just kertoo siitä, että tämmöisiä päihteettömiä matalan kynnyksen paikkoja tarvitaan.

Tiina: Voisi kuvitella, että noi yökahvilat on sellaisia, mille oli just vielä enemmänkin kysyntää.

Jonna: Ihan varmasti olisi juu.

Arja: No te molemmat näytte työn kautta aika vahvasti Porin somessa ainakin porilaisille. Ja ehkä katukuvassakin. Niin miten te koette henkilökohtaisella tasolla, että te olette pystynyt vaikuttamaan nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin? Tämmöinen pieni itsensä nostaminen nyt tähän kohti.

Jonna: Tämä on hyvää harjoitusta tämmöisille porilaisille. Tai no hän on ulvilalainen sielu, mutta. Aloitatko sä?

Juha: Aloita sä vaan.

Jonna: Eli miten on pystynyt vaikuttaan?

Arja: Niin.

Jonna: No mä ajattelen, että mun tapani vaikuttaa ja ehkä mun vahvuus työntekijänä on luoda semmoista yhteisöllisyyttä ja hyvää ilmapiiriä ja me-henkeä. Ja semmoista fiilistä, että kaikki kohdataan sellaisina kuin he on. Ja mä toivon, että mä pystyn antamaan nuorille semmoisen kokemuksen, että mä olen nähnyt ja kuullut heidät. Ja että he on tervetulleita sellaisina kuin he on Muruun. Niin mä ajattelen, että se on mun semmoinen supervoimani, että sitten mä pystyn siellä nostattaan sellaista yhteishenkeä. Ja sitä kautta luomaan semmoisen kokemuksen niille nuorille, että heidän tunteensa on valideja ja he kelpaavat niiden tunteiden ja ajatuksien kanssa just sellaisina kuin he on.

Arja: Ja Juha?

Juha: Joo. Mä aloitan tämän nyt heti tällein, että kun me tehdään työryhmässä meidän työtämme, niin mun on pakko kehua sitä koko työryhmää tähän alkuun, että meillä on tosi hyvä työporukka.

Jonna: Niin, mä kehuin vaan itteeni [naurahduksia]. Tämä näyttää niin pahalta.

Juha: Mutta mä nyt toimin siinä vastaavana ohjaajana ja tavallaan ohjaan sitä työryhmää. Niin kyllä siinä oma panoskin täytyy näkyä. Ja sellainen organisointikyky. Mutta kyllä mä näkisin, että se tulee ihan päivittäisessä ellei viikoittaisessa palautteessa esiin, että jotain on tehty oikein. Ja siis kävijämäärissä. Mutta kysytään myös palautetta ja tosi monet osallistujat tulee sanomaan sitä ihan ilman kysymättäkin, että kuinka tärkeä tämä paikka on ja niin edespäin. Niin kyllä siinä jotain on oikein tehty.

Arja: No olet sä Juha ajatellut jo joskus nuoruudessasi, että joku tällainen työ olisi semmoinen? Vai ihan sattumaltako ajauduit tällaiseen hommaan?

Juha: Olen mä ajatellut. Että kyllä mä olen ihan nuoresta asti halunnut tehdä jotain ihmisten kanssa. Ehkä jotain yhteiskunnallista. Mä olen alun perin opiskellut nuoriso-ohjaajaksi ja olin silloin töissä hiukan aikaa nuoriso-ohjaajana ja sitten opiskelin sosionomiksi. Ja siitä mä tulin suoraan tänne. Että kyllä mä nuoriso ja nuorten aikuisten kanssa olen aika pitkään tiennyt haluavani tehdä duunia.

Arja: Entäs Jonna, unelma-ammatti?

Jonna: Tämä? Unelma-ammatti? No itse asiassa kyllä. Nuorten ja nuorten aikuisten kanssa työskentely on ihan mahtavaa. Tämä ei ehkä ollut mulla niin selkeä kuin mitä Juhalle. Mutta tämä on ollut aina semmoinen mahdollisuus, mikä on ollut siellä jossain kytemässä ja odottamassa, että joku päivä vielä. Ja se päivä tapahtui tammikuussa 2023.

Arja: Ja teillähän molemmilla on tietysti tuollainen, mitä ei ole voinut nuorena ajatella, että tämmöistä mä haluan tehdä, koska tällaista ei ole silloin ollut.

Jonna: Niin, sekin.

Arja: Kun taas nyt teidän kävijät voi nähdä myös sen, että ai tällaista työtäkin voi olla ja mä ehkä haluan joskus olla tukemassa muita.

Jonna: Kyllä. Ja pakko myös sanoa tähän, että se on ihan mahtavaa, kun me käydään, me tehdään tosi paljon WinNovan kanssa ja Diakin ja SAMKin kanssa yhteistyötä ja jalkaudutaan oppilaitoksiin. Niin me saadaan siellä lähihoitajaopiskelijoita ja sosionomiopiskelijoita kohdata ja jutella heidän kanssaan ja kertoa meidän työstä. Niin se, että hekin innostuu siitä ja on just sillein, että vau, että tällaistakin nuorisotyö voi olla ja sosiaalityö voi olla tällaistakin. Että ihan mahtavaa, että ehkä se ei olekaan sitä, lähihoitajillakin ehkä on, että se ei olekaan aina semmoista, että ollaan jossain hoivakodissa tai että se on jotain tietynlaista. Että tosi paljon isommat raamit on työskennellä täällä nuorisopuolella kuin mitä ehkä sillein yleisesti ajatellaan.

Arja: Eli siis se, että te olette myös vaikuttajia, mutta te olette myös esikuvia omassa työssään.

Jonna: No tuollain vaatimattomasti ilmaistuna [naurahtaa].

Arja: Mä yritän nyt tällain nostaa, ettette ole niin kovin vaatimattomia.

Jonna: No kivasti sanottu, kiitos. Ei sitä itse ajattele sillein. Mutta ajattelee sillein, että se on etuoikeus mulle kertoa mun työstä ja näyttää sillein ehkä mahdollisesti jollekin nuoremmille opiskelijoille suuntaa myös, että mitä kaikkea voi olla tällä alalla tarjottavana ammatillisesti.

Arja: Ja mahdollisesti tällainen myös lisääntyy vuosien edetessä, että voisin kuvitella.

Jonna: Ihan varmasti lisääntyy.

Tiina: Ja kun puhuttiin vaikuttamisesta ja niistä isoista raameista, niin haluaisin kuulla vielä, että mikä teidän mielestä on teidän työssänne tai nyt Lumolla tai Murulla, niin onnistunut erityisen hyvin? Mikä on sellainen, mikä tuntuu, että siitä on ollut oikeasti hyötyä ja ollut tosi, että vaikuttanut jotenkin?

Juha: No kyllä meillä ainakin ylipäätään se, että osallistujia tulee. Meillä ei ole ollut oikeastaan sinä aikana, kun mä olen ollut tässä duunissa, niin koskaan sellaista tilannetta, että mistäs me saatas jengiä. Se on nyt ainakin yksi. Ja sitten vertaistuki on sellainen sana, minkä kuulee aika monessa paikassa. Niin tavallaan, että sinä päivänä, kun mä astuin tuonne duuniin, niin mä näin, että vitsi täällä se toimii. Että täällä oikeasti jengi auttaa toisiaan. Nämä oikeasti suunnittelee, nämä päättää, mitä ne tekee.

Tiina: Ihan mahtavaa, kun pystytte antamaan nimenomaan sen alustan tällaiselle. Kun just sitä sanoit, että te olette se alusta ja se vähän niin kuin kasvaa siitä, niin se on tosi hienoa. Ja siis vertaistuki on ehkä sellainen asia, mitä ehkä vähän ylimarkkinoidaan joissakin asioissa. Mutta jos se on oikeasti, tai kun se on saatu teillä niin hienosti toimimaan, niin se on niin upeeta. Ja siis musta tuntuu, että teillä ehkä on, niin kuin Murullakin, niin sellainen yhteisöllinen henki just siellä ja semmoista, ettei kukaan jää yksinään. Ja se on varmaan vähän se koko toiminnan ajatuskin.

Juha: Kyllä. Ja kyllä siihen yhteisöllisyyteen nyt aina pyritään. Mutta mä ehkä sanon tähän vielä, että siellä on mahdollisuus olla myös yksin, jos haluaa.

Jonna: Totta.

Juha: Se usein unohtuu, että jotkut kaipaa sitä, että yksin siellä porukan kanssa.

Tiina: Hyvä pointti. Sekään ei ole tavallaan, se ehkä unohtuu usein, niin kuin sanoit. Ja myös se ei ole aina annettua, että tällaisia paikkoja olisi. Niin sekin on mun mielestäni jo pelkästään onnistuminen, että te olette saanut vakiinnutettua hankkeesta tällaiseksi vakinaiseksi toiminnaksi Lumon sekä Murun. Niin sekin on jo pelkästään. Mitä Jonna sanoo Murun osalta tähän asiaan?

Jonna: No mä komppaan tuossa vähän Juhaa, että kyllä mä ajattelen, että toi, että jengi tulee paikalle, niin on jo yksi isoimpia saavutuksia. Mutta just se, että on onnistuttu luomaan tämmöinen turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin omaava paikka, mihin ihmiset saa tulla kokemaan sitä vertaistukea ja saa tulla olemaan yksin, jos siltä tuntuu. Ja että on ylipäätään olemassa semmoinen paikka, mihin sä voit tulla just sellaisena kuin sä itse olet. Niin kyllä se kaikessa yksinkertaisuudessaan on näiden, uskoisin molempien toimintojen, semmoinen selkäranka siellä taustalla.

Arja: Juha kerroit, että Lumoon löydetään eri tahojen kautta. Mutta mistä ihmiset saa tietää Murusta? Muuta kuin sen, että ai se on samassa rakennuksessa, mä näen ehkä jonkun ilmoituksen.

Jonna: Mulla ei ole antaa mitään tällaista tilastollista faktaa, niin kuin Juhalla oli. Mutta me ollaan tehty itsemme aika näkyväksi, että rummutetaan kyllä itseämme aika hyvin tuolla. Niin kuin sanoin jalkaudutaan oppilaitoksiin ja tehdään paljon yhteistyötä. Ja somessa tosi paljon ollaan näkyvillä. Ja tietysti sen puskaradion kautta. Että sitten, kun joku tulee tänne, niin sitten kertoo kavereille ja sana lähtee leviämään, niin sillain. Ja yhteistöillä myös siis sitä, että työntekijät tulee asiakkaiden kanssa käymään, niin sitten siitä jää aina tietenkin kävijöitä kanssa tuonne meidän toimintaan aktiivisiksi kävijöiksi.

Tiina: No nämä aktiiviset kävijät ja ehkä muutkin, niin mitä haluaisitte, että he tietäisivät nyt? Semmoiset, jotka nyt ehkä ensimmäistä kertaa tulevat tai etsivät jotain tällaista. Niin mitä haluaisitte, että paikalliset nuoret tietävät teidän toiminnasta? Tai mitä, jos joku miettii, että olisi kiva johonkin tällaiseen toimintaan lähteä mukaan, Lumoon tai Muruun, niin mitä olisi hyvä tietää?

Jonna: No ehkä semmoinen, että en mä nyt halua sanoa, että ei tarvitse jännittää, koska saa tuntea, mitä tunteita haluakaan tuntea. Mutta sillein, että ei oikeasti tarvitse jännittää, että siellä on niin rento ja letkeä henkilökunta ja kävijäkunta vastassa. Että sitten vaan, kun sen kynnyksen yli pääsee, niin me otetaan kyllä koppia. Ja jätetään myös rauhaan, jos siltä vaikuttaa. Mutta että sillein rohkeesti vaan tulee paikalle, että se ei ole mikään, me ei olla mikään semmoinen virallinen virasto, vaikea selittää. Semmoinen, että me vaadittaisiin jotain, että sun täytyy käyttäytyä tietyllä lailla tai sun täytyy just täyttää joku kuntoutussuunnitelma tai näyttää jotkut diagnoosisi, että sä nyt pääset niiden takia tai avulla tänne. Vaan että ihan niin omana itsenäsi ja matalalla kynnyksellä pelottomasti, tervetuloa.

Tiina: Ja onko Lumolla vähän samansuuntaista?

Juha: Joo, samoja juttuja. Me painotetaan sitä, että sinne tuleminen on vapaaehtoista. Jos ei siellä ole mukava olla, niin voi lähteä pois. Ja just, että tulkaa omana itsenänne. Ja meillä on ehkä sellainen, että kun meillä on sitä toiminnallisuutta, että me painotetaan sitä, että kenenkään ei tarvitse osata mitään. Täällä voi oppia uusia asioita. Ja voi oikeasti saada jotain, millä pääsee elämässä eteenpäin.

Arja: Tosiaan se, että ei tarvitse sitoutua nyt kolmeksi kuukaudeksi mihinkään toimintaan.

Juha: Joo, ei.

Arja: Vaikka onkin olemassa viikkokalenteri, niin se ei tarkoita sitten, että pitää lukujärjestyksen mukaan elää.

Juha: Joo, ei. Elikkä sinne kun tulee, niin jos sanotaan, että tulet vaikka kuvispajaan, niin se ei tarkoita, että tarvitsee ensi viikolla tulla. Vaan että tulet just silloin, kun itse haluaa.

Arja: Säntilliset ihmiset sitten miettii, että en mä uskalla mennä sinne, kun jos mä en jaksakaan ensi viikolla mennä.

Juha: Joo.

Arja: Että ehkä just se on hyvin levinnyt, se ajatus myös julkisuudessa tai mitä on teistä kuullut, että siellä voi käydä, mikä on tärkeää. Ja myös semmoinen pakkososiaalisuus, mikä helposti yhteiskunnassa on, että täytyy olla iloinen ja täytyy jaksaa jutella, niin te olette sellainen paikka molemmat, että voi mennä ihan mikä fiilis on.

Jonna: Juu, kyllä. Siellä ei ihmetellä tai katsota mitenkään nokanvartta pitkin, että jos haluaa ottaa semmoisen sosiaalisten pattereiden keräämishetken jossain nurkassa yksinään, niin [pieni naurahdus].

Tiina: Koska siis sekin on ihan supertärkeetä. Se aina aliarvioidaan, sosiaaliset patterit ja niitten loppuminen.

Jonna: Totta. Mä voisin pitää siitä jonkun oman podijakson, pelkästään tosta aiheesta.

Tiina: Se vaatisi oman tämmöisen palopuheensa ihan oikeasti.

Jonna: Totta.

Tiina: Muistaa, että kaikki tarvitsee välillä vähän latautumisaikaa.

Arja: Ja tietysti meitä sitten kiinnostaa myös se, että mitä te itse luette tai mitä te suosittelette, minkälaisia kirjoja muille? Koska kuitenkin olemme täällä kirjastossa. Ihan mitä vaan.

Jonna: Ihan mitä vaan.

Tiina: Mitä olet vaikka lukenut viimeksi tai mikä oli joku hyvä lukukokemus nuoruudesta? Tai ollaanhan me kaikki tässä edelleen nuoria, mutta siis niin.

Jonna: Niin, kyllä. Mä itse asiassa luen aika synkkää kirjallisuutta. Että haluan semmoisen disclaimerin sanoa tähän alkuun [pieni naurahdus]. Että mua kiinnostaa tosi paljon tämmöiset päihde- ja mielenterveysteemaiset kirjat. Mutta mä voisin suositella, yksi mun lempparikirjoista on tämmöinen kuin Huumeasema Zoo. Ja siellä nyökytellään, että joo.

Arja: Ja jatko-osa myös.

Jonna: Ja jatko-osa myös. Kyllä tykkäsin ekasta silti enemmän. Ja vitsi mulla oli joku toinenkin kirja mielessä, mutta mä unohdin sen. Juha ota sä koppia nytten, niin mä mietin, että tuleeko mulla se toinen kirja mieleen vielä.

Juha: Joo. Mä tykkään tosi paljon siitä Yuval Noah Hararista. Että ne on tosi hyviä. Sopii mun mielestä kaikille luettavaksi. Tommy Hellsteniä mä olen lukenut. Sopii kanssa kaikille. Semmoista pohdinnallista mä ehkä tykkään lukea. Ja jotenkin mä aina toivoisin, että mä oppisin siitä jotain. Niin kuin tässä Hararissa on usein sellainen näkökulma, että tuntuu, että joka kerta kun avaa sen kirjan, niin oppii jotain uutta. Niin se on jotenkin palkitsevaa.

Arja: Mehän oltaisiin voitu kysyä, että kerro lempikirjasi, niin me kerromme kuka sinä olet. Koska mun mielestä molempien nämä kirjat kyllä heijastaa teidän ammattiin [naurahduksia] tietyllä tavalla.

Jonna: Kyllä. Ja mulla tuli nyt mieleen, että se toinen kirja on Kourallinen tabuja, mikä kertoo sitten ihmisistä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa ja ovat selvinneet siitä. Niin mulla on sitten taas ehkä enemmän tämmöisiä elämänkerrallisia ja tositapahtumiin perustuvia kirjoja, mistä mä tykkään lukea päihde- ja mielenterveysteemalla just. Että jos Juhalla oli enemmän tuommoisia pohdinnallisia, niin mulla on sitten raakaa faktaa, mitä on tapahtunut. Mutta se jotenkin varmaan kanssa sitoutuu siihen, että kiinnostaa ihmiset ja ihmiskohtalot. Ja syyt tekojen takana ja tuntemukset ja ajatukset, eri syy-seuraussuhteet ja tämmöiset asiat.

Tiina: Kuulostaa siltä, että molemmilla on omat genrensä, mitkä kiinnostaa. Ja siis niin kuin sanottu, se selkeästi jotenkin heijastelee kyllä aina vähän ihmistä ja sellaista, että mitä tykkää lukea. Mutta tässä kohtaa me kovasti kiitetään. [vauhdikasta musiikkia alkaa soimaan taustalla] Juha ja Jonna, kovasti kiitämme teitä.

Juha: Kiitos paljon.

Jonna: Kiitos paljon.

Arja: Ja toivotaan, että löydätte ehkä tämänkin kautta sitten uusia kävijöitä.

Jonna: Toivotaan. Ja kiitos, että kutsuitte ja saatiin tulla tähän podcastiin vieraaksi.

Miesääni: Kuuntelit juuri Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Jos pidit kuulemastasi, tykkää, jaa, laita seurantaan ja kommentoi. Anna meille myös palautetta. Kerro, mitä pidit tai mistä aiheesta sinä haluaisit kuulla tulevaisuudessa.

[musiikki vaimenee]

Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcast
Jakso: Järjestötoiminta – Jonna Hyvönen ja Juha Heurlin
Tuottaja: Porin kaupunginkirjasto

[vauhdikasta musiikkia, vaimenee taustalle]

Tiina Tommila: Tervetuloa seuraamaan Porin kaupunginkirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Podcastissa haastatellaan Satakunnan alueella toimivia tai Satakunnan seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Juontajina tänään Tiina Tommila ja Arja Palonen. Tänään keskustelemme nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnista Ystäväkahvila Murun Jonna Hyvösen ja Kulttuuripaja Lumon Juha Heurlinin kanssa. [musiikki vaimenee] Ystäväkahvila Muru tarjoaa päihteettömän ajanviettopaikan 18–35-vuotiaille. Ystäväkahvila on paikka, johon nuori voi mennä viettämään aikaa. Osallistuminen yhteiseen toimintaan ei ole pakollista ja työntekijöille voi puhua murheistaan. Murun tavoite on ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja tarjota nuorille oma paikka. Muru on aloittanut toimintansa Porissa vuonna 2019. Kulttuuripaja Lumo taas on paikka, jonka toiminta on tarkoitettu 18–35-vuotiaille haastavassa elämäntilanteessa oleville nuorille aikuisille. Myös 17-vuotiaat, jotka täyttävät saman vuoden aikana 18 vuotta, ovat tervetulleita mukaan. Ei ole väliä oletko työssäkäyvä, työtön, opiskelija, sairaslomalla tai eläkkeellä. Kaikki ovat tervetulleita. Toimintaan osallistujat voivat olla muistakin kunnista kuin Porista ja toimintaan osallistutaan vapaaehtoispohjalta. Kulttuuripaja Lumo on toiminut Porissa vuodesta 2016. Tervetuloa Jonna ja Juha.

Juha Heurlin: Kiitos.

Jonna Hyvönen: Kiitos. Kiitos, että saatiin tulla.

Arja Palonen: Lumo ja Muru toimii molemmat tuossa kirjaston vieressä Yhteisötalo Otavassa, osoitteessa Otavankatu 5. Joten on pakko kysyä, että minkälainen teidän oma suhde kirjastoon on?

Jonna: Aivan. Tämmöinen alkuun, sitten tällainen kysymys. Porin pääkirjasto on mulle tosi rakas ja tärkeä paikka. Mä olen lukenut pienestä saakka paljon kirjoja, niin on tullut sitten täälläkin pyörittyä ja haettua kirjoja lainaan. Ja luettua myös täällä.

Juha: Mun täytyy kyllä myöntää, että liian vähän tulee käytettyä. Mä olen alun perin Ulvilasta, niin siellä aikoinaan käytin enemmän.

Arja: Lasketaan se silti, se kuuluu Satakirjastoihin.

Juha: Aivan, okei.

Arja: Pääset läpi.

Juha: Jes.

Tiina: Mä voisin heti alkuun kysyä vähän Lumon alkutaipaleesta. Onko näin, että hankkeena ollaan lähdetty liikkeelle?

Juha: Kyllä. Kaksivuotisena hankkeena. Silloin oli töissä sellaiset henkilöt kuin Minna Wallenius ja Annina Cerón. Ja mä olen itse tullut sitten 2017 mukaan vasta.

Tiina: No oliko siinä ihan täysin helppoa alkuun? Oliko alkutaipaleella jotain pieniä haasteita, millaisia vain? Vai oliko heti selvät suunnitelmat?

Juha: No se taas, että mitä mä olen kuullut siitä ekasta vuodesta, niin Minna ja Annina on tosiaan tehnyt tosi ison duunin. Että silloin, kun mä tulin mukaan, niin toiminta oli tavallaan jo käynnissä. Mutta väitän, että ei se helppoa ollut.

Tiina: Mutta kuitenkin vuodessa saatiin jo aika hyvin sillain isot linjat koottua?

Juha: Kyllä. Että se oli kyllä, niin kuin sanoin, niin oli tosi helppo tulla siihen mukaan. Että oli taitavat työntekijät siellä jo ennestään. Ja tavallaan se porukka, se oli käynnistetty se projekti jo.

Arja: Ja aika hienoa, että siitä tuli sitten ihan tämmöinen ei hankkeella toimiva, siis ihan vakiintui.

Juha: Kyllä.

Arja: Niin sekin kertoo, että se toiminta saatiin hyvin käyntiin.

Juha: Kyllä.

Tiina: Se ei ole aina ihan annettu, että niin kävisi.

Juha: Ei varmasti ole. Ja on ihan Suomen mittakaavallakin, niin tosi paljon osallistujia Porin Kulttuuripajalla.

Tiina: Okei, hieno kuulla. Ja siihen mennäänkin sitten vähän myöhemmin vielä, itse osallistavaan toimintaan.

Arja: Ja Muru on aloittanut sitten muutama vuosi Lumon jälkeen. Mistä se lähti liikkeelle?

Jonna: No tähän alkuun sanottakoon, että mä olen siis tullut vuodenvaihteessa Ystäväkahvila Muruun töihin. Että Juha saattaa ehkä vähän sitten täydentää näitä aukkoja, mitä mä en osaa itse kertoa. Mutta olen ymmärtänyt, että on ollut tällaiselle paikalle tarvetta. Ja sitten on tehty hankehakemus. Ja 2019 Ystäväkahvila Muru on alkanut hankkeena myös.

Arja: Ja vakiintunut jo.

Jonna: Vakiintui viime joulukuussa.

Arja: Aika hieno.

Jonna: Aika hieno juttu, kyllä.

Arja: Koska tärkeitä molemmat paikat. Mutta se ei ole itsestäänselvyys, että ne saadaan vakiinnutettua ja saadaan rahoitus sitten pyörimään.

Jonna: Juu, ei todellakaan. Ja niin kuin Juhakin sanoi, että on ollut mahtavia työntekijöitä Lumossa tekemässä Lumosta Lumon, niin samanlailla Ystäväkahvila Murussa on ollut kyllä ihan mielettömiä työntekijöitä luomassa tosta paikasta tuollaista, mitä se tänä päivänä on ja mitä se edustaa ja tarjoaa. Niin saa kyllä jatkaa tätä tehtyä työtä sillein kunnialla, kun on ollut niin hyvä posse siellä aikaisemminkin.

Tiina: No sitten vähän kyseltäisiin oikein tästä itse toiminnasta. Murussahan toimii kahvilakavereita.

Jonna: Kyllä.

Tiina: Ja sitten siellä on ideana just se, että voi keventää sydäntään ja jutella niitä näitä. Ja vaikka tavata uusia ihmisiäkin, kai?

Jonna: Kyllä.

Tiina: Joo. No sitten toi kahvilakaveritoiminta, onko se suosittua?

Jonna: On se suosittua. Mä sanoisin, että meillä on tällä hetkellä about 50 kahvilakaveria. Meillä oli tänä keväänä kahvilakaverikoulutus, kuuden kerran tapaamiset. Ja tämmöinen koulutus, josta valmistui nyt sitten taas 7 uutta vapaaehtoista kahvilakaveria. Niin se on kyllä suosittua [pieni naurahdus].

Tiina: No antoiko tämä koulutus, mistä puhuit, niin antoiko se jonkun näköisiä tavallaan välineitä siihen, jos huomataan, että pelkkä tämmöinen kahvirupattelu ei nyt ehkä riitä? Niin huomaamaan sellaisia tilanteita ja ehkä sitten jotenkin reagoimaan niihin, onko siinä jotain tällaista?

Jonna: Joo. Siinä kahvilakaverikoulutuksessa, se on räätälöity nimenomaan Murun kahvilakavereille. Ja siellä käydään tämmöisiä vuorovaikutustaitoja ja tunnetaitoja läpi. Ja siellä käydään myös tämmöisiä tilanteita, että mitä tehdä sitten jos näkeekin jonkun yksinäisen tai näkeekin jonkun, joka tarvitsisi vähän apua enemmänkin. Ajatus on siinä se, että kahvilakaverit tunnistaisi ne tilanteet ja tulisi sitten meille työntekijöille sanomaan siitä. Ja sitten me otettaisiin koppia ja jatkettaisiin eteenpäin. Eikä sillein, että he alkaisi sitten toisen nuoren asioita niinkään käymään läpi ja auttamaan missään kauhean suuressa mittakaavassa.

Tiina: Joo, tämä kuulostaa todella toimivalta mallilta. Ja varmaan sitä on ollutkin?

Jonna: On, kyllä. Meillä on tuolla tosi hyvä semmoinen yhteishenki ja yhteisöllisyys ihan huipussaan. Että kyllä tosi herkästi he pitävät siellä toisistaan huolta ja huomioivat uusia kävijöitä. Ja toki vanhojakin. Että kaikki otetaan huomioon kyllä Murussa.

Tiina: Voin kuvitella, että siitä on oikeasti semmoinen porukka sillain muotoutunut.

Jonna: Kyllä.

Tiina: Mutta kuitenkin ehkä sellainen porukka, mihin on kiva tulla mukaan.

Jonna: Juu. Tuolla onkin Murussa semmoinen sanonta, että jos pöydässä on tilaa, niin sinne vaan. Että ei ole kyllä semmoista kulttuuria, että jätettäisiin ulkopuolelle ketään. Että vaikka siellä on semmoisia ydinporukoita ehkä muodostunut, niin ne on silti aina avoimia uusille tyypeille.

Tiina: Kuulostaa ihan mahtavalta.

Jonna: Kyllä.

Arja: Lumon toiminta perustuu sitten tämmöisiin vertaisohjaajiin. Ja heitä myös koulutetaan. Mitäs se nyt tarkoittaa se vertaisohjaavuus ja miten se näkyy Lumon toiminnassa?

Juha: Joo. Elikkä on olemassa semmoinen kulttuuripajamalli, mikä on kehitetty silloin, kun näitä kulttuuripajoja aloitettiin. Ja sen pohjalta tota Muruakin, mä voin tässä kertoa, on lähdetty rakentamaan. Että alun perin oli Lumo ja sitten mietittiin, että mitä voisi tähän saada jotain vähän erilaista. Mutta hyödynnettäisiin tosiaan tätä vertaistukea, niin kuin kahvilakavereita esimerkiksi. Mutta joo, eli se tarkoittaa, meillä semmoista käytetään kuin ohjattu toiminnallinen vertaistuki.

Arja: Hieno termi [pieniä naurahduksia].

Juha: Kyllä. Eli se tarkoittaa sitä, että siellä on työntekijät, jotka ohjaa tätä toimintaa. Ja toiminnallinen tarkoittaa sitä, että tehdään yhdessä jotain. Että siellä me ei keskitytä keskusteluryhmiin, vaan siihen tekemiseen. Ja vertaistuki sitä, että nämä osallistujat, ketkä on käynyt sen vertaisohjaajakoulutuksen, niin ne ohjaa sitten niitä pajoja. Eli me työntekijät ei ohjata niitä. Eli vertaisohjaajat suunnittelee ja toteuttaa ne pajat ja me työntekijät ollaan siellä niitten tukena.

Arja: Te olette siinä ympärillä semmoisia katsomassa, että tarviiko joku jotain.

Juha: Joo. Ja me tarjotaan se alusta, niin kun joku käytti sellaista sanaa, että missä se onnistuu se toiminta.

Arja: Teidän viikkokalenteri on aika huikea, siellä on monenlaista toimintaa. Vertaisohjaajia on siis paljon.

Juha: Kyllä. Eli vuosien saatossa on noin sata vertaisohjaajaa koulutettu. Ja heistä edelleen käy noin viitisenkymmentä vuosittain.

Arja: Ja viikkotoiminta perustuu siihen, mikä on niitten vertaisohjaajien se ala, mitä he haluaa. Piirretäänkö vai tehdäänkö käsitöitä vai onko se musiikkia.

Juha: Joo, omat tällaiset kiinnostuksen ja mielenkiinnon kohteet. Elikkä jos sä tykkäät maalailla tai soitella kitaraa, niin käyt vertaisohjaajakoulutuksen, etsitään niitä sun vahvuuksia, missä sä olet hyvä, mikä sua kiinnostaa. Niin sen pohjalta sitten voidaan alkaa rakentaa sulle, yhdessä työntekijöiden kanssa voidaan jutella ja kehittää tämmöisiä ideoita, että mitä pajaa sä haluisit lähtee vetämään.

Arja: Mistä ne nuoret ja nuoret aikuiset löytää teille?

Juha: No tällä hetkellä noin viiskyt prossaa tulee erilaisten tahojen kautta, on se sitten hoitotaho tai joku tällainen tukeva taho. Ja sitten toiset viiskyt prossaa tulee puskaradion kautta nykyisin.

Arja: Mutta voi ihan tulla ovesta ja sanoa, että mä haluasin tulla toimintaan mukaan?

Juha: Kyllä. Ja sillain tullaankin. Meillä on myös siinä viikko-ohjelmassa semmoinen Tervetuloa mukaan -paja joka keskiviikko 11–12. Niin sitä me suositellaan aina, kun joku kysyy, että koska mä tuun, niin se on paras tapa tulla mukaan. Mutta silti tulee porukkaa edelleen sillain, että vaikka jonkun kaverin mukana, että mä tulin nyt tänne. Ja sitten usein, että ei mitään, että mukaan toimintaan vaan. Mutta sitten me sanotaan, että jos haluat enemmän ruveta käymään, niin tule ihmeessä siihen Tervetuloa mukaan -pajaan sitten.

Arja: Eli teille on, Lumoon on matala kynnys. Ja Muruun ei ole lainkaan kynnystä, kun voi mennä vaan kahville. Eikö niin?

Jonna: Kyllä. Näinkin voisi sanoa.

Tiina: Haluaisin kysyä vielä siitä, että kun paljon puhutaan nyt toiminnasta, niin haluatko nostaa jotain sieltä, että mitä kaikkea toimintaa teillä on ollut? Millaisia nämä viikkopajat on, millaisia aiheita niissä on tai näin?

Juha: Joo, elikkä mä voisin sanoa, että meillä on viisi semmoista päähaaraa. Eli meillä on aina jotain musiikkia, aina jotain kuvataidetta, aina on jotain käsitöitä, aina on jotain liikunnallista tai ulkoilullista ja sitten aina on jotain pelaamista, lautapelejä, videopelejä, roolipelejä, tämmöisiä. Ja sitten on tietysti, lemmikit on kauhean suosittuja tämmöisiä. Mutta tuommoiset viisi päähaaraa, mitä me pyritään aina tarjoamaan.

Tiina: Onko teillä ollut esimerkiksi lemmikkejä vierailulla?

Juha: Joo. Että meillä on tosiaan semmoinen lemmikkipaja. Ja nyt olen vähän sellaista villiä huhua jo kuullut, että tossa kesän ohjelmassa, mikä suunnitellaan tänään, niin saattaisi olla taas. Ja siis ihan kaikista suosituimpia ellei suosituin paja on se.

Arja: Paljon yhdessä ryhmässä noin, siis mikä se kävijämäärä on sitten niissä ryhmien sisällä?

Juha: Joo. Elikkä meillä on keskimääräinen pajan osallistujamäärä 7–8. Pienimmissä pajoissa saattaa olla 1 tai 2, eli ne voi olla jotain tosi pieniä. Ja sitten isoimmissa pajoissa on 20 ja joskus on yli 30:kin.

Arja: No entäs Murun keskimääräinen illan kävijämäärä?

Jonna: Meillä käy näissä Murun ns. normi-illoissa 20–30 kävijää. Ja sitten, kun on jotain teemailtaa tai vähän jotain normaalista poikkeavaa, niin sitten puhutaan yli 50 kävijästä.

Arja: Minkälaisia nämä on nämä teemaillat?

Jonna: No riippuen vähän. Että meillä on tänä vuonna ollut, me oltiin pääsiäisenä auki ja me oltiin vappuaatto auki ja meillä oli ystävänpäiväbileet. Ja sitten meillä on sateenkaarikahvila. Järjestetään tosiaan Lumon kanssa ja Satakunnan Setan kanssa neljä kertaa vuodessa, eikö ole? Joo. Niin näissä sateenkaarikahviloissa kävijämäärä ylettyy 80:een suurin piirtein, että ne on tosi suosittuja. Sitten mitäs muuta meillä vielä on. Tämmöisiä, mitä mä nyt sanoin tässä näitä tämmöisiä teemailtoja.

Tiina: No siinä on aika paljon jo.

Jonna: Joo.

Tiina: Eli tosi aktiivista toimintaa.

Jonna: Juu, on.

Tiina: Mä haluaisin kysyä ihan semmoisesta normipäivästä sekä Murussa että Lumolla. Onko semmoista normipäivää olemassa? Haluatteko jotenkin kuvailla? Mitä yleensä, mimmoinen on ihan semmoinen normaali ilta tai päivä tai miten?

Jonna: No mä sanoisin, että meidän normaali ilta on semmoinen, että me avataan neljältä ovet ja jengiä valuu sinne pikkuhiljaa. Jotkut on jo neljältä heti odottaan siinä oven takana, että pääsee tuleen. Ja jotkut on koko illan, pelailee siellä ja tankkaa kahvia koneeseen. Ja jotkut tulee pyörähtämään. Sitten siellä pelataan bilistä. Ja meillä on nyt tämmöisiä hyvinvointiteknologialaitteita kesän ajan siellä, niin niitä on testailtu ja pelailtu. Ja me pelaillaan korttia siellä ja jutskaillaan. Ja jotkut tosiaan tulee ja juo sen yhden kahvikupin ja ei sano mitään kellekään tai vähän vaihtaa kuulumisia ja lähtee meneen. Ja jotkut tulee sinne ja on sitten koko neljä tuntia siellä pelipöydässä. Että semmosta rauhallisen hyvää harmoniaa siellä Murussa tämmöisenä normaalina arki-iltana.

Tiina: Eli tosi monenlaisia eri tapoja olla Murun kävijä.

Jonna: On. Sinne mahtuu jos monenmoista eri persoonaa ja tapaa olla oma ittensä. Että siellä saa olla kyllä.

Tiina: Mites Lumolla?

Juha: Joo. Me tullaan me työntekijät yleensä ysiltä töihin. Ja siinä on aikaa sitten valmistella asioita. Normaalipäivänä meillä alkaa pajat kahdeltatoista ja loppuu neljän viiden välissä. Ja pajojen lisäksi meillä on myös sitä semmoista hengailua. Eli meillä on yleensä kahdestatoista neljään semmoinen aika, että sun ei tarvi osallistua pajoihin, että sä voit tulla myös Lumolle vaan tapaan ihmisiä, pelaan korttia ja niin edespäin. Niin useimmiten, mä lähden siitä kävelemään, niin meillä on semmoinen pieni kahvila, minkä nimi on Mukila, ja siinä on aina joku korttirinki. Ja aina on joku, meillä on siis tarjolla siellä jotain purtavaa aina ja kahvia. Siinä on aina joku ottamassa kahvia. Sitten aina joku paja pyörii jossain ja ihmiset saa mennä sinne, jos haluaa ja niin edespäin. Ja sitten paja, meillä on normaalisti noin, olisiko meillä kolmesta neljään pajaa päivässä. Niin jotkut tulee yhteen pajaan, semmoiseen mikä kiinnostaa eniten. Ja jotkut on sillain, että saattaa olla siinä saman päivän ne kaikki pajat.

Tiina: Kuulostaa sillein toimivalta. Ja jotenkin ajatuksena se, että voit tulla vaan siksi aikaa, kun itse haluat. Että ei tarvitse olla sitä koko päivää tai voi olla vaan yhden pajan tai ei välttämättä ehkä ole pakko olla yhtä pajaakaan, voi tulla vaan hengailemaan.

Juha: Kyllä. Ja meillä ei ole mitään sellaisia aikatauluja niissä pajoissa. Tai niissähän on aikataulut, mutta ei se velvoita mitenkään. Että jos tulee vartin myöhässä, niin no problem, että sinne vaan. Ja sitten lähtee heti, kun siltä tuntuu, jos tuntuu.

Tiina: Mahtavaa.

Arja: Eli kun Lumoon tulee ja voi hengailla siellä ja sitten voi siirtyä Muruun sen jälkeen, eikö niin?

Jonna: Kyllä. Ja mä en tiedä onko meillä jotain prosenttimäärää, kuinka moni tulekaan. Mutta kyllä sieltä yläkerrasta sitten valuu jengiä alakertaan aika komiasti.

Juha: Kyllä. Ja siinä voi tavallaan riippuen osallistujan päivästä, että onko tänään sellainen päivä, että mä haluan tehdä jotain vai haluanko mä mennä vaan tapaan ihmisiä ja kahvitteleen. Ja nukuinko pitkään, meenkö vasta Muruun. Ja paljon asioita. Niin kyllä tarjotaan sillain koko vuorokaudeksi jotain [naurahduksia].

Jonna: Melkeinpä.

Tiina: Välillä ehtii ehkä nukkumaan.

Juha: Kyllä.

Arja: Ja jos iltaa miettii, niin päihteettömiä paikkoja tuon ikäisille nuorille ja nuorille aikuisille ei taida kaupungilla olla muuta kuin Muru? Jos ajattelee kahvilat useimmat menee tietysti aika aikasten kiinni.

Jonna: Kyllä, ei niitä kauhee-

Arja: Tai ainakin se, että ei katsota pahalla, vaikka sä olet istunut yhden kahvikupin kanssa jo kaksi tuntia.

Jonna: Niin että meillä?

Arja: Niin, että te ootte se ainoa tuommoinen paikka.

Jonna: Juu, kyllä. Ja mun mielestä meidän kävijämäärätkin kertoo siitä, että tuommoiselle paikalle on kyllä tarvetta Porissa. Ja mun piti sanoa itse asiassa, tuli nyt mieleen noista tapahtumista, meillä on myös yökahvilat. Järjestetään kanssa muutamia kertoja, neljä kertaa vuodessa, mitkä on kanssa tosi suosittuja. Ja mä veikkaan, että osasyy siihen, minkä takia ne on suosittuja, on se, että ne on yleensä perjantaisin. Ne alkaa kahdeksalta ja loppuu yökahdelta. Niin ei ole kauheasti tahoja, mitkä järjestäisi perjantai-iltaisin nuorille aikuisille päihteetöntä tekemistä tuohon aikaan. Niin ne on kyllä kanssa, että hipoo 80, 90 kävijää nämä yökahvilat. Mikä kanssa mun mielestä just kertoo siitä, että tämmöisiä päihteettömiä matalan kynnyksen paikkoja tarvitaan.

Tiina: Voisi kuvitella, että noi yökahvilat on sellaisia, mille oli just vielä enemmänkin kysyntää.

Jonna: Ihan varmasti olisi juu.

Arja: No te molemmat näytte työn kautta aika vahvasti Porin somessa ainakin porilaisille. Ja ehkä katukuvassakin. Niin miten te koette henkilökohtaisella tasolla, että te olette pystynyt vaikuttamaan nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointiin? Tämmöinen pieni itsensä nostaminen nyt tähän kohti.

Jonna: Tämä on hyvää harjoitusta tämmöisille porilaisille. Tai no hän on ulvilalainen sielu, mutta. Aloitatko sä?

Juha: Aloita sä vaan.

Jonna: Eli miten on pystynyt vaikuttaan?

Arja: Niin.

Jonna: No mä ajattelen, että mun tapani vaikuttaa ja ehkä mun vahvuus työntekijänä on luoda semmoista yhteisöllisyyttä ja hyvää ilmapiiriä ja me-henkeä. Ja semmoista fiilistä, että kaikki kohdataan sellaisina kuin he on. Ja mä toivon, että mä pystyn antamaan nuorille semmoisen kokemuksen, että mä olen nähnyt ja kuullut heidät. Ja että he on tervetulleita sellaisina kuin he on Muruun. Niin mä ajattelen, että se on mun semmoinen supervoimani, että sitten mä pystyn siellä nostattaan sellaista yhteishenkeä. Ja sitä kautta luomaan semmoisen kokemuksen niille nuorille, että heidän tunteensa on valideja ja he kelpaavat niiden tunteiden ja ajatuksien kanssa just sellaisina kuin he on.

Arja: Ja Juha?

Juha: Joo. Mä aloitan tämän nyt heti tällein, että kun me tehdään työryhmässä meidän työtämme, niin mun on pakko kehua sitä koko työryhmää tähän alkuun, että meillä on tosi hyvä työporukka.

Jonna: Niin, mä kehuin vaan itteeni [naurahduksia]. Tämä näyttää niin pahalta.

Juha: Mutta mä nyt toimin siinä vastaavana ohjaajana ja tavallaan ohjaan sitä työryhmää. Niin kyllä siinä oma panoskin täytyy näkyä. Ja sellainen organisointikyky. Mutta kyllä mä näkisin, että se tulee ihan päivittäisessä ellei viikoittaisessa palautteessa esiin, että jotain on tehty oikein. Ja siis kävijämäärissä. Mutta kysytään myös palautetta ja tosi monet osallistujat tulee sanomaan sitä ihan ilman kysymättäkin, että kuinka tärkeä tämä paikka on ja niin edespäin. Niin kyllä siinä jotain on oikein tehty.

Arja: No olet sä Juha ajatellut jo joskus nuoruudessasi, että joku tällainen työ olisi semmoinen? Vai ihan sattumaltako ajauduit tällaiseen hommaan?

Juha: Olen mä ajatellut. Että kyllä mä olen ihan nuoresta asti halunnut tehdä jotain ihmisten kanssa. Ehkä jotain yhteiskunnallista. Mä olen alun perin opiskellut nuoriso-ohjaajaksi ja olin silloin töissä hiukan aikaa nuoriso-ohjaajana ja sitten opiskelin sosionomiksi. Ja siitä mä tulin suoraan tänne. Että kyllä mä nuoriso ja nuorten aikuisten kanssa olen aika pitkään tiennyt haluavani tehdä duunia.

Arja: Entäs Jonna, unelma-ammatti?

Jonna: Tämä? Unelma-ammatti? No itse asiassa kyllä. Nuorten ja nuorten aikuisten kanssa työskentely on ihan mahtavaa. Tämä ei ehkä ollut mulla niin selkeä kuin mitä Juhalle. Mutta tämä on ollut aina semmoinen mahdollisuus, mikä on ollut siellä jossain kytemässä ja odottamassa, että joku päivä vielä. Ja se päivä tapahtui tammikuussa 2023.

Arja: Ja teillähän molemmilla on tietysti tuollainen, mitä ei ole voinut nuorena ajatella, että tämmöistä mä haluan tehdä, koska tällaista ei ole silloin ollut.

Jonna: Niin, sekin.

Arja: Kun taas nyt teidän kävijät voi nähdä myös sen, että ai tällaista työtäkin voi olla ja mä ehkä haluan joskus olla tukemassa muita.

Jonna: Kyllä. Ja pakko myös sanoa tähän, että se on ihan mahtavaa, kun me käydään, me tehdään tosi paljon WinNovan kanssa ja Diakin ja SAMKin kanssa yhteistyötä ja jalkaudutaan oppilaitoksiin. Niin me saadaan siellä lähihoitajaopiskelijoita ja sosionomiopiskelijoita kohdata ja jutella heidän kanssaan ja kertoa meidän työstä. Niin se, että hekin innostuu siitä ja on just sillein, että vau, että tällaistakin nuorisotyö voi olla ja sosiaalityö voi olla tällaistakin. Että ihan mahtavaa, että ehkä se ei olekaan sitä, lähihoitajillakin ehkä on, että se ei olekaan aina semmoista, että ollaan jossain hoivakodissa tai että se on jotain tietynlaista. Että tosi paljon isommat raamit on työskennellä täällä nuorisopuolella kuin mitä ehkä sillein yleisesti ajatellaan.

Arja: Eli siis se, että te olette myös vaikuttajia, mutta te olette myös esikuvia omassa työssään.

Jonna: No tuollain vaatimattomasti ilmaistuna [naurahtaa].

Arja: Mä yritän nyt tällain nostaa, ettette ole niin kovin vaatimattomia.

Jonna: No kivasti sanottu, kiitos. Ei sitä itse ajattele sillein. Mutta ajattelee sillein, että se on etuoikeus mulle kertoa mun työstä ja näyttää sillein ehkä mahdollisesti jollekin nuoremmille opiskelijoille suuntaa myös, että mitä kaikkea voi olla tällä alalla tarjottavana ammatillisesti.

Arja: Ja mahdollisesti tällainen myös lisääntyy vuosien edetessä, että voisin kuvitella.

Jonna: Ihan varmasti lisääntyy.

Tiina: Ja kun puhuttiin vaikuttamisesta ja niistä isoista raameista, niin haluaisin kuulla vielä, että mikä teidän mielestä on teidän työssänne tai nyt Lumolla tai Murulla, niin onnistunut erityisen hyvin? Mikä on sellainen, mikä tuntuu, että siitä on ollut oikeasti hyötyä ja ollut tosi, että vaikuttanut jotenkin?

Juha: No kyllä meillä ainakin ylipäätään se, että osallistujia tulee. Meillä ei ole ollut oikeastaan sinä aikana, kun mä olen ollut tässä duunissa, niin koskaan sellaista tilannetta, että mistäs me saatas jengiä. Se on nyt ainakin yksi. Ja sitten vertaistuki on sellainen sana, minkä kuulee aika monessa paikassa. Niin tavallaan, että sinä päivänä, kun mä astuin tuonne duuniin, niin mä näin, että vitsi täällä se toimii. Että täällä oikeasti jengi auttaa toisiaan. Nämä oikeasti suunnittelee, nämä päättää, mitä ne tekee.

Tiina: Ihan mahtavaa, kun pystytte antamaan nimenomaan sen alustan tällaiselle. Kun just sitä sanoit, että te olette se alusta ja se vähän niin kuin kasvaa siitä, niin se on tosi hienoa. Ja siis vertaistuki on ehkä sellainen asia, mitä ehkä vähän ylimarkkinoidaan joissakin asioissa. Mutta jos se on oikeasti, tai kun se on saatu teillä niin hienosti toimimaan, niin se on niin upeeta. Ja siis musta tuntuu, että teillä ehkä on, niin kuin Murullakin, niin sellainen yhteisöllinen henki just siellä ja semmoista, ettei kukaan jää yksinään. Ja se on varmaan vähän se koko toiminnan ajatuskin.

Juha: Kyllä. Ja kyllä siihen yhteisöllisyyteen nyt aina pyritään. Mutta mä ehkä sanon tähän vielä, että siellä on mahdollisuus olla myös yksin, jos haluaa.

Jonna: Totta.

Juha: Se usein unohtuu, että jotkut kaipaa sitä, että yksin siellä porukan kanssa.

Tiina: Hyvä pointti. Sekään ei ole tavallaan, se ehkä unohtuu usein, niin kuin sanoit. Ja myös se ei ole aina annettua, että tällaisia paikkoja olisi. Niin sekin on mun mielestäni jo pelkästään onnistuminen, että te olette saanut vakiinnutettua hankkeesta tällaiseksi vakinaiseksi toiminnaksi Lumon sekä Murun. Niin sekin on jo pelkästään. Mitä Jonna sanoo Murun osalta tähän asiaan?

Jonna: No mä komppaan tuossa vähän Juhaa, että kyllä mä ajattelen, että toi, että jengi tulee paikalle, niin on jo yksi isoimpia saavutuksia. Mutta just se, että on onnistuttu luomaan tämmöinen turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin omaava paikka, mihin ihmiset saa tulla kokemaan sitä vertaistukea ja saa tulla olemaan yksin, jos siltä tuntuu. Ja että on ylipäätään olemassa semmoinen paikka, mihin sä voit tulla just sellaisena kuin sä itse olet. Niin kyllä se kaikessa yksinkertaisuudessaan on näiden, uskoisin molempien toimintojen, semmoinen selkäranka siellä taustalla.

Arja: Juha kerroit, että Lumoon löydetään eri tahojen kautta. Mutta mistä ihmiset saa tietää Murusta? Muuta kuin sen, että ai se on samassa rakennuksessa, mä näen ehkä jonkun ilmoituksen.

Jonna: Mulla ei ole antaa mitään tällaista tilastollista faktaa, niin kuin Juhalla oli. Mutta me ollaan tehty itsemme aika näkyväksi, että rummutetaan kyllä itseämme aika hyvin tuolla. Niin kuin sanoin jalkaudutaan oppilaitoksiin ja tehdään paljon yhteistyötä. Ja somessa tosi paljon ollaan näkyvillä. Ja tietysti sen puskaradion kautta. Että sitten, kun joku tulee tänne, niin sitten kertoo kavereille ja sana lähtee leviämään, niin sillain. Ja yhteistöillä myös siis sitä, että työntekijät tulee asiakkaiden kanssa käymään, niin sitten siitä jää aina tietenkin kävijöitä kanssa tuonne meidän toimintaan aktiivisiksi kävijöiksi.

Tiina: No nämä aktiiviset kävijät ja ehkä muutkin, niin mitä haluaisitte, että he tietäisivät nyt? Semmoiset, jotka nyt ehkä ensimmäistä kertaa tulevat tai etsivät jotain tällaista. Niin mitä haluaisitte, että paikalliset nuoret tietävät teidän toiminnasta? Tai mitä, jos joku miettii, että olisi kiva johonkin tällaiseen toimintaan lähteä mukaan, Lumoon tai Muruun, niin mitä olisi hyvä tietää?

Jonna: No ehkä semmoinen, että en mä nyt halua sanoa, että ei tarvitse jännittää, koska saa tuntea, mitä tunteita haluakaan tuntea. Mutta sillein, että ei oikeasti tarvitse jännittää, että siellä on niin rento ja letkeä henkilökunta ja kävijäkunta vastassa. Että sitten vaan, kun sen kynnyksen yli pääsee, niin me otetaan kyllä koppia. Ja jätetään myös rauhaan, jos siltä vaikuttaa. Mutta että sillein rohkeesti vaan tulee paikalle, että se ei ole mikään, me ei olla mikään semmoinen virallinen virasto, vaikea selittää. Semmoinen, että me vaadittaisiin jotain, että sun täytyy käyttäytyä tietyllä lailla tai sun täytyy just täyttää joku kuntoutussuunnitelma tai näyttää jotkut diagnoosisi, että sä nyt pääset niiden takia tai avulla tänne. Vaan että ihan niin omana itsenäsi ja matalalla kynnyksellä pelottomasti, tervetuloa.

Tiina: Ja onko Lumolla vähän samansuuntaista?

Juha: Joo, samoja juttuja. Me painotetaan sitä, että sinne tuleminen on vapaaehtoista. Jos ei siellä ole mukava olla, niin voi lähteä pois. Ja just, että tulkaa omana itsenänne. Ja meillä on ehkä sellainen, että kun meillä on sitä toiminnallisuutta, että me painotetaan sitä, että kenenkään ei tarvitse osata mitään. Täällä voi oppia uusia asioita. Ja voi oikeasti saada jotain, millä pääsee elämässä eteenpäin.

Arja: Tosiaan se, että ei tarvitse sitoutua nyt kolmeksi kuukaudeksi mihinkään toimintaan.

Juha: Joo, ei.

Arja: Vaikka onkin olemassa viikkokalenteri, niin se ei tarkoita sitten, että pitää lukujärjestyksen mukaan elää.

Juha: Joo, ei. Elikkä sinne kun tulee, niin jos sanotaan, että tulet vaikka kuvispajaan, niin se ei tarkoita, että tarvitsee ensi viikolla tulla. Vaan että tulet just silloin, kun itse haluaa.

Arja: Säntilliset ihmiset sitten miettii, että en mä uskalla mennä sinne, kun jos mä en jaksakaan ensi viikolla mennä.

Juha: Joo.

Arja: Että ehkä just se on hyvin levinnyt, se ajatus myös julkisuudessa tai mitä on teistä kuullut, että siellä voi käydä, mikä on tärkeää. Ja myös semmoinen pakkososiaalisuus, mikä helposti yhteiskunnassa on, että täytyy olla iloinen ja täytyy jaksaa jutella, niin te olette sellainen paikka molemmat, että voi mennä ihan mikä fiilis on.

Jonna: Juu, kyllä. Siellä ei ihmetellä tai katsota mitenkään nokanvartta pitkin, että jos haluaa ottaa semmoisen sosiaalisten pattereiden keräämishetken jossain nurkassa yksinään, niin [pieni naurahdus].

Tiina: Koska siis sekin on ihan supertärkeetä. Se aina aliarvioidaan, sosiaaliset patterit ja niitten loppuminen.

Jonna: Totta. Mä voisin pitää siitä jonkun oman podijakson, pelkästään tosta aiheesta.

Tiina: Se vaatisi oman tämmöisen palopuheensa ihan oikeasti.

Jonna: Totta.

Tiina: Muistaa, että kaikki tarvitsee välillä vähän latautumisaikaa.

Arja: Ja tietysti meitä sitten kiinnostaa myös se, että mitä te itse luette tai mitä te suosittelette, minkälaisia kirjoja muille? Koska kuitenkin olemme täällä kirjastossa. Ihan mitä vaan.

Jonna: Ihan mitä vaan.

Tiina: Mitä olet vaikka lukenut viimeksi tai mikä oli joku hyvä lukukokemus nuoruudesta? Tai ollaanhan me kaikki tässä edelleen nuoria, mutta siis niin.

Jonna: Niin, kyllä. Mä itse asiassa luen aika synkkää kirjallisuutta. Että haluan semmoisen disclaimerin sanoa tähän alkuun [pieni naurahdus]. Että mua kiinnostaa tosi paljon tämmöiset päihde- ja mielenterveysteemaiset kirjat. Mutta mä voisin suositella, yksi mun lempparikirjoista on tämmöinen kuin Huumeasema Zoo. Ja siellä nyökytellään, että joo.

Arja: Ja jatko-osa myös.

Jonna: Ja jatko-osa myös. Kyllä tykkäsin ekasta silti enemmän. Ja vitsi mulla oli joku toinenkin kirja mielessä, mutta mä unohdin sen. Juha ota sä koppia nytten, niin mä mietin, että tuleeko mulla se toinen kirja mieleen vielä.

Juha: Joo. Mä tykkään tosi paljon siitä Yuval Noah Hararista. Että ne on tosi hyviä. Sopii mun mielestä kaikille luettavaksi. Tommy Hellsteniä mä olen lukenut. Sopii kanssa kaikille. Semmoista pohdinnallista mä ehkä tykkään lukea. Ja jotenkin mä aina toivoisin, että mä oppisin siitä jotain. Niin kuin tässä Hararissa on usein sellainen näkökulma, että tuntuu, että joka kerta kun avaa sen kirjan, niin oppii jotain uutta. Niin se on jotenkin palkitsevaa.

Arja: Mehän oltaisiin voitu kysyä, että kerro lempikirjasi, niin me kerromme kuka sinä olet. Koska mun mielestä molempien nämä kirjat kyllä heijastaa teidän ammattiin [naurahduksia] tietyllä tavalla.

Jonna: Kyllä. Ja mulla tuli nyt mieleen, että se toinen kirja on Kourallinen tabuja, mikä kertoo sitten ihmisistä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa ja ovat selvinneet siitä. Niin mulla on sitten taas ehkä enemmän tämmöisiä elämänkerrallisia ja tositapahtumiin perustuvia kirjoja, mistä mä tykkään lukea päihde- ja mielenterveysteemalla just. Että jos Juhalla oli enemmän tuommoisia pohdinnallisia, niin mulla on sitten raakaa faktaa, mitä on tapahtunut. Mutta se jotenkin varmaan kanssa sitoutuu siihen, että kiinnostaa ihmiset ja ihmiskohtalot. Ja syyt tekojen takana ja tuntemukset ja ajatukset, eri syy-seuraussuhteet ja tämmöiset asiat.

Tiina: Kuulostaa siltä, että molemmilla on omat genrensä, mitkä kiinnostaa. Ja siis niin kuin sanottu, se selkeästi jotenkin heijastelee kyllä aina vähän ihmistä ja sellaista, että mitä tykkää lukea. Mutta tässä kohtaa me kovasti kiitetään. [vauhdikasta musiikkia alkaa soimaan taustalla] Juha ja Jonna, kovasti kiitämme teitä.

Juha: Kiitos paljon.

Jonna: Kiitos paljon.

Arja: Ja toivotaan, että löydätte ehkä tämänkin kautta sitten uusia kävijöitä.

Jonna: Toivotaan. Ja kiitos, että kutsuitte ja saatiin tulla tähän podcastiin vieraaksi.

Miesääni: Kuuntelit juuri Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Jos pidit kuulemastasi, tykkää, jaa, laita seurantaan ja kommentoi. Anna meille myös palautetta. Kerro, mitä pidit tai mistä aiheesta sinä haluaisit kuulla tulevaisuudessa.

[musiikki vaimenee]